sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Äänikirjasuosituksia itsensä ja muiden ymmärtämiseen

elämäntaito-opas äänikirja

Rakastan kirjoja, mutta valitettavasti tässä elämänvaiheessa niiden lukemiseen ei tahdo löytyä aikaa.
Illalla jos sänkyyn mennessä otan kirjan käteen nukahdan koko lailla heti. Äänikirjoihin sen sijaan olen hurahtanut!
Kuljen bussilla töihin, joten kuuntelen kirjoja bussille kävellessä, bussissa jos ei satu olemaan juttuseuraa
(jota meidän lähiöstä työmatka-aikoihin tuppaa kyllä yleensä olemaan) yksin autoa ajaessa,
tai kuulokkeilla pidemmillä automatkoilla perheen kanssakin.
Hiihtäessä ja kävelylenkeillä, viikatessa ja muita kotihommia tehdessä.. Ihania omaan maailmaan uppoutumisen hetkiä,
ja samalla kuunteluun keskittyessä saan rauhoitettua ajatusten poukkoilua ja stressaavien asioiden vatvomista mielessäni.
Kirjoja voi myös helposti ladata kännykkään tai padille offline tilassa kuunneltavaksi, joka on ollut
erittäin kätevää lentokoneessa matkustaessa.

Myös koululaiset kuuntelevat meillä äänikirjoja. Kesähelteillä oli jotenkin leppoisaa,
kun he lojuivat vaikkapa riippukeinussa äänikirjan kanssa kännykän räpläämisen sijaan,
ja näin talvellakin välillä huoneista kantautuu äänikirjan ääni.
Vaikka ekaluokkalaisen kanssa luetaan yhä paljon yhdessä, ja lukee toki jo itsekin,
saa hän usein kuunnella vielä vaikkapa Super Marsua sängyssä jos iltahommat on sujunut reippaasti.


Beats kuulokkeet

Tänä talvena olen (taas) erityisesti innostunut erilaisista selfhelp oppaista. On kiinnostavaa, ja toivottavasti myös kehittävää
pohtia omaa toimintaansa, ja yrittää lisätä ymmärrystä itseään ja muita kohtaan.
Päätinkin koota tähän suosituksia kirjoista elämäntaito / self-help / psykologia / terveys ja hyvinvointi -luokasta
joista itse olen pitänyt.
Äänikirjoina ongelma tässä kirjallisuuslajissa on toki se, että välillä tekisi mieli pysähtyä tekemään muistiinpanoja tai kirjassa annettuja tehtäviä, mutta usein se ei juuri siinä hetkessä onnistu.
Itse käytän sovelluksena BookBeattia, mutta muita sovelluksia myös löytyy, ja toki luettuna näistä voi saada vielä enemmän irti välittömine tauon mahdollisuuksineen pohdintoja varten.



Idiootit Ympärilläni. Kuinka ymmärtää muita ja itseään, Thomas Erikson (Atena)

Ovatko muut tosiaan idiootteja, vai voisinko ymmärtää itseäni ja muita paremmin?
Tämä on kepeästi psykologinen, vetävä ja hauska teos, jonka kuuntelua ei meinaa malttaa lopettaa. 
Kirjassa neljä persoonallisuustyyppiä on luokiteltu väreillä DISA-analyysin mukaan. 
Punainen on hallitseva ja dynaaminen, keltainen innostava höpöttelijä, vihreä vakaa ja sopuisa ja sininen analyyttinen introvertti.
Testit ja ystävät väittävät minussa olevan eniten keltaista. 
Vaikka välillä stereotyyppinen luokittelu hieman tökkii, saa kirjasta paljon eväitä kommunikointiin eri tyyppisten ihmisten kanssa, 
ja Erikson myös korostaa, että suurin osa ihmisistä on eri värien yhdistelmiä. 
Ei ihme, että kirja on saavuttanut suuren menestyksen, ja omassa tuttavapiirissäkin se on löytänyt tiensä monien kuulokkeisiin tai yöpöydälle, ja mielenkiintoisia keskusteluita on syntynytkin kirjasta tuttavien kanssa talven aikana. 



