keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Lastenhuoneen säilytysratkaisuja


Stadaa - pitkästä aikaa joku "sisustus uudistus" meillä!
Josko nyt pysyisi nuorimman Hot Wheels radan pitkät pätkät järkevästi säilytyksessä.
Vaihtoehtoinen käyttöratkaisu Ikean "muovipussien säilytys systeemille".


Muistaakseni tämä, kuten autohylly ideakin (Ikean taulukouru hyllyt) 
ovat alunperin Mian blogista bongattu.


Toimivia säilytysratkaisuja lastenhuoneisiin kaivataan aina,
vaan tuppaahan niitä leluja ja romuja ja majoja
ja "huomenna" jatkettavia leikkejä ja puuhia silti leviämään pitkin huushollia..


Olenkin käyttänyt nyt monta päivää kodin suursiivoukseen.
Laatikko laatikolta olen kipannut ja järjestänyt lastenhuoneita läpi,
pistänyt tavaroita paikoilleen ja pyyhkinyt pölyjä.

Toki lapsetkin itse siivoilevat,
mutta toisinaan perusteellisempi äidin syynäys on paikallaan.

9-vuotiaan pojan aarrelaatikotkin on nyt karsittu käyttökelposiksi.


Koitan kierrättää ja pistää eteenpäin kaiken mahdollisen käyttökelpoisen.
Aikaa ja energiaa ei ole nyt jokaisen pikkutavaran myymiseen,
mutta annan kavereille ja hyväntekeväisyyteen
ja vastaavasti kivoja juttuja on kierrättynyt meillekin päin.

Siihen motivoi kummasti mm. tämä hauska viesti 
jonka sain tänään perheestä johon annettiin neidin vanha prinsessa-makuupussi:

"Minun on monesti pitänyt kiittää ihanaisesta makuupussista! 
T. nukkuu siinä joka yö ja pissasi lähes hunajaa kun sai ihanuuden sänkyynsä."


Silti parin päivän siivousoperaation seurauksena sain meiltä kasaan
käsittämättömät kolme jätesäkillistä roskaa!
Tavaraa jota kukaan ei olekaan korjannut, josta ei olekkaan askarreltu,
tai muuten vain paripuolista ja loppuunkäytettyä,
kaikkea sekalaista sälää vanhoista koulukirjoista ja keskeneräisistä piirrustuksista lähtien.

Kaukana ollaan vielä minimalismista tai täydellisestä järjestelmällisyydestä,
(eikä siihen varmasti meillä koskaan päästäkkään)
mutta kyllä se oma koti tuntuu vaan ihanammalta kun on siistiä
ja kaapeissa vain oikean kokoisia oikean kauden vaatteita.


Lapsetkin olivat sitä mieltä että haluavat nyt pitää huoneensa järjestyksessä
-  saas nähdä kauanko innostus kestää..


Neidin huoneessa nuo koukut hulavanteille ovat olleet hyvä ratkaisu,
ne kun eivät saa kuulemma olla naarmuuntumassa missään,
ja näyttäväthän ne ihan hauskoiltakin tuossa seinällä killuessaan.


Pompuloita ja koruja tuntuu tytölle kertyvän
(osa esillä, osa laatikossa)
vaikka lapsellisimpia koruja karsittiin juuri rankalla kädellä.

Enpä tiedä, keneltä olisi oppinut..
Myönnetään, ehkä tuosta omastakin koruvalikoimasta saattaisi löytyä jotain karsittavaa.


 Mikä lie kevätsiivous-kärpänen minua on purrut,
mutta bloginkin ulkoasun pistin uusiksi.
Jotenkin ne silmille hyppäävät banaani-delfiinit alkoivat vaan
olla jotenkin liian, no silmille hyppääviä.
Banneri ei vielä ole hyvä mutta pakko oli saada tunnelmaa rauhoitettua täälläkin.


Muuten on nautittu perheen kanssa puuhailusta ja ulkoilusta,
ja pihahommiakin on saatu aika paljon tehtyä.
Edelleen tuntuu hämmentävän vapauttavalta tämä kaikki ylimääräinen aika
kun poika ei enää pelaa futista 
ja neidin tanssitunnitkin loppuivat tältä kaudelta.

Tuo jalkapallon lopettamis postaus jaksaa edelleen herättää keskustelua
ja hyvä niin.
Jopa YLE:n toimittajalta sain aiheesta yhteydenottoa.

Viestini on edelleen: 
Niin kauan kuin aidosti näyttää että lapsi nauttii harrastuksesta
kannustakaa, kustantakaa, kuljettakaa.
Mutta jos näyttää ettei harrastus ole lapselle se paras vaihtoehto,
ettei jää tarpeeksi aikaa levolle ja leikille,
että ilo katoaa
uskaltakaa keskustella ja tehdä ratkaisuja.

Meillä poika ainakin nauttii nyt suunnattomasti ajasta olla vapaasti kavereiden kanssa
ja liikkuu ihan oma ehtoisesti todella paljon!
 Ja ehtii vaikka opettaa 4-vuotiasta pikkuveljeä skeittaamaan.


Ja loppuun pieni mainos.
Nyt olis hienoa tarjolla.
Itsekin tanssisin tuolla jos en olisi viikonloppua työ-menoissa.
Menkäähän ihmeessä fiilistelemään Queenin biisejä ja upeita koreografioita!

