perjantai 30. joulukuuta 2016

Silmänrajausten kestopigmentointi ja kulmien 3D kestopigmentointi - kokemuksia ja alekoodi


Blogi-yhteistyöpostaus
Piipahdinpa tuossa päivänä muutamana ElinaK:ssa meikkiostoksilla,
ja samalla tuli puheeksi Elinan uusin tuote, eyeliner pigmentointi. 

Itse meikkaan lähes päivittäin ja tykkään muutenkin huolitellusta lookista,
joten pigmentointeja olen miettinyt aina välillä jo useamman vuoden ajan.
Meikkaaminen ei ole mulle mitenkään "pakollista",
 mutta lähes päivittäin tulee jotain ehostusta käytettyä,
koska siitä tulee itselle kiva fiilis.
Niinpä, noin 0,2 sekunnin harkinnan jälkeen päädyin varaamaan ajan 
sekä kulmien että silmänrajausten kestopigmentointiin
-  kun tehdään niin tehdään sitten kunnolla!


Tavoitteena on menevään elämäntyyliin sopiva, aamurutiineja helpottava 
mutta suht. luonnolllisen näköinen lopputulos.
Iän myötä kun nuo kasvonpiirteet ovat vähän haalistuneet ja valahtaneet,
pieni ryhdistys ilman veistä tuntui ihan sopivalta joulu- + synttärilahjalta itselleni.
(mies ei onneksi pistä pahakseen valmiiksi valittuja lahjoja) ;). 
 
Nyt pärjää hyvin sävyttävällä huulirasvalla ja suojakertoimen sisältävällä kevyellä meikkivoiteella
rinteessä, leirintäalueella telttailemassa, ja muissa ulkoilupuuhissa ihmisten ilmoilla,
ja arkiaamuisinkin riittää muutama tuote vähemmän 
(ripsarista, luomiväristä ja poskipunasta tuskin luovun jatkossakaan).
 

Rajaukset tulee silmiin melkein joka aamu vetäistyä, 
joten valmiit rajaukset olivat minulle erittäin houkutteleva vaihtoehto.
Toki mietin sitäkin että jos niistä tulee ihan karseat,
niin peruutusnappia ei ole, vaan viivat pysyvät naamassa seuraavat pari vuotta,
ainakin sen uusintakerran jälkeen
(pigmentointeihin tehdään vahvistus n. kuukauden kuluttua ensimmäisestä käsittelystä).
 
Toisaalta, Elina on ammattimeikkaaja,
niittänyt mainetta bodypainting kisoissa,meikannut lehtijuttuihin, leffoihin ja musiikkivideoihin
- eiköhän hän yhdet kivannäköiset linerit ja kulmat osaa piirrellä!
Ja osasihan se!

Itse valitsisin tunnetun, laadukkailla aineilla ja välineillä työtä tekevän, 
viimeisimpiä tekniikoita käyttävän ammattilaisen
vaikka ei tuttua tekijää olisikaan ollut.
Ammattilainen osaa valita oikean sävyn, ja luonnollisen kasvoihin sopivan mallin,
sekä hyvältä näyttävän, huomaamattoman määrän epäsymmetrisyyden korjaamista.
 
Eyeliner kestopigmentoinnin teko
 
Eyeliner kestopigmentoinnista käytännössä.
Väriä pistellään viisi kierrosta työkalulla jossa on pieniä rinnakkaisia neuloja.
Värjäyksen tekijällä on sen verran varma ja pitävä ote käsiteltävästä alueesta 
 ettei silmää saa räväytettyä auki kesken käsittelyn.
Koska silmäluomen iho on hyvin ohut väri laitetaan melko pintaan.
Yleensä väri häviää lähes kokonaan ensimmäisen kuukauden aikana,
ja vasta toisella käsittelykerralla väri saadaan "väsytettyä" ihoon.
Tämän jälkeen pigmentointi kestää ihotyypistä riippuen 1-3 vuotta.
Väri laitetaan aivan ripsen tyveen ja ripsien väliinkin,
jolloin omat ripset näyttävät tuuheammilta ja intensiivisemmiltä.
 
