maanantai 11. maaliskuuta 2013

Juhlat on hetkeksi juhlittu


































Tykkään käyttää pöytähopeita kun meille tulee vieraita.
Mitäpä noita kaapissa hautomaan?
Tulee aina hassu fiilis laittaa nuo kahvilusikat pöytään 
- niissä kun on minun tyttönimen nimikirjaimet.

Tänä vuotta vietetään jo 10-vuotis hääpäivää ja vasta alan pikkuhiljaa tottua "uuteen" sukunimeeni.
Halusin itse naimisiin mennessä että koko perheellä on sama nimi.
Silti ihan kivoja nämä lapsena lahjaksi saadut "TM" lusikat.

Eilen oli talo täynnä sukulaisia kun vietttiin toiset 2-7-9-bileet.
Ja tästä kattauskuvastahan puuttuu vielä osa tarjottavista.
Ei voi muuta todeta kuin että oppia ikä kaikki.
Eilen opin että:
-Kannattaa nostaa kaikki tarjottavat jääkapista esille ENNENKUIN vieraat ovat nousseet pöydästä.
-Kannattaa pysyä tutuilla hiihtoreiteillä tai valaistuilla laduilla jos lähtee illalla pienelle hiihtolenkille.
Jos päättää hiihdella katsomaan pääsisikö sitä jänskän näköistä metsän halki menevää latua jotenkin ympäri tutulle ladulle, voisin eilisen perusteella yleistää: ei pääse.






















Vuohelan Herkulta sain testattavaksi gluteenittomia pikkuleipiä jotka ovatkin aivan sairaan hyviä, 
ja vieraat eivät taaskaan tienneet syövänsä mitään "erikoisruokia".  :)
Näitä voin lämpimästi suositella ja löytyvät meilläpäin ainakin monesta marketista.

Nyt on juhlat hetkeksi juhlittu ja seuraavat viikonloput kuluvatkin laskettelun sekä meidän keskimmäisen jalkapalloturnauksen merkeissä.

Uskomaton vimma jalkapalloon tuolla eskarilla on: treeneissä käy innoissaan pari kertaa viikossa, ja kotona potkii palloa sisällä (olkkarin seinään) tai pihalla vaikka tuntikausia, pelaa Stiga-jalkkis peliä tai järjestelee ja vaihtelee kaverin kanssa jalkapallo korttejaan. 
Me ei miehen kanssa olla kumpikaan ikinä pelattu mitään joukkue peliä tai seuratta mitään urheilua telkkarista, mutta pakkohan se on kaverin harrastusta tukea kun tuollainen palo lajia kohtaan on!
Kynttilät sammuu, valosarjat ja viirinauhat keräillään varastoon.
Palataan arkeen.
Juuri nyt nautin niin arjesta,
sillä puolen vuoden päästä meillä muuttuu tahti elämässä:
pienin menee päivähoitoon, keskimmäinen ykköselle ja ilttikseen, 
vanhin siirtyy kauemmas "isojen kouluun" kolmoselle. 
Ja minä töihin, tällä tietoa maanantaista torstaihin. 
Kyllä siihenkin taas tottuu, mutta juuri nyt nautin tästä elämänvaiheesta koko sydämmellä!

Meillä pienin vielä nukkuu päikkäreitä, joten lähden isompien kanssa läksyjen tarkastukseen ja eilisten muffinssien syöntiin. :) 

 Oikein mukavaa viikkoa kaikille piipahtajille!
Muistakaahan osallistua arvontaan! :)
Terkuin Taina

ps. Tänäänkin opin jotain uutta: avasin Picasan ja tein ekan kollaasin banneriksi.
Ei toi nyt vielä hääppöinen ole, mutta kollaasi kummiskin. :)

9 kommenttia:

  1. Voi kuinka kaunis ja raikas kattaus!

    VastaaPoista
  2. Kaunis koti:) Kaunis on myös banneri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 banneri on ehkä vielä vähän sekava mutta olkoon nyt hetken noin :)

      Poista
  3. Jee, hieno banneri! Kuvankäsittely on kyllä kivaa, saatat jäädä koukkuun ; )
    Ja onnea tulevasta 10-hääpäivästä! Meillä oli kans äskettäin hääpäivä, 15 vuotta jo! Aika tosiaan rullaa eteenpäin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käsittelen kuvia Lightroomilla, mutta tarvi nyt opetella tuota picasaakin vähän että saa tehtyä kollaaseita. :)
      En tosiaan tiedä kuka pikakelaa tätä aikaa, vastahan sitä alettiin seukkaan.... :D

      Poista
  4. Kauniit turkoosit yksityiskohdat! Mäkin tykkään kattaa kekkereissä miehen hopealusikat. Niitä on tosin meillä "vaan" 12 kpl, ja välistä tarvittais enemmänkin, kun suku on iso :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on 2 tusinaa, molemmat erilaisia mutta pistän vaan sekasin kun väkeä tulee enemmän :)

      Poista
  5. Ihana blogilöytö! Lukijaksi *kliks* Tulen toistekin. :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!