lauantai 17. tammikuuta 2015

Neidin synttärit


Tällä viikolla vietimme esikoisen 11 vuotis-synttäreitä.
Synttärilahjaksi käytiin laittamassa korviin reiät,
äiti sai olla mukana pitämässä kädestä. 

Huimaa kuinka nopeaan nuo vauvat kasvaa! <3

Neidin synttäriviikonloppu alkoi pyjama-bileillä.
Kotikadun neidot tulivat peittomytyt kainalossa,
sinänsä tuttu kuvio mutta yleensä eivät ole ihan kaikki samaan aikaan. 
Ei muuta kuin alakerta ilmapatjoja täyteen..


Illaksi oli tilattu pizzaa, sipsejä ja karkkia
sekä leffan katsomista valkokankaalta.
Sinänsä tämä valmisherkku-osasto oli oikein kiitollinen setti 
juuri työmatkalta palanneelle äidille,
ja pizzat tyttö leipoi pienellä avustuksella itse.


Aamupalaksi oli tilattu hedelmäsalaattia ja pannukakkua.
Tein yhden tavallisen ja toisen maidottoman-munattoman-gluteenittoman
niin että varmasti oli jokaiselle sopivaa sorttia.


Tänään päivällä tulivat synttäreitä juhlimaan luokkakaverit (siis tytöt).
Kakusta meinasi tulla melkoinen katastrofi,
mutta lopulta neiti koristeli sen kauniiksi ja maku oli sentään oikein hyvä.

Nuorin oli luokkakaveri-synttäreiden ajan mummolassa
ja mies keskimmäisen kanssa turnausreissulla Klaukkalassa.
Neiti sai sai juhlia synttäreitään ihan rauhassa ilman pikkuveljien häsellystä.

Ja onhan nuo tytöt niin suloisia!
Ei voi kuin olla kiitollinen että lapsilla on noin mukavia kavereita!


Aamulla onkin aikainen lähtö pojan kanssa futisturnaukseen Turkuun.

Täytyy myöntää että tästäkään viikosta emme olisi ilman lähi-isovanhempia selvinneet,
ihan kaikkia neljää.
Kun viikkoon mahtuu tanssituntunteja, futis treenejä- ja turnauksia sekä muita harrasteita,
koululaisten läksyjä ja kaavakkeiden täyttämisiä, hiihtoja ja luisteluita
(eli nimikoitujen välineiden muistamista oikeana aamuna oikealle lapselle fiksusti pakattua),
omat työreissut ja miehen päivystykset,
kaikkien parturi- ja kampaaja käynnit,
tori.fi:ssä myytyjen tavaroiden toimittamisia,
synttäreiden järjestämisiä ja kaikki perus kotihommat päälle
tuntuu elämä melkoisen täyteläiseltä.

Onneksi sain viettää myös 
ihan kahden kesken pelihetkiä nuorimman kanssa, leffaillan tytön kanssa
ja huomenna turnausreissun keskimmäisen kanssa,
istua iltaa ja jutustella kuulumisa miehen kanssa
sekä ehdin tehdä muutaman oman treenin ja joogan.

Eli täyteläistä elämää, onneksi hyvällä tavalla.


Toivottavasti voin joskus olla omille lapsilleni sellainen arjen enkeli-äiti 
kuin omani on minulle nyt.
Lapsille rakas ja aina tarjoutumassa auttamaan.
Äidille kiitos että ruuhkavuosista selvitään suht täyspäisenä!