Psykopaatit ympärilläni, Thomas Erikson (Atena)

Psykopaatit ympärilläni on hyvä jatko edelliselle kirjalle, ja rakentuu samoille neljälle värityypille.
Tämän kirjan teemana on, miten psykopaatit ja muut eri tavoin manipuloivat ihmiset voi tunnistaa,
ja miten heidän manipulointiyrityksiltään voi suojautua.
Kannattaa verrata, mitä ihminen sanoo ja mitä hän tekee, ja yksinkertaisesti välttää henkilöä
jolla on psykopaattisia piirteitä, niin hurmaava kuin hän olisikin, koska psykopaatti ei parannu.
Itse tunnistin kyllä tiettyjä hahmoja elämän varrelta ja lähetin kirjasuosituksen muutamalle tututulle,
ja vaikka nyt tuntuu, että elän manipuloivilta ihmissuhteilta vapaata aikaa elämässäni,
tarjoaa tämä kirja hyvää tietoa ja keinoja sellaisten tilanteiden ja ihmissuhteiden tunnistamiseen ja niistä irrottautumiseen.

Kirja jatkaa samaa vetävää ja viihdyttävää tyyliä kuin ensimmäinen väri-kirja,
ja kuuntelulistalle on klikattu nyt myös vuoden alussa BookBettiin ilmestyneet
Laiskat alaiset ympärilläni sekä Kehnot pomot ympärilläni, joiden uskon ja olen kuullut olevan yhtä kiinnostavia
kuin nämä kaksi ensimmäisenä kuutelemaani osaa Eriksonin väri-kirjoista.

elämäntaito-opas äänikirja

Uuteen nousuun - Löydä energisempi elämä, Belitz-Henriksson Jenny (Tammi)

Eikös olisi ihanaa, kun joku tulisi ja laittaisi elämän kuntoon, ja kuureilla laihdutetut kilot pysyisivät poissa?
No, valitettavasti näin ei ole, kuten me kaikki tiedämme ja kuten Jenny oman elämänsä esimerkein asiaa avaa.
Ainoa ratkaisu on tehdä pieniä, loppuelämän muutoksia tapoihin ja tottumuksiin.
Tänä vuonna tein uudenvuodenlupauksen olla kolme kuukautta ilman karkkia, sipsiä ja alkoholia,
sekä harrastaa liikuntaa tai kehonhuoltoa (venyttelyä) puoli tuntia päivässä, ja katsoa miltä se tuntuu kehossa ja mielessä.
Tämä oli juuri sopiva kirja tätä projektia tukemaan, eli ei kuureja, vaan tottumusten muuttamista terveellisempään
ja jaksamista tukevaan suuntaan, pieni pala kerrallaan.
Ei ehdottomuutta, ei kuureja, vaan pitkän aikavälin merkityksellisiä valintoja.
Hyvä kirja jaksamista ja hoikistumista tavoittelevalle, jojoiluun kyllästyneelle terveydestään kiinnostuneelle lukijalle tai kuuntelijalle.
Tykkään Jennyn tyylistä ja otteesta tähän asiaaan, ja aion myös jatkossa seurata hänen Vastaisku Ankeudelle-blogiaan.