Rajaus tehtiin ohueksi ja ripsien linjaa seuraavaksi,
vain ulkonurkasta päädyttiin nostamaan linjaa aavistus muutaman millin mitalta
jolla vältettiin väsynyttä ilmettä ja avattiin katsetta hieman.
 
Kulmien 3D kestopigmentoinnin teko
 
Ja kun vauhtiin päästiin tehtiin myös kulmat.
Ensin piirrettiin peilin edessä kulmien malli.
Ne mukailevat omien kulmakarvojen mallia jolloin ei tarvitse kuin nyppiä muutamat hajakarvat,
mutta kevyesti myös korjattiin epäsymmetriaa 
(sekä nyppimällä aiheutettua että luonnollista kasvojen epäsymmetrisyttä).
 
Aluksi väri näyttää "palkki-efektiltä", 
mutta väri haalistuu noin 50% ensimmäisen viikon aikana.
Kulmien vahvistuskerralla voidaan vielä säätää kulmien muotoa ja väriä.
ja lopputuloksena väri on karvoja mukailevina viivoina luonnollisen näköisesti.

Kulmien kestopigmentoinnista Elina kertoo sivuillaan seuraavaa:
3D- kulmakarvatekniikassa kulmat piirretään kasvoihin ns. karva kerrallaan, 14 rinnakkaista pientä neulaa mahdollistavat luonnollisten kulmakarvojen aikaansaamisen. Tämä tarkka, erittäin hellä ja hienovarainen tekniikka ei lävistä ihoa yhtä syvältä kuin perinteinen konetekniikka. Hinta sisältää värin vahvistuksen 6-8 viikon kuluttua.
Voit lukea lisää infoa täältä.
 
Alkaa olla valmista

Miten pigmentoidun ihon kanssa sitten aluksi toimitaan?
Kestopigmentointi pitää tehdä kaksi kertaa, 
uusintakerta reilu kuukauden päästä ensimmäisestä kerrasta.
Kaksi viikkoa käsittelyn jälkeen pitäisi malttaa olla meikkaamatta silmiä sekä uimatta
ja viikko saunomatta, hikoilematta ja ottamatta aurinkoa,
sekä pitää kaikkiaan silmien alue puhtaana.
(Joululoma löhötyyliin sopi siis erinomaisesti pigmentoinnille!)
Ensimmäisenä vuorokautena iho oli käsitellyltä alueelta hieman arka ja turvoksissa,
mutta mitään varsinaista kipua ei ollut.

Ennen / Jälkeen heti käsittelyn jälkeen

No sattuiko se pistely sitten?
Kyllähän se epämiellyttävältä tuntui.
Eyelinerin laitto tuntui pistelyltä, kulmakarvojen piirtäminen taas raapimiselta.
Ei millään lailla sietämättömältä kuitenkaan, 
veri ei lentänyt ja samalla jutskailtiin kuulumisia ja naureskeltiin.
Käsittelyn aikana lotrailtiin myös useamman kerran puudutusainetta, 
joka vähensi kipua vaikka ei kokonaan tuntoa poistanutkaan.
Sanoisin että pigmentointi sattuu huomattavasti vähemmän kuin synnytys tai tatuoinnin ottaminen,
epämukavuus on ehkä samaa luokkaa kuin kulmien nyppimisessä, 
kasvojen mekaaninen puhdistuksessa kosmetologilla tai sokeroinnissa.
 
Eli ei varsinaisesti kivaa, mutta asioita joita ollaan valmiita tekemään "kauneuden eteen".
Elina lupasi että lopetetaan heti jos niin sanon,
ja vaikka kipukynnykseni on aika alhainen ei tullut oloa että olisi pitänyt lopettaa.
Pari kertaa kyllä taisin sanoa voimasanan ja kertoa että "kohta on se hetki kun lyön sua!",
mutta nekin olisin jättänyt väliin jos kyseessä olisi ollut joku muu kuin yksi parhaista ystävistäni.

