lauantai 29. elokuuta 2015

Aika on läsnä


Kävimme taannoin mieheni suvun vanhalla tilalla tunnelmoimassa.
Lapset kuuntelivat mumman tarinoita siitä
kuinka ennen on eletty,
ja tutkimme niitä rakennuksia joihin uskalsi vielä mennä sisään.


Vuosikymmeniin tuolla ei kukaan ole asunut,
mutta säännöllisesti tuolla käydään
ja kaikenlaisia aarteita on yhä tallessa.


Me saimme mukaamme yhden taulun.
Mumma oli melko varma että se on 1800-luvulta.

Taulun tarinasta ei ole tietoa,
mutta kuten mumman sanoi
eipä ole aika enää ollut aikoihin läsnä sille joka sen on tehnyt
tai sille jollen se on tehty.


Taulun takapahvi on rikki haurastunut
ja kirjainten hopeinen ja kukkien kultainen kimallepaperi osittain rapissut
sekä lasiin ja takapahviin kiinni liimaantunut
eikä juuri kestänyt koskettelua.

En edes yritä taulua sen kummemmin entisöidä,
putsasin vain varovasti ja laitoin seinään.


Paikaksi valikoitui työhuoneen seinä
johon olen suunnitellut pientä taulukollaasia.
Tämä olkoon ensimmäinen,
katsotaan mitä tuohon rinnalle kerääntyy.


Hyvä muistutus itsellekin aina koneelle istahtaessa.
Ajan rajallisuudesta ja läsnäolosta.

Mielestäni lause on kaikessa yksinkertaisuudessaan
pysäyttävä ja tunteita herättävä.


Ja ennenkaikkea on mukava tuoda 
pala lasten suvun historiaa kotiin.


Toinen, vähän arkisempi mutta kaivattu hankinta 
on uusi keittiön lamppu.
Olin jo totaalisen kyllästynyt siihen rottinkiseen,
joten perus harmaa Ikea-valaisin
valkoisella kangaspäällysteisellä johdolla miellyttää silmää.

Ruokailutilan valaisin näkyy myös olohuoneeseen
ja mielestäni tuo passaa myös kokonaisuuteen.


Venetsialaisia ei ole sen kummemmin tänä vuonna vietetty,
vaikka kynttilöiden polttelu kausi on toki aloitettu.
Toisaalta ihan ilman ilotulitteitakin on selvitty kun tupa on täynnä
lasten pieniä serkkuja pyjama-bile meiningillä.


Illalla kaikki saivat tehdä itselleen pizzan.
Oikaisin mutkat käyttämällä valmispohjia,
ja hyvin rennolla meiningillä tässä muutenkin mennään.

Siskonpetejä on pedattu pojille yksi ja tytöille toinen huoneellinen.

Hyvin nuo touhuavat keskenään ilman kummempaa paimentamista,
ollaan saatu miehen kanssa keskittyä kaiteiden rapsutteluun..


On meinaan ollut aika läsnä,
kuten sateet, lumet ja auringon porotuskin
noille meidän etuterassin ja parvekkeen kaiteille.

Maali alkoi kupruilemaan,
joten pakko on tehdä kunnon hionta ja uudelleen maalaus 
vielä ennen syksyä.


Joten näillä mennään tämä viikonloppu
- lapset leikkii ja aikuiset tekee omakotitalollisen hommia,
jotka ei kyllä tekemällä lopu
vaikka kuinka ottaisi rennolla otteella. 


Leppoisaa viikonlopun jatkoa,
terkuin Taina

33 kommenttia:

  1. Kaunis, vanha taulu hienolla ajatuksella. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihana taulu. Tuollaiset vanhat rakennukset ovat niin täynnä tarinoita. Terassinkaiteet kaipaisivat maalausta täälläkin. Kunpa olisi aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näyttää jäävän pitkälti miehen hommaksi, välillä pyörähdän hetken auttamassa mutta jotenkin tämä pyykki-ruuanlaitto-siivous homma täällä sisälläkin pitää hoitaa. :P Eiköhän se homma tuosta kuitenkin ennen syksyä valmistu.:)

      Poista
  3. Ihana saada muisto suvun historiasta oman kodin seinälle.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on meillä ihan aarre juuri tuon tarinan takia. <3
      Kiitos samoin sinne. :)