elämäntaito-opas äänikirja


Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan: nurinkurinen opas hyvään elämään, Mark Manson (Atena)
Kirja siitä, että taistelunsa kannattaa valita ja hyväksyä se, että on ihan tavallinen.
Aikansa ja energiansa kannattaa käyttää asioihin, joilla on ihan oikeasti itselle merkitystä, jotka ovat omien arvojen mukaisia.
Tällöin päästään väliaikaisten säväreiden sijaan aitoon mielihyvään.
Nimestään huolimatta kirja ei kehota välipitämättömyyteen, vaan oikeista asioista välittämiseen, ja siihen,
että mistään turhasta ei kannata piitata paskaakaan.
Vaikka itse olen jutuiltani ja kielenkäytöltäni melkoisen ronski, häiritsi minua välillä runsas kiroilu.
Kirjan ote on kuitenkin mukavan rempseä ja suorasukainen oman luokkansa edustajien joukossa.
Ekaluokkalaista hihitytti kovasti kun kirjavalikossa näkyi äidin kirja, josta ei ollut ihan varma saako sitä sanoa edes ääneen.
Kirja on viihdyttävä ja mukaansa tempaava. Se tarjoilee paljon hyviä muistutuksia arvoista, valintojen seurauksista ja muista tärkeistä asioista – ei ehkä suuria oppimisen hetkiä, mutta paljon pieniä oivalluksia.


self-help kirjasuositus


Ole itsellesi armollinen, Kirja hellittämisestä ja riittävyydestä,  Eevi Minkkinen (Otava/Hidasta elämää -kirjaperhe)
Kirjassa on Hidasta elämää -maailman ihanan lempeä ja viisas ote. Kirjan avulla opitaan omien rajoja kunnioittamista
ja addiktioista eroon pääsemistä, Eevin oman elämäntarinan kulkiessa vahvasti mukana.
Kirja muistuttaa omasta riittävyydestä ja siitä, että voimme olla itse itsellemme turvallinen ja hyväksyvä aikuinen.
Omaa elämää hallitsevien haitallisten tapojen tarkastelu ja keinojen löytäminen niistä eroon pääsemiseen olivat minulle
kirjan parasta antia.
Kirjassa on paljon hyviä tehtäviä ja luettelointeja, jotka vaatisivat kuuntelun lopettamista ja pysähtymistä pohtimaan ja kirjoittamaan. Tämä ei oikein lenkillä onnistu. Siksi tälle toimivampi muoto olisi lukeminen, tai kuunteleminen siten
 että pysäyttäminen ja pysähtyminen olisi mahdollista, vaikka itse tähän uppouduin niin luonnossa kävellen
kuin marketin hyllyjen välissä kulkien.

elämäntaito-opas äänikirja

Veitola, Veitola Maria (WSOY)
Ei niinkään self-helppiä, mutta ihanaa vertaistukea. Tykkäsin jo nuorena aikuisena Veitolan kolumneista, ne tarjosivat
jo silloin hyviä pohdintoja ja havaintoja elämästä. Ja nyt, aikuisen Marian lukiessa vanhoja kolumnejaan itse ääneen ja kertoessa
mitä ajatuksia ne herättävät, mitä hän on asiasta elämän saatossa oppinut, on viihdyttävää, koskettavaa
ja monissa kohdissa samaistuttavaa. Paljon hyviä havaintoja niin äitiydestä, työelämästä, ystävyydestä kuin muistakin elämän
osa-alueista. Kirjan kuuntelu tarjoaa hyviä ajatuksen herättäjiä oman elämänsä puntarointiin.
Viihdyttävä ja koukuttava elämys ihanan Marian seurassa.

self-help kirjasuositus

Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta, Kimmo Takanen (WSOY)
Kirjan avulla pääsee tutustumaan ja tiedostamaan tunne-elämän lukkoja, sekä pohtimaan niiden vaikutuksia omaan elämään
ja auttaa pääsemään niistä eroon. Erilaisia tunnelukkoja on 18 erilaista.
Netissä kannattaa tehdä ilmainen ja nopea testi omista tunnelukoistaan ja niiden voimakkuudesta, jolloin kirjan
kuunteleminen tai lukeminen on antoisampaa.
Kirjan kannustamana tongitaan lapsuusmuistoja ja tutustutaan skeematerapiaan pohjautuviin käytännön harjoituksiin.
Kirja sisältää paljon listauksen tyyppisiä osioita ja tehtäviä, joten seuraaminen saattaisi olla antoisampaa luetussa muodossa.

self-help kirjasuositus

Seuraavaksi kuunteluun onkin valittuna Marianne Powerin Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin : Yhden naisen yritys selvittää,
onko self help -oppaista apua elämänmuutokseen, jossa Power päättää lukea 12 self help- opasta ja noudattaa kunkin niistä
ohjeita kuukauden ajan. Alku vaikuttaa ainakin lupaavalta, hauskalta ja viihdyttävältä!
Sitten ne väri-kirjat, ellei joku vielä kiinnostavampi kiilaa ohi..
Kiinnostavia kirjoja on tarjolla enemmän kuin ainakaan minä ehdin lukea tai kuunnella, ja toisaalta hyvän kirjan loppuminen
on aina hieman haikeaa.

