maanantai 9. helmikuuta 2015

Lanzarote lapsiperheen silmin


 
Hip hei, hengissä ollaan!
Viime yönä kotiuduimme Lanzarotelta.
Matka oli kaikin puolin onnistunut.
Pysyttiin terveinä ja vältyttiin muutenkin suuremmilta kommelluksilta.

 
Meille alkuvuoden Kanarian reissut sopii hyvin 
koska emme välitä lomalla löhötä kuumuudessa vaan tehdä ja nähdä asioita,
siispä +-20 astetta on oikein sopiva lämpötila lomailuun.
Pari vuotta sitten Gran Canarialla ei tuulitakkeja tarvinnut kaivaa kertaakaan esiin,
tällä kertaa melkein joka päivä.
Joka päivä silti myös uitiin.


 Majoittauduimme Puerto del Carmenissa 
hotellin (Hyde Park Lane) yhteydessä olevassa omassa huvilassa, "villassa".
Lämmitettyä allasta käytiin putsaamassa, mökki siivoamassa ja pyyhkeet vaihtamassa,
muuten sai olla ihan omassa rauhassa perheen kesken.
Sopiva majoittautumismuoto meille perheen kesken hengailuun
ilman hotellin hulinaa tai siivoamista.


Ulkona käytiin syömässä vähintään kerran, yleensä kaksi kertaa päivässä.
Ravintoloita riitti joka lähtöön!
Ruuat viidelle kustansi noin 45 €, viinipullolla ja jälkkäreillä noin 60 €.
Muuten ruuat haettiin "paikallisten" marketista, (naurettavan halvalla).


Meillä oli koko viikon auto vuokrattuna ja retkeilimme saaren kokolailla läpi.
Nähtävää on paljon, ja lapsetkin jaksoivat hyvin ihmetellä 
vuorenrinteitä kapuavia serpentiiniteitä, laavamaisemia ja kauniita näköaloja.
(Huonokuntoisemmillekin teille soveltuva auto on hyvä valinta.)


 Muutama rantapäivän puolikas vietettiin saaren eteläkärjessä Playa Blancan Papagayon rannalla.
Kallioiden suojaamassa rannassa lapsetkin innostuivat uimaan meressä monta kertaa
ja valkoisella rannalla kelpasi napostella eväitä viltillä.
 

Mukava retkikohde oli myös Jameos del Agua,
laavakuplasta muodostunut tunneli.

 
Timanfayan kansallispuistossa pääsee tutustumaan 
tulivuorenpurkauksesta syntyneeseen alueeseen
ja näkymät ovat kuin kuun pinnalla konsanaan.
 
 
 Paikalla kannattaa olla heti aamulla jonojen välttämiseksi
ja osallistua bussikierrokseen tulivuoren huippuja ihailemaan.


Puerto del Carmenista on edullista vuokrata pyörät tai muut kulkupelit
ja nauttia rantabulevardin näkymistä.


Ja lentokoneitakin pääsee ihmettelemään lähietäisyydeltä.


Tutustumisen arvoisia paikkoja saarella ovat myös ainakin
Mirador del Rion näköalapaikka,
perinteiset suolatehtaat (eli altaiden ihmettelyä),
yhdeksi Espanjan kauneimmaksi kyläksi äänestetty Yaiza,
Haria, tuhannen palmun kylä,
(nämä ainakin lounaan tai jätski-pysähdyksen verran)
sekä El Grifon viinitila museoineen.


Luonto on karua mutta kaunista,
 jota vasten saaren vaaleat rakennukset luovat vaikuttavia näkymiä.

Mutta toki lapsiperheenä pitää muutakin puuhaa olla 
kuin talojen ja maisemien pällistelyä.


 Perus lomahommia on minigolf,
uusi hauska tuttavuus tenniksen ja squashin risteytys Padel.
Molempia käytiin pelaamassa useamman kerran.
Puistoja ja leikkipaikkoja löytyi melko hyvin.


Ja toki ne hitaat aamut,
hyvät ruuat,
perheen yhteiset uno-korttipelit
ja yhdessä ääneen luettu Veljeni Leijonamieli
ovat kaikkien nähtävyyksien lisäksi asioita 
jotka varmasti jäävät mieliin hyvinä muistoina koko perheelle.


Lanzarote on  suomalaisille perinteinen suosikki-lomakohde
eikä mielestäni suotta.
Lämpötila on miellyttävä, palvelu ystävällistä,
ruoka-allergioiden kanssa pärjää hyvin,
lentomatka kohtuullinen (n. 6 tuntia)
ja lapsille paikka on turvallinen ja kohtelu iloista ja huomaavaista.
 

