maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä, ehkä sittenkin vähän pihalla..


Äitienpäivä meni oikein mukavissa ja leppoisissa merkeissä.
Tyttöstä autoin hieman kun leipoi äitienpäivä herkkuja,
keskimmäisen poitsun kanssa kävin pyörälenkillä ja hypittiin trampalla
ja nuorimman kanssa otin pitkät päiväunet.

Hellyttävät itsetehdyt lahjat ja kortit sekä valmiiksi katettu aamupala aloittivat päivän,
ne on sitä äitienpäivän parhautta.


Mummeille askarreltiin kortteja yhdessä.
Kukin lapsi valitsi itse mallinsa ja toteutustapansa
ja äiti sai avustaa.





Keskimmäinen käytti kiiltopapereita hyönteisiin,
nuorimmainen teki ikkunaperhos-kortteja.
Neiti värkkäili juuri sellaisia söpöstelyitä kuin neidit värkkäilee.


Vanhempieni luona käytiin syömässä ja lapset hoitivat kattauksen.
Harva keksisikään käyttää lautasliinarenkaita noin mielikuvituksellisesti!


Itse uskaltauduin toivomaan äitienpäivälahjaksi istutuslaatikkoa.
Jokainen minut tunteva tietää että pihahommat ei ole ihan mun juttu..
Tykkäisin toki makoilla vaikka riippukeinussa lueskelemassa hyvää kirjaa
kauniissa ja kukoistavassa ruusutarhassa,
mutta sellaisen toteuttaminen ei ole tuntunut omalta puuhalta.

Talo on hankittu koska haluamme tilaa ja rauhaa,
ei siksi että rakastaisimme kuopsutella pihaa
- se piha vaan vähän niinku tulee tässä talohommassa mukana.

Myöskin kesällä tulee oltua aika paljon reissussa
eikä kovin monimutkaisia kukkapenkki- ja puutarhavirityksiä
tohdi talovahtien vaivoiksi viritellä.



Mutta pieni puutarha olisi nyt kuitenkin tarkoitus laittaa.
Edes tuon laatikon verran.
Onhan se lasten kanssa mukavaa puuhastelua!

Lapset olivat valinneet hernettä, mansikkaa, porkkanaa, salaattia ja basilikaa.
Ja löytyyhän meiltä jo vadelmaa, viinimarjaa, omena- ja luumupuita.
Näyttääkin vahvasti siltä että pikkuhiljaa opin hyödyntämään myös omaa pihaa
- ja nauttimaan siitä!


Tarkoitus meillä on ollut saada pihaa siihen kuntoon että se on siisti ja helppohoitoinen.
Pihasuunnitelma on tehty ja sitä hissukseen toteutellaan.
Paljon on hyödynnetty myös ilmaisia taimia ystäviltä ja sukulasilta.

Kummallisen mukavalta tuntuu huomata kevään tulleen,
että kaikkea tuolta omasta pihasta alkaa tosiaan nousta.


Olemme panostaneet siihen että puut, pensaat, nurmikko
maanpeittokasvit ja muut suuret linjat saadaan kuntoon.
Aika hykerryttävä tunne on huomata isot linjat kasvien suhteen alkaa olla hoidossa!

Syksyllä rinteeseen siirrellyt maanpeittokasvitkin
näyttäisivät selvinneen talvesta hengissä,
ja odottelen kovasti että lähtevät tuosta kauniisti leviämään!


Aika säälittävää tämä varmasti puutarha-ihmisen silmään on,
mutta piha-tumpelolle ja kasvien massamurhaajalle jo saavutus!


Saattaisiko tässä siis kuitenkin käydä niin
että minusta tulee vielä pihanlaittaja tyyppiä..?


Ehdoton äitienpäivä perinne minulle on myös tämä runo
viestinä rakkaalta äiti-ystävältä joka vuosi.
Tämä teillekin ilahduttamaan kaikkien äitien ja äidinmielisten 
jo yöksi kääntynyttä äitienpäivää.  

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,
ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.
– Anne-Mari Kaskinen –



Äitiys on ilo, onni ja kunnia.
Ei sankaruutta, ei täydellisyyttä
mutta lahjoista suurin.
itse toivoisin että me kaikki äidit osaisimme olla armollisia
itsellemme ja toisillemme.
Ja nauttia jokaisesta hetkestä äitinä,
arkena ja pyhänä.

Parhaansa kun yritää niin enempää ei kukaan pysty,
ja hyvä äiti voi olla monella tapaa.

Toivottavasti tekin olette saaneet viettää ihanan äitienpäivän
äitinne, lastenne tai muiden teille tärkeiden ihmisten seurassa!