Mikä on sinun suhteesi kirjoihin, äänikirjoihin tai self-help oppaisiin?

Iloista sunnuntain jatkoa!
Taina

16 kommenttia:

  1. Hei kaikki nämä! Tai no, tunnelukot olen ihan kirjana aikoinaan lukenut, mutta näistä uusista juuri nuo Idiootit ympärilläni ja Kuinka olla piittamatta... ovat Must Have -listalla!

    Joudun (köh...saan) opintojeni vuoksi lukemaan kirjoja kasapäin, joten vapaa-ajalla mieluusti puuhaan ihan muuta ja kuuntelen luurit päässä jotain mielenkiintoista. Kaikki sinänsä tylsät toisintotyöt sujuvat niin paljon mukavammin, kun on jotain muuta ajateltavaa, kuin se iänikuinen "pitäisi" -hyrrä. Koiratkin saavat pidemmän lenkin, kun aika ja kilometrit kuluvat siivillä.

    Äänikirjat ovat ihan paras esimerkki siitä, miten tarinat eivät koskaan kuole, aika vain muuttuu ja ihmisten tarpeet mukana.

    Kiva blogi sinulla! Mukavaa sunnuntaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvin sanottu, että tarinat eivät koskaan kuole, aika vain muuttuu ja ihmisten tarpeet mukana! Äänikirjat vastaavat hyvin nykyihmisen tarpeisiin, kirjat kirjoina ovat tärkeitä, mutta myös muissa muodoissa nautittuna nautinnollisia! :D
      Minulla on tuttava joka sai juoksukuntonsa maratoonivalmiuteen kun päätti että kuuntelee kirjoja vain lenkillä, ja valitsi kuulokkeisiin oiekin jänniä ja koukuttavia dekkareita - lenkit venyivät ja venyivät! Varmasti koiratkin nauttivat äänikirja harrastuksestasi. :)
      Iloista ja aurinkoista sunnuntain jatkoa! <3

      Poista
  2. Hyviä kirjoja, noista puolet luettu ja lisää vinkkejä nappasin tästä👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava jos näistä vinkeistä on iloa! :)
      Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

      Poista
  3. Olen kuunnellut Cheekin ja Jere Karalahden kirjat ja pari muutakin. Kätevää, koska aikaa lukemiselle ei vain riitä tällä hetkellä.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa sinulle Taina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheekin kirja on kyllä mullakin suunnitelmissa lukea jossain vaiheessa! Elämänkerrat voisivat olla kyllä helpompia kuunnella muun puuhailun ohella kuin nuo self-helpit joissa on pysähdyttävä välillä pohtimaan tai listaamaan. :D
      Ihanaa viikon alkua Outille! <3

      Poista
  4. Kirjat luen kirjoina, tykkään paperin rapinasta ja siitä että voi palata helposti johonkin sivulle tarkistamaan asiaa. Kuulokkeet päässä en osaa edelleenkään olla, joten ulkona liikun vain ajatukset päässä viipottaen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä kanssa tämän genren kirjat varsinkin on niitä joita tykkäisin alleviivailla ja palailla edes takaisin.. toisaalta, huomasin että jos odotan hetkeä että ehdin ne kirjana lukea jäävät kokonaan lukematta. :D Joten äänikirjana mielummin kuin odottamaan sitä "sopivaa hetkeä" joskus hamassa tulevaisuudessa.. :D
      Mä oon opetellut tuon kuulokkeiden kanssa kulkemisen, näyttää ehkä vähän pöljältä, mutta onneksi ei sillä nykyään pahasti enää katukuvaassa erotu. :D
      Iloista viikon jatkoa! <3

      Poista
  5. Mahtavia kirjavinkkejä kaikki. Äänikirja on ihana asia ja autoillessa tulee kuunneltua. Siivotessa, lenkillä ja rauhoittaa.

