lauantai 26. marraskuuta 2011

Askarteluja - rasioita ja kynttilöitä

Kun rahat loppuu niin luovuus alkaa
- vai kuin se meni.
Mummeille, kummeille, opeille ja harrastusohjaajille on kiva aina joku joulumuistaminen antaa. Hoitovapaalla kuitenkin jokaisen kympin käyttökohde tulee harkittua entistä tarkemmin, joten tänä vuonna päädyttiin tekemään lasten kanssa pieniä rasioita.
Tuollaisia tikkuaskin näköisiä lootia sai 30 kpl  5 eurolla Tiimarista ja omista askartelu-, nappi-, kangas- ym laatikoista löytyvillä tarpeilla niistä koristeltiin pieniä rasioita koruille / aarteille / parkkikolikoille tms. 
Muistaminenhan se tärkeintä on, ja nämä on ainakin jokaiselle saajalleen rakkaudella suunniteltu vaikka
pieniä lahjoja onkin.
Askarteluhommat lasten kanssa on aina mukavia ja aikas laiska lauantai tuli muutenkin vieteltyä ihan tässä kotosalla.
E halusi viettää pyjamapäivää. Oli kuulemma liian monta kahdeksan aamua tällä viikolla, ja vaihtoi päivävaatteet siksi vasta lounaan jälkeen. Mikäpäs siinä.
 Kaikkia rasioita eivät jaksaneet kerralla tehdä joten uusia talkoita on tiedossa.







Samalla kun nuo nauhat, kiiltsut ja muut värkit oli esillä oli pakko kokeilla tuota kynttilöiden tuunaamista. Täällä blogi-maailmassa kun monet on tehnyt niin ihania juttuja!

Mulla on vielä lapsuudesta monta kansiollista kiiltokuvia tallessa kun en silloin raaskinut niitä ihanimpia käyttää.. mihin lie säästin? No, onneksi omien lasten kanssa jo maltan surutta käytellä! :)
Muutaman koristelin ihan sillä mielellä että voisi viedä johonkin kylään tuomisina näin joulun alla.
Aika edullista söpöä saa kun ostaa vaikka Ikeasta ison paketin kynttilöitä ja koristelee lahjoiksi.

Noita ei ole sen kummemmin käsitelty, mutta eipä kynttilöitä  ilman valvontaa voi muutenkaan polttaa, että nyppää sitten kiiltsut ja narut vaan hiiteen kun alkaa lähestyä reunaa.

Muutamia jo käytössä oleviakin koristelin kun lähti taas se tunnettu mopedi käsistä..


Kyllä tässä jo alkaa joulua kohden mieli kääntyä.
Glögiä on juotu ja jouluherkkuja alettu leivoskella ja maistella.

Joulukortti-asia on hoitamatta kun ei sitä kuningas ideaa ole korttiin vielä tullut. Valokuvakortin lapsista haluan kuitenkin laittaa. Saisikohan sitä huomenna räpsittyä jotain käyttökelpoisia kuvia?

Meillä on tapana laittaa kortti niille ihmisille keiden kanssa kuluneen vuoden aikana on nähty. Muuten se ystävien ja tuttavien lista paisuisi iän myötä aivan mahdottomaksi kenelle nyt "on ollut tapana laittaa kortti" vaikka muuten ei paljon kuuluisi. Sähköposteilla ja tekstareilla voi sitten muistaa niitä keiden kanssa vähemmän muutenkin on tekemisissä.
Mähän olen sellainen että olisi ihana laittaa joulukortteja ihan kaikille ala-asteen opettajista lähtein, joten johonkin se raja on sitten vedettävä! :)

Tällaisia askartelu-kuulumisia tällä kertaa.
Mukavaa viikonlopun jatkoa,
toivotteleepi Taina


9 kommenttia:

  1. Ihania askarteluja, nuo rasiat on kyllä tosi kiva idea

    VastaaPoista
  2. Nuo rasiat on kyllä oiva keksitö pikku krääsälle! Itsekkin askartelin niitä lapsuudessa äidille korurasiaksi ym... =) Kynttilät myös hyvä vinkki joululahjaksi esim. mummoille, saas nähä jos tulis vaikka väsättyä vielä niitä ennen joulua. Terkuin, Sanna

    VastaaPoista
  3. Söpöjä rasioita, varmasti sulattavat sydämen kuin sydämen! :) Kynttilät myös aina kivoja!
    Mukavaa ensimmäistä adventtia teille!

    VastaaPoista
  4. Ihania rasioita siellä syntyy.
    Ja kyntilät on todella nätit.

    VastaaPoista
  5. Onpa teillä ollut kivoja värkkäyksiä ja kuvista välittyy ihana tekemisen meininki :)

    Iloa alkavaa viikkoosi!

    VastaaPoista
  6. Repesin tuolle viimeiselle kuvalle, Aatu söpöläinen niin viattoman näköisenä tutkii tarvikkeita :D. Niin samanlainen tihulainen täälläkin mukana joka touhussa!

    <3 Nanna

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavierailulle, kun olit osallistunut arpajaisiini. Mukava blogi sinulla, rupean lukijaksi.

    VastaaPoista
  8. Lämpöisiä ajatuksia ja glöginmakuisia terveisiä. Jee! kohta saa avata joulukalenterin luukkuja:)

    VastaaPoista
  9. Ihania askarteluja teillä! Mukavaa joulunodotusta, eiköhän se joulukortti-ideakin sieltä putkahda, kun vähiten odottaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!