Naiset, naiset... oon tässä lähipäivinä taas kuunnellut ja pohdiskellut elämää.
Nykyään ihmisillä on mahtavia mahdollisuuksia tehdä vaikka mitä! Saadaan tehdä uraa, perhettä, harrastaa, kotoilla, kokkailla, matkustella.... Saa tehdä niitä asioita jotka kiinnostavat; käsitöitä, sisustusta, luomu-ruokaa, olla himo-urheilijoita tai ihanan pehmoisia muumi-mammoja. Mutta miksi me naiset otetaan nämä asiat, kaikki ihanat mahdollisuudet, ikäänkuin velvollisuuksina, mittarina hyvälle naisena olemiselle?
Kuinka paljon kuuleekaa valitusta siitä kuinka meidän PITÄÄ olla hyviä äitejä, kauniissa kodissa, trimmissä kunnossa, hienolla uralla? Miksi vaadimme itseltämme sen kaiken? Miksi verrata itseään muihin, miksi emme antaisi itselle vähän relaa ja poimisi ne rusinat pullasta? Mitään ei ole PAKKO olla. Nautitaan niistä kaikesta mitä SAA olla.
Tietysti jos lapsia tekee ja on niin onnekas että niitä saa, niiden kanssa olisi suotavaa jaksaa. Olla läsnä, olla aikuinen, kiinnostua, innostua. Mutta miksi lähteä suorittamaan äitiyttä?
En nyt lähde tässä ollenkaan elämän kohtaloihin, lapsettomuuteen, sairauksiin jne, vaan ilmettelen, miksi me naiset luomme aivan mahdottomia ihannekuvia siitä millaisia meidän, meidän kotien ja lasten pitäisi olla, tavoitteita joihin on mahdoton päästä ja uuvutamme sitten itsemme yrittäessämme väkisin päästä tuohon haavekuvaan. Kuvittelemme että muutkin selviävät kaikesta kuin leikiten, ja että on vain yksi oikea tapa tehdä asiat.
Vertailu on niin turhaa, aina on joku joka on parempi, aina on muitakin tapoja tehdä asiat!
Miksi keskittyä miettimään mitä kaikkea ei ole, tee ja osaa? Miksi ei nauttia siitä mitä kaikkea on ja osaa?
Yleensä jos jonkun elämä tuntuu helpolta siitä ei tiedä kaikkea.
Relataan naiset! Ei käytetä voimavaroja kadehtimiseen, katkeroitumiseen, suorittamiseen. Ollaan lempeitä itselle ja muille. :)
Ja ei, en minä tätä itsekkään osaa. Mutta yritän. Toisinaan onnistuu paremmin, toisinaan ei ihan. :)
 | |
| Sanomalehti pallojen kastelua sammalia varten. Pienimmällä apurilla ei meinaa vielä oikein kengät pysyä vauhdissa mukana.. |
No, kuulumisiin. :) Viikonloppu meni leppoisasti, vietettiin iltaa A:n kummi-perheen kanssa, siivosin kodin, mies korjasi parvekkeen räystäspellit kuntoon, roudattiin yksi hylätty 50-luvun sohva-vanhus kotiin (josta myöhemmin lisää) ym. A:lla on kuuri auttanut korvavaivoihin ja on taas oma itsensä, touhukas hymypoika.
Lasten kanssa kävin metsäretkellä ja pakkohan se sitten oli kerätä sammalta ja koittaa itsekkin noita sammal-palloja joita niin monessa ihanassa blogissa täällä on näkynyt. Ihan hauskaa hommaahan tuo oli ja riittävän suurpiirteistä mun makuun. Että kiitosta vaan inspiraatiosta ja ideasta kaikille jotka ovat täällä noista kertoneet! Koristelin ne violetilla helmi-rautalangalla joita oli hääpöydässämme koristeena. Toivottavasti pallerot on vielä kuosissa kun vietämme kahdeksatta hääpäiväämme 1.11., olisi mukava laittaa terassi kynttilöin kauniiksi hääpöydän koristelun tunnelmissa.