2 vuorokautta pigmentoinnin jälkeen

Ja nyt, olen ihan mielettömän tyytyväinen Lopputulokseen!
Muutama hetki epämiellyttävää oloa on aika pieni hinta siitä
ettei pariin vuoteen tarvitse eyelinereitä piirrellä kuin ehkä juhliin voimakkaamat versiot,
ja rajaukset on aina tasaiseet ja symmetriset!
Eikä enää vinkkeliin nypittyjä kulmia, kulmien värjäilyä ja ryhditöntä kasvojen lookkia.
Tykkään!

Ennen / Jälkeen 2 vuorokautta pigmentoinnista

Ja sitten ElinaK:n tarjous teille lukijani:

Kaikki tammikuun aikana varatut ajat kestopigmentointiin 
koodilla KOTOMO:
- 20 % alennus eyelinereiden tai kulmien kestopigmentoinnista!
 
Pari vuotta sitten olen tehnyt myös postauksen Elinan tekemistä kestoripsari-käsittelyistä joka löytyy täältä.
Käy ihmeessä lukaisemassa myös se!

Mikäli kiinnostuit niin rohkeasti kyselemään Elinalta lisää aiheesta,
ja on tuo kauppa muutenkin piipahtamisen arvoinen!
terkuin Taina
 

Liike sijaitsee Tampereen keskustassa

PS. Kyseessä on yhteystyöpostaus, jossa olen saanut alennusta, jota olisin saanut muutenkin, kiitoksena postauksesta, jonka olisin tehnyt muutenkin.

PPS. Kuvia katsellessa huomasin että kylläpä nuo omat silmäkulmat näyttää ryppyiseltä!
Mutta naururypythän kertoo vain siitä että hauskaa on ollut ja elämästä nautittu!
Myönnettävä kyllä on, että muutama viikko sitten meinasi iskeä ikäriisi.
Olen siis tyytyväisenä kertonut koko vuoden olevani 37-vuotias
- minusta ei ole mitään syytä miksi naiset eivät voisi ikäänsä kertoa,
vaan pitäisi osata olla tyytyväinen siihen ikään joka sattuu menossa olemaan.
Miehellä oli synttärit joulukuun alussa, ja lasten kysyessä kertoi täyttävänsä 39.
Minä siihen inttämään, että et suinkaan sinä vielä niin paljon täytä, mehän täytetään seuraavaksi 38!
(Olen siis syntynyt helmikuussa, mies joulukuussa,
eli syntymävuoden perusteella on minua vuoden vanhempi mutta käytännössä muutaman kuukauden.)
Mies kehotti laskemaan vähän tarkemmin, jonka jälkeen totesin,
että minähän täytänkin ihan kohta 39, eli alan käydä NELJÄTTÄKYMMENTÄ,
vaikka luulin olevani viriili 37-vuotias.
Huhhei, aivan silmissä vilahti yksi kadotettu vuosi elämästä!
Mutta äkkiä koko juttu jo vain nauratti,
ikähän on vain numeroita ja ikinä en ole enää niin nuori kuin tänään,
joten ehkä näillä kilometreillä nuo uurteet kasvoissa kuuluvat kuitenkin jo asiaan. :)

17 kommenttia:

  1. No tämäpä oli aika mielenkiintoinen juttu!! Mä en kauheesti meikkaa, en laita rajauksia kuin ehkä joskus jonnekin baariin (eli todella harvoin..) ja kulmia en värjää koskaan, kun ne on niin tummat muutenkin. Mutta tuo rajaus vaikutti kyllä tosi kiinnostavalta. Jos asuisin lähempänä, saattaisin tarjoukseen tarttumista harkitakin, nyt taitaa tää pitkähkö matka torpata ajatuksen. Mutta hienolta kyllä näyttää sinulla nuo rajaukset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää meikkaamishommat on just vähän niitä makuasioita, mää meikkailen sen verran paljon että tää helpottaa selkeesti eloa - vaikka baarissa en tosiaan minäkään käy montaa kertaa vuodessa. :D
      Itsestä tuntuu että kasvot on jotenkin "ryhdikkäämmät" nyt, mutta voi olla ihan niitä omia fiilis-juttua. Toisaalta, sehän riittää! :)