Itse hurautin vielä päivän päätteeksi Varkauteen,
työt vie muutamaksi päiväksi reissuun.
Loppuviikosta sitten lisää niitä pihahommia. 

Oikein mukavaa viikkoa toivotellen
Taina

10 kommenttia:

  1. Mukavalta kuulostaa äitienpäiväsi. Minäkin sain pari vuotta sitten äitienpäivälahjaksi istutuslaatikon. Ja hei, teidän piha näyttää jo nyt hyvältä. Kyllä sinusta vielä pihanlaittaja tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt se alkaa olla jo sellainen mukava, että oikeissa paikoissa vihertää! :D Istutuslaatikko vaikuttaa hyvältä idealta, katsoaan nyt onnistuuko homma!

      Poista
  2. Pihahan näyttää jo nyt hyvältä. Pihasuunnitelma varmaan auttaa rakentamaan uutta. Mä täällä ihan itse vaan olen turannut jo vuosia ja eihän tuo hyvältä näytä. Onneksi tänne kukaan harvoin eksyykään ;)
    Mukavaa toukokuista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloa rakentaessa jonkunlainen pihasuunnitelma oli muistaakseni pakollinenkin, joten teetettiin sellainen runko jonka mukaan hissukseen on laiteltu. :)
      Mukavaa toukokuista viikonloppua sinne! :)

      Poista
  3. Hahhhahhaa...kasvien massamurhaajasta taitaa alkaa kehkeytymään ihan aito viherpeukalo. :) Mää niin tiesin tämän!!! Kohta meet pitkin pihaa jokaista kukan nuppua ihaillen ja postailet kukka-kuvia sen sijaan että nököttäisit siellä riippukeinussasi... :) Ihanaista keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo tuntuu vielä aika kaukaiselta, mutta parempi kai ettei koskaan sano ei koskaan... ;D

      Poista
  4. No mulla on kuule tänä keväänä ollu vähän samanlaiset fiilikset pihan suhteen ja oikein kolme perunankasvatusruukkua + 9 siemenperunaa hankittuna :D. Ja marjapensaitakin katselin "sillä silmällä", vaikka lapsuuteni marjankeräysorjana ja siitä elinikäiset traumat saaneena, olin jo päättänyt, että yhtään marjaa en enää poimi kun olen aikuinen. Mutta jotenkin tuntuu ihan hullulta maksaa hirveitä summia muutamasta marjapahasesta, kun niitä kaupan pakastealtaasta tulee kumminkin kotiin kannettua. Että ans kattoo ny. (Tosin taimien silmäily ei vielä tarkoita sitä, että niistä koskaan tulis yhden yhtä marjaa, mutta tää on jo jotain, että olen edes ajatellut asiaa).

    Ihan vielä me ei ehkä Suomen kaunein piha-kilpailuun päästä, mutta sitä kohti Tainaseni :)
    Puskasta se pienikin ponnistaa. Tai jotain sellasta.

    Ihanat kortit ja sen verran liikuttavan kaunis runo, että piti ihan silmäkulmaa pyyhkästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuo runo tuolta ystävältä vaan kuuluu äitienpäivään. Ja on kerrassaan liikuttava.
      Mähän saan ja kerään äidin pihasta marjoja koko talveksi ja täydentelen varastoja vanhempieni pakkasesta pitkin talvea, mutta ei kai aikuinen ihminen sen varaankaan voi koko ikäänsä laskea... ;D

      Joo, ei ehkä niitä kauneimpia pihoja, mutta jos joskus olis sellainen omaan silmään mukava ja nätti että siellä olisi kiva ja myös ilo silmälle hengailla.

      Tällä hetkellä tosin nuo pihassa rymyävät ja pelaavat tenavat pitävät huolen siitä ettei liian fiinejä ja herkkiä puskia ja systeemeitä kannata edes ajatella, mutta nokkoset ja horsmat olen jo saanut aika vähiin karsittua! :D

      Poista
  5. On kyllä ihanaa olla äiti! <3

    Kivoja pihasuunnitelmia teillä. Samat täällä, tilaa ja rauhaa on kaivattu ja kaupanpäälle tuli piha. Nätti ja iso, ja hoitaminen vaatii aikaa... vaikkakin kaikki on jo vuosia ollut valmista ja kaikki on monivuotista ja maanpeittoa, yms, niin on siinä silti nyppimistä ja leikkuuta ja muuta rassaamista. Kesät halutaan olla vielä tiedät missä, niin voishan tuo paremminkin hoidettu olla ;) Mutta juu, kyllähän ulkona on sit kiva oleskellella kun kaik on hoidossa.

    Terkkuja sinne ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  6. Ihana äitienpäivä <3

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!