lauantai 9. maaliskuuta 2013

Verho

Valittelin täällä jo yli vuosi sitten rappukäytävän verho-ongelmaa.
Yläkerran huonekorkeus on 3 metriä, joten tuon rappukäytävän korkaus kaikkiaan alhaalta katsoen on ihan kiitettävä.
Seinällä on ikkuna josta tulee mukavasti valoa, 
mutta josta näkymät ovat vastapäiseen autotalliin ja kadulle. Eniten ärsytti se että meille näkyy tieltä vähän turhan hyvin - vaikka tämä onkin päättyvän kujan päädyssä, 
en silti halua että meidän olkkariin näkyy suoraan kuin näyteikkunalla olisi.

Perus sälekaihtimet siinä on, mutta ne nyt eivät ole kovin tunnelmalliset.

Olen miettinyt tuohon erilaisia vaihtoehtoja ikkunatarroista lähtien 
- valon pitäisi päästä sisään mutta näkymä pitäisi häivyttää.
Verhotanko tuolla korkealla olisi ollut jotenkin kökkö, piti siis keksiä muu ratkaisu.






















Lopulta päädyin ostamaan tällaisia ovinuppeja ja tuollaisen höttö-pitsi verhon,
ajatus oli että se toisi tilaan pehmeyttä ja ikäänkuin "leijuisi" seinällä ilman raskasta tankoa.

Ihan aina tämä toteuttava osapuoli ei innostu näistä mun lennokkaista suunnitelmistani..
Oli kuulemma vähän haastavaa saada tuonne yli 3 metrin korkeuteen nuppeja joissa ei ole terävää ruuviosaa ja joissa vielä nuppi lähtee pyörimään tuossa ruuvissaan.
No, kannustin että reiät poralla ja proput ja sinne vaan!
Haastavuutta vielä lisäsi hieman se että nämä piti olla seinässä tukevasti mutta vasarallahan ei noita mun lasipalleroita voinut paukuttaa.

Mutta koska mies on kiltti ja insinööri hän hoiti rouvalle nupit seinään.
Haettuaan ensin kaupasta vähän korkeammat tikkaat...

Pitihän ne heti illan pimeydessä kuvata!
Aika söpöt ne mun silmään on,
samoin verho kaikkine pitseineen ja roikkuvine blig blingeineen.
Vähän hattaraa mutta passaa tuohon kolkkoon rappukäytävään.
























Huomenna meillä taas vietellään lasten syntymäpäiviä sukulaisten kanssa,
tänään ehdin jo leipoa, 
aamulla sitten siivoaminen sekä kattamis- ja koristelu hommat.
Muuten on menty perus viikonloppu kuvioin 
- kotihommia ja ulkoilua, lasten harrastuksia, kavereita ja yökylä vieraita,
vähän omaakin urheilua ja lepoa. 

Leppoisaa sunnuntaita ja mukavaa viikon alkua kaikille piipahtajille!
Terkuin Taina

8 kommenttia:

  1. Ihana verho ja sopii hyvin tuohon. Onneksi miehet jaksaa auttaa haastavissa kohteissakin.
    Mukavaa viikonloppua ja onnea sankareille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kyllä meillä mies joutuu aina toteuttelemaan näitä mun "loistoideoitani"..

      Poista
  2. Tosi haastava verhon paikka, mutta hienosti olet onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä siinä oli vähän perus verhoa enemmän hommaa mutta nyt oon tyytyväinen :)

      Poista
  3. Tuo verhon ripustus oli kyllä loistoajatus ja verho sopii paikkaansa loistavasti!

    VastaaPoista
  4. On teillä tuvassa korkeutta!
    Haha.. ai kiltti ja insinööri :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No korkea tila tuli paljon halvemmaksi kuin harjakatto sisälle, että tästä tuli sit tällainen "ilmava".
      Jep, toi kuvaa aika hyvin tuota siippaa ;D

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!