    Ihanaa uutta viikkoa Taina💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan löysin äänikirjat silloin kun piti ajella pitkiä matkoja työmatka-ajoa yksikseen. Silloin hain ihan kirjastosta cd levyjä, mutta tykkään kyllä näistä äänikirja sovelluksista nykyään enemmän. Rahansa väärtti jos käyttää. :D
      Ihanaa viikon jatkoa Tiialle! <3

      Poista
  6. Rakastan kirjoja ja lukisin niitä enemmän, jos vain olisi aikaa. Hiljalleen olen miettinyt, että äänikirjat voisivat olla mun juttu erityisesti aamuisin junassa matkustaessa. Kirjaa ei oikein tule roudattua mukana, kun reppu täynnä muuta tavaraa aina tietokoneesta lähtien. Kännykässä kulkisi nuo äänikirjat mukana ja sopivasti menisi matkat niitä kuunnellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nimenomaan julkisilla kulkiessa aloin äänikirjoja nauttia, kännykkä kulkee joka tapauksessa mukana, ja on mukava pystyä tarkkailemaan silti ympäristöä toisin kuin kirjaa tuijottaessa. Noita ilmaisia testiviikkoja taitaa olla useammalla sovelluksella tarjolla, kannattaa kokeilla, mutta varoituksen sana - saatat jäädä koukkuun! :D

      Poista
  7. Hyvä postaus. Näistä yksi kirja pn minullakin tulossa blogiin vielä jostain aikaa. En paljasta vielä enempää. Pari kirjaa on mietityttänyt, ostaakko vai ei, joten postauksesi varmisti kyllä ostan- vaihtoehdon. Luen paljon tämän tyyppisiä kirjoja ja ääni-
    Sekä e-kirjoja. Parhaillaan luen elänän lyhyydestä kertovista viisauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Täytyypä seurata mikä kirja sinulla on tulossa esittelyyn! Ja mukava, jos tästä postauksesta oli iloa myös oman lukulistan suunnitteluun. Vaikka romaanit ovat koukuttavia, niin joku tämän tyyppisissä kirjoissa erityisesti tuntuu vetovoimaiselta - josko niistä jäisi jotain "hihaan" omaa päätään järjestellessäkin. :)
      Tuollaiset kirjat joissa on viisauksia tai aforismejä ovat ihania myös, mutta ne täytyy kyllä nauttia ihan paperikirjana. Joskus olen runoja äänikirjana kuunnellut, mutta ne oli kyllä melkoisia iltasatuja, uni meinasi pukata aika pian, ja autoa ajaessa se oli vähän pelottavaa. :D Silloin piti vaihtaa johonkin hauskaan fiktiiviseen kirjaan!

      Poista
  8. Mä olen ihan koukussa äänikirjoihin. Tänä vuonna olen kuunnellut 17 kirjaa ja lukenut muistaakseni 2. Selfhelp-kirjat eivät ole suosikkejani. Mainitsemistasi kirjoista tallensin muistiin tuon Ole itsellesi armollinen. Kiitos vinkistä! Veitolan kirjan olen kuunnellut ja tykkäsin siitä kovasti. Tuota paska-kirjaa olen aloittanut, mutta jäi kesken.
    Kuuntelen kirjoja autolla ajaessa, pyykkiä viikatessa ja illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löytyi joku vinkki! :) Minullakin on monta kirjaa vaiheessa 20 - 30 % kuunneltu.. ehkä palaan niiden pariin, ehkä en.
      Hauska kuulla, että niin moni muukin on löytänyt äänikirjat! :)
      Iloista viikonlopun jatkoa! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!