torstai 1. tammikuuta 2015

Heipat vuodelle 2014 ja uuden vuoden lupaukset


Niin se taas meni, yksi kokonainen vuosi.
Kuluuko ne joka vuosi vähän nopeammin?

Kiitollisena kokemuksista ajattelin tehdä vielä kurkistuksen menneeseen.


 Alkuvuodesta meillä vieteltiin synttäreitä.
 Lapset täyttivät 3-, 8- ja 10-vuotta, 
ja itsekkin siirryin taas askeleen lähemmäksi neljääkymmentä.


Arki rullaili mukavasti mallillaan.
Kahdeksaksi lähdettiin viiten osoitteeseen aamuisin ja iltoja rytmittivät lasten harrastukset.
Välillä ehdittiin nähdä ystäviäkin ja pyykkikone taisi laulaa kaikki hereillä olo hetket kotona. 
Arjen keskeltä muistuu mieleen tietenkin ne perheen yhteiset lomat.
Kevättalvesta lomailtiin Saimaan kylpylässä ja Ylläksellä.




Huoneiden järjestyksiäkin vaihdeltiin ja pintoja uusittiin.
Työhuone muutti alakerran vierashuoneeseen.


Aikuisten makkari alakerran työhuoneeseen.


Ja nuorin aikuisten entiseen makkariin.


Onko se joskus oikeasti ollut noin siisti..


Kesän lomat meni telttaillessa Ruotsissa ja Tanskassa ja vähän kotimaassakin.
Kyläiltiin myös siskon mökillä Öölannissa ja tädin mökillä Lammilla.
Vaikka talvi on ihana vuodenaika, ei näihinkään tunnelmiin ole pöllömpää piipahtaa.




Kesään, kuten koko vuoteen on vahvasti kuulunut keskimmäisen pojan jalkapalloharrastus.
Se rytmittää koko perheen elämää, ja välillä on mietitty ja keskusteltu siitä, mikä on jo liikaa.
Toistaiseksi on vielä kuskattu, kustannettu ja kannustettu,
kun poika itse harrastuksesta kovasti nauttii.


Elämä on tavallaan nyt helppoa
kun kaikki lapset ovat suht isoja mutteivät vielä pahasti teinejä.
Nuorin saattaa jättää lomapäivinä päiväunia väliin
ja on muutenkin sen verran iso että pärjää porukassa siinä missä muutkin
niin että kaikki perheen yhteinen tekeminen on helpompaa kuin taaperon kanssa.
Syksyllä poitsu pyöräili jo 5-6 km lenkkejä,
kun siskon ja veljen perässä on päästävä!


Syksyllä piipahdettiin miehen kanssa kaksin (miehen työmatkalla) Amsterdamissa 
ja syyslomalla koko perheellä Tallinnassa.
Nyt kuvia katsellessa tuntuu että onpas me reissattu paljon!
Mutta matkat on se mihin me rahat laitetaan jos sitä on,
vähemmän mitään shoppaillaan ja arjessa elellään melko nuukasti.



Syksy olikin sitten melkoista pyöritystä.
Olemme siitä onnellisessa asemassa että molemmilla aikuisilla perheessä
riittää mieluista mielekästä työtä.
Oma työnkuvani on muuttunut toivomaani suuntaan,
ja kotimaan reissaamistakin on ollut sitten ihan riittävästi - sopivasti.

Työasioista olen iloinen
ja uskon tulevan vuoden tuovan kiinnostavaa tekemistä mukavien ihmisten kanssa.



Blogille onkin aikaa jäänyt aina vain vähemmän ja vähemmän.
Silti aion ensi vuonnakin jatkaa,
koska kuvaaminen, kirjoittaminen ja koko bloggaus on rakkaita harrastuksia,
ja onhan tämä oiva tapa pysyä ihmisten kanssa kuulumisissa!

Kuinka ihmeessä ruuhkavuosia elävät ihmiset oikein pitivätkään yhteyttä
ystäviin, tuttaviin, sukulaisiin ja muihin tärkeisiin ihmisiin
ennen kännyköitä, sähköposteja, blogeja ja somea?


Joulu meni tänä vuonna melkoisen vähällä ressillä,
oikein leppoisin tunnelmin.
Ei mitään pakollista, mutta sitäkin enemmän rentoa yhdessä oloa.


Monena vuonna olen luvannut olla itselle ja muille armollisempi.
Niin tänäkin vuonna.
Vuonna 2015:
Pyrin löytämään hyvän tasapainon perheen ja ystävien suhteen,
olla läsnä ja aidosti kuulla ja kuunnella.
Varata aikaa jokaiselle lapselle yksilönä, puolisoa, ystäviä ja muita rakkaita unohtamatta.
Pitää myös itsestäni huolta.
Varata riittävän monta hetkeä viikosta liikkumiseen ja ulkoiluun
mutta olla stressaamaatta treenimääristä.
Harrastaa asioita ja lajeja joista saan energiaa ja hyvää mieltä:
tanssia, joogaa, lenkkejä ystävien kanssa, jumppailua, laskettelua, ratsastusta,
leipomista, askartelua, sisustamista.
Ei kaikkea joka viikko, mutta toisinaan edes.
Syödä hyvin.
Jatkaa vähäsokerista ja -hiilarista kasvisvoittoista perus linjaa
mutta nauttia hyvällä omalla tunnolla herkuista kun herkuttelun aika on.
Koittaa pitää kodin kunnossa ja kaaoksen kurissa,
mutta olla stressaamatta liikaa pyykkivuorista ja pölykoirista
(ne kun ovat turhankin nopeaan uusituva luonnonvara joka tapauksessa).
Oppia pitämään puutarhatöistä ja laittaa omaa pihaa valmiimmaksi.
Oppia nauramaan vanhenemiselle: makkaroille, rypyille, krempoille.
Nauttia elämästä, olla kiitollinen.
Muistaa, että jokainen minulle ehkä rasittavan tuntuinen arkipäivä on lasteni lapsuus.
Kunnioittaa muita.
Muistaa, että se mitä muut minusta ajattelevat on heidän asiansa, ei minun päänsärkyni.
Nukkua riittävästi.
Olla vähemmän äkäinen arki-akka.
Lukea hyviä kirjoja.

