sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Kellon tuunaus ja muita syyskuulumisia

tanssijan kello DIY kello

Tein tänään pienen kello-tuunauksen lahjaksi.
Ikean 2 € maksava Rusch seinäkello on oiva pohja tuunailuille.
Etuseinän saa helposti irti, tilalle voi laittaa mieleisensä kellotaulun
ja viisaritkin voi maalata.

Käytin aikoja sitten tulostamaani pohjaa.
(Harmillisesti viivat hieman suttaantuivat kun jouduin niitä jatkamaan tussilla
mutta en malttanut alkaa uutta väsäämään koneella,
ajattelin ettei nuo sutut ehkä niin pahasti seinältä sitten näy..
Viisaritkin tökin osoittamaan tarkemmin oikeaa aikaa kuvaamisen jälkeen.)

Viisarit maalasin violetilla kynsilakalla johon ripottelin heti hilettä vielä päälle.

Ehkä tämä tanssikoulun seinälle silti passaa: JA vii kuu sei kaa...


Eilen kävimme ikeassa hakemassa lisää kaappeja nuorimmaisen huoneeseen.
Ja niin, liha- ja kasvispullilla tietty myös.
Itse olen jo pari kertaa vastustanut nämä ihanuudet, mutta nyt ei itsehillintä pitänyt!
Violetit lautaset ja pinkit skumppalasit!
Perustelin lautasten hankintaa (tselleni lähinnä) sillä,
että meillä samanlaiset lautaset meinaa aina loppua kesken kun on enemmän vieraita.
Näitä on nyt 16, pitäisi riittää. :)
Ja nuo lasithan on vaan niin karkit, hyvin maistui niistä limpparikin!

ikea astiat

Ja miksikäs ei pizza sunnuntai (vaikka pizza perjantaikin pidettiin),
kun huomisen lomailen syyslomailevien lasten kanssa!
Muuten lasten syysloma menee kavereiden ja serkkujen kanssa sekä mummoloissa.

Saisi kyllä sataa vähän vähemmän, pääsisi pojat ulos purkamaan energiaa..

pojat on poikia

Viime viikonlopun vietimme Saimaan kylpylässä.
Lapset saivan valita kylpylän tai laivan syksyn reissuksi
kun kummempaa lomaa töistä ei nyt tähän syksyyn aikuiset pysty pitämään.
Kohde valikoitui kyllä heidän puoleltaa erittäin nopeasti ja yksimielisesti!
Onnistuttiin löytämään sopu-hintainen viikonlopun pakettikin
kun oltiin vähän ennen varsinaista lomaviikkoa.
Saimaan kylpylästä olen kirjoitellut pidemmän jutun aikanaan osittaisen yhteistyön merkeissä tässä.

Mikäs siinä, päivät pulikoitiin ja illat lepposteltiin mökissä herkkujen ja pelien parissa.
Ihanaa perhe aikaa!

uno pelikortit

Ja todella kaunistahan tuolla on myös, vaikka ulkoilun sijaan kyllä enemmän uitiin.


Vaan kauniita ovat syyspäivät olleet Tampereellakin!


syksyn värit

syksy Tampere

Tamperelaiset ainakin tietävät tuon yhden kaupungin maamerkeistä,
Tempon talon kellon.


Vaan tiedättekö miltä se näyttää toiselta puolelta katsoen?
Se on meidän työpaikan neukkarin seinä,
Päivällä vaalea kehystetty rinkula, mutta aamuhämärssä melkoisen kaunis valokoriste!


Parasta parhautta syksyssä minulle on sänkipellolla ratsastaminen!
Miehen siskon luona pääsin onnekseni sitä ihanuutta tekemään.
Vaan kyllä tuntui lihaksissa kun ei ollut taas muutamaan kuukauteen ratsailla ollut!

issikka

Vapaa-ajan ongelmia ei kyllä tänä syksynä ole ollut,  kun autotalliprojekti vihdoin on kunnolla vauhdissa.


Eiköhän se tuosta talveksi vielä!


Leppoisaa lokakuun jatkoa,
muistakaahan heijastimet!


Terkuin Taina

13 kommenttia:

  1. Kivan hempeä kellosta tuli. Saisi tosiaan olla vähän aikaa satamatta.
    Ihanaa viikkoa sinulle Taina ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun oli pakko kokeilla noita glitteri-viisareita, ja kotona ei löytynyt sopivaa kohdetta.. onneksi keksin hyvän lahja-kohteen uudelle kellolle! :D
      Ihanaa viikkoa sinulle myös Outi! <3

      Poista
  2. Mukava oli lukea teidän kuulumisista! Meillä olisi kuohuviinilaseille tarvetta. Onko pinkit skumppalasitkin ikeasta? Vähäsateista syyslomaa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Iksusta on: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50342987/
      Ihan passeli hintakin "käyttölaseille", konepestävät, voi surutta kattaa välillä vähän kauniimmin. :)
      Ihania ja vähäsateisia syypäiviä sinne myös! <3

      Poista
  3. Mukava oli lukea teidän kuulumisista! Meillä olisi kuohuviinilaseille tarvetta. Onko pinkit skumppalasitkin ikeasta? Vähäsateista syyslomaa sinne teille!

    VastaaPoista
  4. Mukavia juttuja on mahtunut alkusyksyysi. Toivon sinulle niitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Äkkiä on nämä syysviikot vilahdelleet.. mutta paljon mukavia juttujakin mahtunut joukkoon perus ruuhkavuosi-touhun lisäksi. :)
      Iloisia kauniita syyspäiviä sinne! <3

      Poista
  5. Kiva kuulla kuulumisia! Tuo Saimaan kylpylähän kuullostaa mukavalta, täytyypä tutustua siihen. Kivan kellon olet värkännyt. Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saimaan kylpylä on meidän lasten suosikki, sopivia tarjouksia löytyy kun jaksaa kytätä, ja ajomatkakaan ei lapsia haittaa kun kerrankin on rajaton ruutuaika ja Netflix padeissä! :D
      Iloista syksyn jatkoa sinne myös! <3

      Poista
  6. Niin paljon ihania juttuja ja kuvia mahtui postaukseesi♥ Hienosti tuunattu kello, hauska idea:) Nuo lautaset ja skumppalasit on aivan upeita! Tosi kivoja nuo kylpyläreissut, koko perhe nauttii taatusti! Ihanaa syyslomaa ja syksynjatkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! <3 Tosiaan, kylpylälomat on mukavaa irtiottoa arjesta koko perheelle! :) Eilen satoikin ensilumet, joten iloista alkutalvea sinne toivotan! :D

      Poista
  7. No huh! Onpa teillä ollut touhua! Kivoja ikea ostoksia! Meillä tuo lähin Ikea on Haaparannassa saakka, mutta ei nyt hirveen kaukan kumminkaan :) Kylpylässä on aina ihana käydä. Mekin mennään kylpylään ensi viikolla, kun täällä Oulun seudullla on syysloma. Ihanaa lokakuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on Ikea tuossa 15 min ajomatkan päässä, mutta eipä siellä tule käytyä edes joka kuukausi - heräteostoksia kun on vaikea siellä välttää! :D
      Toivottasti teillä on ollut ihana ja rentouttava syysloma! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!