Mukavaa eloa ja oloa sinnekin!
Taina

19 kommenttia:

  1. Aika säpinää teillä. :) Ihanaa että on isovanhemmat lähellä, todella iso apu arjen kaaokseen. Kivat juhlat näytti olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säpinää piisaa! :) Kyllä oli ihan hauskat juhlat vaikka jossain vaiheessa itse päädyinkin laittamaan ne kuppikuulosuojaimet päähän.. :D

      Poista
  2. Olipa tytöllä kivat juhlat, tuli niin mieleen aika vuosikymmenten takaa. Minun nuorinkin täyttää ensivuonna 50 vuotta, joten noista lapsuusajan bileistä on jo aikaa. Silloin oli kaveripiireissä aina toivomus, tekeehän äitisi taas sitten unnelmatorttua ja äitihän teki.
    Oikein hyvää talvista sunnuntaita ja tätä tammikuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka ihania synttäri-muistoja! <3 Eiköhän nämä ole niitä hauskoja ja onnellisiä hetkiä jotka itsekkin vanhempana muistaa, vaikka juuri nyt tuo bileiden järjestäminen onkin ihan täys-työllistävää puuhaa hetkittäin! :) Mutta mukavalla tavalla.
      Oikein mukavia talvisia päiviä sinnekin!

      Poista
  3. Ihanat synttärit jaksoit tytölle kuitenkin järjestää kaikesta kiireestä huolimatta. Tyttö oli varmasti mielissään. Tukiverkko on äärimmäisen tärkeä ♥ Hienoa, että teillä on sellainen siinä lähellä. Mukavaa turnausreissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan tuo mahtava tukiverkko, siitä olen kyllä hyvin kiitollinen!
      Ja turnausreissut on pojan kanssa kyllä aina kivoja - pääsee höpöttelemään muiden vanhempien kanssa ja saa nähdä poikien peli-iloa ja taitavuutta! :)

      Poista
  4. Elämänmakuista :)
    Ei se ihme ole, ettet kamalasti ehdi langoilla roikkua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuten tänään juteltiin - tää on nyt tää elämänvaihe.. ;)

      Poista
  5. Teilläkin jo iso tyttö. Onnittelut.

    VastaaPoista
  6. Mää niin olisin halunnu olla mukana bilettämässä... Näyttää niin parhaalta toi siskonpeti :). Siellä on varmaan muutamakin jännä juttu nukkumaan mennessä kuiskittu..

    Ja Onnea nuorelle neidille täältä. Onhan se ihan eri olla jo 11 kuin vasta 10 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo 11 on jo selkeesti isompi kuin 10! ;)
      Mä nukahdin jo ennenkuin supatus loppui... :)
      Hei, pullaa olis vielä, tervetuloa! :D

      Poista
  7. Tytöillä on varmasti ollut ihan huikean hauskaa :)
    Tsemppiä ja jaksamista ruuhkavuosiin. Ihanaa, että teillä on apua lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 En tykkäisi olla tyyppi joka valittaa kiirettä, enkä haluasi sellaiselta kuullostaa, mutta tällä hetkellä nämä kuulumiset nyt on sitä minuutti aikataululla laukkomista ja vähemmän mitään kodin laittamista.. :P

      Poista
  8. Eläköön isovanhemmat! Meillä on myös aika vauhdikasta tämä arki ja monesti on kolmekin menoa päälekäin. Siinä kun toinen on vielä työmatkalla, niin johan on soppa:) kultaiset isovanhemmat ovat aina auttaneet pahimmasta hädästä. Minäkin aion kasvaa isona hyväksi mummiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutulta kuullostaa! Luvataan kasvaa hyviksi mummeiksi! :)

      Poista
  9. Ihanat pyjamabileet!
    Vauhtia ei ainakaan teidän perheestä puutu, ihanaa että isovanhemmat ovat apuna, :)
    Mukavaa loppukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli kyllä kivat kemut! :)
      Oikein mukavaa ja kauniin talvista tammikuun loppua sinnekin! :)

      Poista
  10. Esikon synttärit on kesällä ja aina on saatu juhlia ulkona. Just tajusin että kuopuksen synttärit on huomenna ja niitä juhlitaan aina sisätiloissa... onneksi kaverisynttäreihin on vielä joku vuosi aikaa...

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!