Löytää kultaisen keskitien.

Oiskohan siinä riittävästi?
Ja ensi vuodelle varmaan samat! ;)


Oikein hyvää uutta vuotta sullekin!
Terveisin Taina

27 kommenttia:

  1. Ihanasti! :) Täällä tuli taas hyvä mieli lukiessa. Ihanaa, ettet katoa mihikään blogimaailmasta tänäkään vuonna! Mahtavaa vuoden alkua ja vähintäänkin yhtä ihanaa vuotta kuin edellinen oli! :)

    VastaaPoista
  2. Ei enään parempia lupauksia voi tehdä! Toivottelen sinulle ja perheellesi oikein onnistunutta ja iloista vuotta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vielä, että olisi voinut luvata tehdä tästä elämäni tähänasti parhaan vuoden. ;) Mutta ehkä näillä päästään jo aika lähelle sitä! Samoin sulle ihanata onnellisuutta <3

      Poista
  3. Ihana ja ajatuksia herättävä posti. Kiitos ja hyvää alkanutta vuotta. T. Jenni

    VastaaPoista
  4. Hyvät lupaukset. Minusta tuo, että tavallinen arkinen päivä on lapsen lapsuus jotenkin kolahti. Pitäisi itsekin muistaa yrittää tehdä arjesta mahdollisimman hyvää ja nauttia niistä pienistä hetkistä.

    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse törmäsin tuohon ajatukseen jossain netissä ja se jäi mieleen pyörimään. Liian usein tulee lasten kuullen huokailtua arjen väsymystä ja muuta "rasittavuutta". Päätin että yritän muistaa tuon lauseen ihan joka päivä. Mutta katsotaan miten menee... ;)
      Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Paljon mahtuu asioita ja tekemisiä yhteen vuoteen. Elonne kuullostaa kuitenkin niin kotoisen arkiselta ♥ Hyviä lupauksia ja tavoitteita olet listannut alkavalle vuodelle. Asioita joihin meidän jokaisen tulisi kiinnittää huomiota. Hyvää alkanutta vuotta, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi :)
      Samoin Krisselle onnellista tätä vuotta <3

      Poista
  6. Tulin hyvälle mielelle kuvia katsellessa ja tekstiäsi lukiessa. Jotain kovin samansuuntaista olen minäkin tälle vuodelle itselleni mielessäni luvannut. Onnellista vuotta 2015! Minäkin muuten epäilen, että nämä vuodet kuluvat jotenkin nopeampaan kuin ennen.. Vastahan alkoi vuosi 2014...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joku vissiin pikakelaa meidän aikaa..?
      Kiitos mukavasta kommentista ja onnellista tätä vuotta! <3

      Poista
  7. Kiitos kivasta bloggauksesta ja kaikkea hyvää tähänkin vuoteen!
    Mä en enää lupaile kuin katsella jokaisen päivän johon herään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sekin on oikein hyvä lupaus! :)
      Ihanaa tätä vuotta ja jokaista aamua toivotan <3

      Poista
  8. Kivoja muisteloita viimevuodelta. Ihana pistaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotenkin vuodenvaihteeseen kuuluu mulla aina tämä edellisen vuoden muisteleminen, on kiva palata hyviin muistoihin ja suunnitella tulevaa. :)

      Poista
  9. Ajattele, vasta näitä vuoden takaisia lueskeltiin ja kirjoiteltiin - ja nyt jo taas!
    Mihin tämä aika oikein menee? Vaikka on niitä pysähtymisiäkin tullut, hyviä, huonoja ja kovinkin huonoja.
    Ja erinomaisen hyviä :D
    Sellainen vuosi kuitenkin takana, että eipä nyt tullut taaksepäin kurkittua oman postauksen merkeissä, parempi vaan suunnata katse eteenpäin.

    Olkoon vuosi meille kaikille erinomaisen hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla on ollut kyllä sellainen vuoristorata vuosi, jopa tuollaiselle vuoristorata-daamille että ehkä se kannattaa vaan suunnata nokka kohti uusia tuulia ja karistaa menneet pölyt kannoiltaan!
      ja olkoon tosiaan, meille kaikille, erinomainen vuosi! :)

      Poista
  10. Mukavia muistoja ja hetkiä kuvissasi!
    Kivaa alkanutta vuotta ja hetkien keräämistä, <3

    VastaaPoista
  11. Ihania tunnelmia välittyi kuvista!! Loov juu <3

    VastaaPoista
  12. Hei moi pitkästä aikaa :)
    Lueskelin pitkän pätkän kuulumisianne, ja onpas kiva olla täällä takaisin. Ja olipas teillä mukava vuosi 2014, kaikista kuvista mun suosikki on tuo, kun olette lasten kanssa rannalla, siinä on onnea, elämää, riemua, rakkautta ja perhettä. Sitä kaikkea toivon sinulle tällekin vuodelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei moi ja kiitos! <3 Se on kyllä kiva kuva ja siitä reissusta hyvät muistot. :)

      Poista
  13. Tosi ihanalta näyttää! Kaunis koti teillä.. <3 Jos kiinnostaa, niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!