      Poista
  4. Hieno taulu ja sanoma juuri sopiva tähän päivään!
    Kivat pyjamapirskeet. Valmispohjapizzat on hyvä rento idea. Ja lapset tykkäävät, kun saavat itse "kokata".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, eikö tule kinaa kuka saa isoimman pizzan kun kaikilla on samaa kokoa, vain gluteenittomat on hieman eri kokoisia kuin vehnäiset mutta muuten samanlainen kaikilla. :) Ja taisi kaikki valita vähän eri täytteitäkin omiinsa. :)

      Poista
  5. Kaunis taulu ❤️ Ihana viikonlopun vietto tapa ❤️ Aurinkoista sunnuntaita ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, meidän viikonloppuihin sopii hyvin tämä mukuloita täynnä oleva talo - ja yleensä niin onkin. :)
      Samoin sinne, aurinkoista sunnuntaita! :)

      Poista
  6. Aivan ihana taulu. Nykyää kun on aina kiire on hyvä välillä pysähtyä. Jotenkin tämä taulu toi tällaisia tunnelmia minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma, yksinkertaisuudessaan pysäyttävä tunnelma tuosta taulusta välittyy.

      Poista
  7. ♥niin kaunis koti, ja aivan ihana taulukin! Miten hienosti se sopiikaan tuohon seinään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Sinikka! <3 Voi olla että taulu saa vielä seuraa kunhan löytyy sopivia tauluja kaveriksi. :)

      Poista
  8. Taulu on niin hieno ja mikä tarina ja tunnearvo <3 Pizzabileet onkin todella hauska idea, meidän Sofia 9v ei vaan jostain kumman syystä rohkene maistaa pizzaa, vaikka mikä olisi. <3

    Kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kyllä muksut söi hyvin kun saivat itse mättää valitsemansa päälliset. Meillä kyllä pizzaa syödään muutenkin, ja yleensä itse tehdystä taikinasta, mutta ajattelin että tällä leipuri määrällä päästään helpommin näin! ;D

      Poista
  9. Upea taulu! Varmaan jonkun ehkä sukulaisesi tekemä, ei olis yhtään mahdoton ajatus semmoinenkaan. Tosi pysäyttävä ajatus taulussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö, jotenkin olen niin fiiliksissä tämän taulun tarinasta ja ajatuksesta. :)

      Poista
  10. Onpa viisaat kolme sanaa ja kauniisti toteutettu taulu.

    VastaaPoista
  11. Kaikinpuolin mahtavan upea taulu.

    VastaaPoista
  12. Niin kaunis tuo taulu. Melkoisen muutoksen sait kyllä aikaan pelkällä varovaisella puhdistuksella, lopputulos on oikein onnistunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ei tuota kummemmin uskaltanut ruveta kunnostamaan ilman oikeita entisöinti taitoja, tuntui että ihan rapisi paloja irti koskiessa. Mutta seinällä roikkuu ihan kiltisti rapisematta. :)

      Poista
  13. Tajusin muuten vasta hetki sitten, että olin unohtanut vastata blogini kommenttiin. Anteeksi, että kesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule eipä mitään, itsekkin olen tämän bloggailu-harrastuksen parissa vain kerran-pari viikossa. :)

      Poista
  14. Olipa kaunis taulu ♥ Nuo vanhat talot on todella ihania löytöpaikkoja. Mun suvun kaikki vanhat rakennukset on nyt purettu ja löydettävää ei enää ole :/
    Teillä näyttää olleen mahtavat venetzialaiset. Ihanaa kun talo on täynnä lapsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mekään tuolta voida mitä vaan viedä mutta tuo taulu saatiin lupa ottaa. :)
      Kyllä oli talo täynnä elämää, sehän on aina huippua viikonlopun viettoa. :)

      Poista
  15. Voi että kuinka kauniin taulun saitte, kerrassaan ihana!

    VastaaPoista
  16. Arvostan! Mumojen (ja paappojen) tarinat on mielenkiintoisia ja herättelevät ajatuksia omassakin maailmassa. Taulu on hieno <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen harmitellut että olisi pitänyt omien mummojen elämästä vieläkin enemmän kysellä, onneksi omat lapset saavat kuulla tarinoita monelta sukupolvelta. <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!