 Ja mitä isot edellä sitä pienet perässä..
Myönnän ottaneeni parit varvas-selfit reissun aikana,
ja mitä teki 4-v. kun sai pokkarin käteensä? 


Toimiva arki on toki tärkeää ja kantava voima,
mutta kyllä loma on ihmisen parasta aikaa.
Ja näillä tunnelmillä kohti maanantaiaamua. ;)
 

 
Mukavaa alkavaa viikkoa sullekin!
Taina


12 kommenttia:

  1. Tämä postaus sai aikaan matkakuumeen. Kivankuuloinen ja näköinen loma teillä on ollut! Tervetuloa Suomeen ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se reissulle lähtö ja paluu lasten kanssa aina oma ruljanssinsa mutta kyllä se on vaivan arvoista! :) Kiitos, viikko on alkanut haipakkaan ja parit työreissutkin heti pukkas... arkea! :)
      Mutta loman jälkeen jaksaa! :)

      Poista
  2. Teillä on ollut kuvien perusteella kiva loma :) Kyllähän tähän aikaan vuodesta on ihana matkailla, jossain jossa näkee auringon.

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä oli kivaa vaikkei sitä aurinkoa niin koko ajan näkynytkään.
      Parasta melkein on se aikatauluttomuus..
      Kiitos samoin sinne! :)

      Poista
  3. Tunnen kevyen kateuden pistoksen sydämessäni :)
    Tervetuloa takaisin. Kaikesta päätellen teillä oli ihana ja rentouttava loma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikk vuorollaan! :)
      Kiitos, kyllä loma-rentoutus oli paikallaan, nyt taas jaksaa painaa... ;)

      Poista
  4. Just niin. Loma todellakin ON ihmisen parasta aikaa <3. Sillon kun sitä saa viettää koko porukalla ilman mitään sen kummempia aikatauluja. Voi että kuinka niin kaipaisin itsekin just niin tota just. Ja mitä enemmän sitä mietin, sitä suurempi haikeus iskee, kun ihan hyvin tiedän, että koko perheen lomat on meidän osalta sitä mennyttä aikaa :(. Onneksi on kaikki ne kivat muistot mielessä niiltä ajoilta, kun vielä joka vuosi johonkin reissattiin (paitsi että 18-v eilen romutti tän mun muistomielikuvan pohtimalla ääneen, että "Oon joskus miettinyt, että mistähän ajasta sitä alkaa oikein muistaa kaikkia niitä juttuja, mitä on tapahtunut ja tuntuu, että vasta jostain vitoselta (luokalta..) alan muistaa vähän paremmin" :D. Että se siitä sitten :D)
    Mutta ehkä se vähän tasottaa, että nykyään sen harvan kerran, kun mennään porukalla ulos syömään, niin kuluu yhdellä istumalla kokonaisen viikon sapuskojen verran rahaa. Ei riitä enää nauravat nakit ja limut, kun kaikilla on lautasella se Euroopan suurin pihvi ja pisimmät tuopit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka! <3
      Joo, vielähän tämän sakin suht edullisesti ruokkii! ;D
      Ja eiköhän ne muista kun vähän yhdessä muisteloo..
      Mukavaa viikon jatkoa! :)

      Poista
  5. Ihana loma teillä ollut! Kuvia katsellessa tuli tunne kuin olisi ollut itsekkin :))
    Ystistä Taikku!

    VastaaPoista
  6. Tätä kun lueskeli (jo kolmannen kerran palasin fiilistelemään!), en malta odottaa omaa reissuamme! Tosin suuntaamme naapurisaari Teneriffalle... vielä n. 3vkoa odotettavaa!

    Teil on ollut ihanan kuuloinen reissu! Kiitos kivasta postauksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, teillä on loma vielä edessä! Teneriffalle mekin oikeastaan oltiin suunniteltu menevämme tällä kertaa, vaan sattui tällainen edullinen nopea-lähtö - ja hyvä niin. :)
      Oikein ihanaa lomaa teille! :)

      Poista
  7. Tätä kun lueskeli (jo kolmannen kerran palasin fiilistelemään!), en malta odottaa omaa reissuamme! Tosin suuntaamme naapurisaari Teneriffalle... vielä n. 3vkoa odotettavaa!

    Teil on ollut ihanan kuuloinen reissu! Kiitos kivasta postauksesta :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!