Kotia oli kiva pitkästä aikaa kuvailla siivoamis urakan jälkeen.
Vaan aina sitä jotain pientä lapsiperheen kodissa on vinksallaan.
Näköjään on eteisen kaapin päältä jäänyt pöly- ja muut pallot pyyhkimättä..
(pehmo-jalkapallon on joku sinne näköjään potkaissut).


Ja muita kuvakuulumisia instagramissa.

Aurinkoista menoa kaikille!
Terkuin Taina

18 kommenttia:

  1. Nuo "muovipussien säilytys systeemit" ovat hyvin monikäyttöisiä, sillä itse muun muassa pidän niitä pupuilla heinätelineenä :)
    Pupuista puheenollen, kuinka hurmaava puputuoli kuvassa näkyykään! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä käyttö-idea tuokin! Nuo puputuolit on aikanaan ostettu meidän isommille muksuille, ja hyvin jo palvelleet lähes 10 vuotta! :)

      Poista
  2. Tuo muovinen säilytysjuttu on kyllä monikäyttöinen, äitini pitää vessapaperirullat vessassa tällaisessa:) On se vaan niin ihanaa kun koti on siivottu. Teillä on niin ihana koti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eihän se siisteys loputtomasti tuppaa meillä pysyä mutta aina hetkittäin sentään! ;D

      Poista
  3. Ihania säilytysideoita lastenhuoneissa ❤️ Välillä on mukava siivota perusteellisesti ja karsia tavaroita....puhdas koti hyvä mieli ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ottaa varmaan viikko lomaa töistä ja vain karsia ylimääräistä roinaa! Siivoaminenkin olisi helpompaa. Mutta lähtipähän tuossa rytäkässä edes osa! :)

      Poista
  4. Se on niin palkitsevaa kun saa ylimääräiset tavarat pois kaapeista ja nurkista. Lapsiperheessä myös aivan välttämätöntä sillä sitä kaikenlaista tavaraa ja sälää kyllä kertyy. Myös vaatekaappien päivitys vuodenaikaan sopivilla vaatteilla ja tosiaankin vielä sopivan kokoisilla vaatteilla.
    Näin jalkavaivaisena ja keppien kanssa lähiviikot viettävälle juuri nyt ei sen kivempaa tekemistä olisi kuin vaatehuoneiden ja varastojen siivoaminen. Saa nähdä vieläkö intoa riittää sitten kun saan jättää kepit pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ymmärrä mistä sitä sälää ja roinaa kerääntyy, mutta jostain sitä tuntuu aina sikiävän! Ja kun lapset kasvaa hurjaa vauhtia niin vaatekaappeja saisi olla päivittämässä alvariinsa. Itse koitan kovasti olla kasvamatta, mutta kesävaateita koitellessa näytti taas siltä että vähän on tuo reissutyö tainnut rouvaa kasvattaa.. ;)

      Poista
  5. Piipahdin taas ja mukavaa kevään jatkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sitä samaa! :) Kiva kun jaksat piipahdella!

      Poista
  6. Nyt olen ihan aidosti kateellinen sun siivousenergiasta ja tosta ihanan seesteisestä lopputuloksesta <3. Mulla on homma kaatunut yhteen vaivaiseen Ikean Hemnes-lipastoon, joka kirjaimellisesti on leviämässä liitoksistaan, eikä sen ylitäyteen ahdetuissa laatikoissa ole m i t ä ä n järkevää, mutta kuitenkin sellasta, että tuntuu pahalta heittää roskiin, mutta kierrättäminen vaatis ihan hirveitä ponnisteluja ja väliaikaissäilytystä ja niitä kasoja on ennestään jo ihan riittävästi. Sellasia jotka on muka menossa kirpparille tai johonkin, mutteivät oikeasti mene mihinkään. Pelkästään vanhoja kännyköitä ja silmälaseja löytyi niin paljon että hävettää. Mutta minkäs teet kun tekniikka pettää ja näkö huononee, niin vanhoilla ei vaan eteenpäin pötkitä.

    Kaiken keskellä bongasin sun peilin, jossa on ihan oikeaoppiset filmitähtivalot peilin sivuilla. Ihana :). Ja pikkuautorivistö houkutteli neppailemaan. (Harrastetaanko sellasta neppausta enää?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei noi taida kovasti enää neppailla, mutta kyllä hiekkalaatikolla kaupunkeja autoille rakennetaan. :)
      Voin lohduttaa että seesteinen tunnelma oli ja meni! ;D
      Meillä on kanssa noita pursuilevia lipastoja, useampiakin... ja niitä muka johonkin menossa olevia kasoja ja pussukoita. huoh. *elämää* ;)

      Poista
  7. Samat sanat kuin Annukkakin! Meillä ei ole ikinä noin siistiä!! Ja sellaisia josjoskustarvitaan irrnneitapalasia täynnä olevia laatikoita löytyy joka puolelta :) Jostain tänne siivousmartat!! (meille siis)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin olisi jollekin organisaattorille tai siivousmartta klaanille hommia, tai sitten pitäisi pyhittää yksi kokonainen lomaviikko siihen karsimiseen ja siivoamiseen.. oho, taidetaan olla taas koko loma reissussa! Ja Bikke, sä oot kyllä nähnyt että ei täälläkään aina ihan tolta näytä... ;D

      Poista
  8. Kyllä siistissä kodissa on kiva olla! Meillä on ens viikolla suursiivouksen aika... ei viitsi viel aloittaa, juhlat vasta kuun viimeinen viikonloppu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siivousjälki ei tuppaa montaa päivää säilyä, suotta montaa kertaa ponnistella! ;D

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!