Huomenna onkin L:n kerhossa avoimien ovien päivä joten pääsemme kanssa tutustumaan kerhoiluun. E palaa syyslomalta kouluun, mies ei sitten lomaa saanut sairastapauksien vuoksi edes pidettyä, että arki tässä taas pyörähtää käyntiin.
Kaurapuuro-arkea, voilla JA hillolla! :)
Mukavaa viikkoa kaikille!
Taina
Asiaa! Nyky-yhteiskunnassa vaaditaan joka saralla paljon, ja me hölmöt mennään turhaan mukaan joka hössötykseen.
VastaaPoistaJa noita sammalpalloja voisin kokeilla minäkin! Kivoja!
ihana blogi :)!!
VastaaPoistahttp://thelittlenotebook2.blogspot.com/
Niin totta joka sana, hyviä mietteitä ja mietittävää itse kullekin =)!!!
VastaaPoistaNyt pääsin kirjautumaan lukijaksi, vielä kun saisi jätettyä kommenttia omalla profiililla :) Terkuin Johanna SisustusUnelmista
VastaaPoistaTulin vastavierailulle ja tykästyin, sinulla on kiva blogi ja ihanan elämänmakuinen asenne! Tähän postaukseen on ihan pakko kommentoida, kun olen ajatellut paljon samaa asiaa viime aikoina. Olen nimittäin muuttanut miehen perässä pois kotiseudultani ja täällä uudella kotipaikkakunnalla olen yrittänyt sitten luoda uusia ystävyyssuhteita toisiin äiteihin. Välillä se vain tuntuu hirveän vaikealta; monella äidillä suorittaminen tuntuu jääneen niin päälle, ettei heillä ole aikaa normaaliin, ystävälliseen jutusteluun, saati sitten oikeasti pysähtyä hetkeen, rentoutua ja nauttia elämästä. Paras esimerkki on eräs harrastus, johon lapset jätetään melkein tunniksi; kukin vanhemmista sitten tekee sen ajan mitä tekee. Moni äideistä vahtii pukkarissa lasten vaatteiden vaihtoa pinna kireänä ja heti kun pääsevät lähtemään, kaasuttavat kovalla kiireellä pois. Ketään ei tervehditä, saati sitten vaihdeta muutamaa sanaa. Miehistä sen sijaan moni tulee iloisena ja ystävällisenä paikalle, tervehtii muita, juttelee muutaman sanan, moni jää siksi melkein tunniksi paikan päälle vaikka lukemaan lehteä. Monet naiset ovat hirveän stressaantuneita ja koko ajan kiireisiä - sama näkyy päiväkodilla lapsia viedessä ja hakiessa.
VastaaPoistaMinulla ei ole yhtään sen enempää elämässäni aikaa kuin muillakaan äideillä, varmaan päinvastoin. Käyn töissä, hoidan lapsia paljon yksin kun mieheni on poissa, samat kotityöt meillä on kuin muillakin - mutta olen varmasti onnellisempi, koska yritän pysähtyä hetkiin, olla oma itseni, ja riitän tällaisena kuin olen. Kotimme myös saa riittää sellaisena kuin on. Joskus olisi kiva tehdä enemmän kuin nyt ehtii, mutta sille ei voi mitään. Toivon, että äidit osaisivat enemmän pysähtyä ja kuten sanoit, poimisivat rusinat pullasta! Eihän perhekään nauti siitä, jos äidillä on aina kiire suorittamisen takia ja naama näkkärillä, kun ei ehdi kaikkea tekemään mitä pitäisi. ;)
No just tota Johanna tarkoitin. varmaan niillä lapsillakin olisi hauskempaa jos mutsit vähän relaisi!
VastaaPoista