      Poista
  2. Wou, tosi mahtava lopputulos! Oon myös haaveillut tuosta kulmienlaitosta, mutta en ole uskaltanut... Vitsit, voin vaan kuvitella miten paljon tuo helpottaa aamuisia rutiineja, pitäiskö kans uskaltaa ja panostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että itse ainakaan tuun tätä katumaan. :) Onhan se muutaman satasen sijoitus, mutta voisi sen kai huonomminkin sijoittaa kuin omaan hyvään fiilikseen. :)
      Ei muuta ku kokeilemaan!

      Poista
  3. Nuo rajaukset voisin hyvinkin ottaa. Niitä kun en vaan saa tehtyä kauniisti. Upea lopputulos sinulla. Kannatti !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nuo siistit ja tasaiset rajaukset on sellainen juttu johon olen vähän valmis sijoittamaan. ;) Toki ripsarin kanssa näyttää sitten vielä paremmalta kuin noin ettei ole muuta meikkiä. Niissä on tosiaan se että ekan laiton jälkeen häviävät ja vasta tokan käsittelykerran kerran jälkeen pysyvät sitten pari vuotta. Mutta kyllä mun mielestä silti on ehdottomasti harkitsemisen arvoinen juttu!

      Poista
  4. Kävin itsekin ottamassa kulmat, tosin eri liikkeessä.
    Oon itse tosi tyytyväinen lopputulokseen ja myös sulla näyttää tosi kauniille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jännä sitten nähdä millainen tuo oma ihotyyppi on, eli montako vuotta pysyvät. :)

      Poista
  5. 😂😂😂😂 Mun äiti täytti ainakin 5 kertaa 36 vuotta (me lapset aina vaan sanottiin, kun ei muistettu) ja kun se sitten alkoi kunnolla laskemaan, niin se täytti vasta 35 😂😂
    Arvaappa alkoiko mua kiinnostamaan tuo silmärajaus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on mulla ennenkin ollut noita etten ihan muista ikääni, mutta nyt on mennyt kyllä melkein koko vuosi "väärän ikäisenä"! :D
      Ei muuta ku rajauksia ottamaan, pieni sijoitus itseensä ja sitä rataa.. :)

      Poista
  6. Hienot tuli. Antaa kivasti ryhtiä kasvoille ja helpottaa arjessa.

    VastaaPoista
  7. Vähänkö siisti lopputulos!! Mä oon tuota rajauspigmentointia tuumannut jo useamman vuoden. Nyt mun on varmaan pakko hyödyntää tuo alekoodi ja tehdä asialle jotain.

    Ihanaa uutta vuotta Taina ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää jo odottelen sitä uusinta käsittelyä että saan noi rajat tuollaisena ihan pysyvästi! Kannattaa käyttää koodi, Elina on ainakin ihan huippu tekijä! :)

      Poista
  8. Tulipa luonnollisen näköinen lopputulos.
    Oikein ihanaa ja onnellista uutta vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo ovat tässä 5 vuorokaudessakin jo haalistuneet, varmasti vasta pari viikkoa uusintakäsittelyn jälkeen näkee sitten mikä on se ihan lopullinen lopputulos mutta kyllä noista kulmista huomattavasti luonnollisemmatkin pitäisi vielä tulla.
      Oikein ihanaa tätä vuotta sinullekin! <3

      Poista
  9. Onpass kauniit! Tällaiset kuvat saa minutkin haaveilemaan kestopigmentoinneista!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!