sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vauhdikas viikonloppu



Viikonlopun meillä oli kylässä ystäväperhe länsirannikolta.
Vauhtia ja vipinää riitti kun muksujakin oli kasassa 1,2 ja monta..


Hyväksi evääksi vieraiden kanssa on todettu tacot.
Eri allergiatkin pystyy hyvin ottamaan huomioon kun jokainen saa valita lautaselleen 
mieleistä ja sopivaa täytettä.
Taco-veneethän ovat gluteenitonta evästä.


Seurueeseen kuului myös suloinen kummipoikamme joka vietti 2-vuotis synttäreitään.
Tapausta juhlistettiin asiaankuuluvin menoin,
ja viimeviikonlopusta inspiroituneena taas kaivurikakulla.

 

No, sitä viimeviikonlopun pikkukaivuria ei tähän hätäkkään sitten löytynytkään
joten vähän krouvimmalla Plastolla mentiin.

Onneksi meiltä löytyy aina innokkaita leipuriapulaisia.


Ruokapainotteiseksihan tämä menee...
hamppareitakin tehtiin. Toimii aina.


Ja lasten kanssa pääsee aikas paljon vähemmällä sotkulla kun ne tarjoilee suodatinpusseista.


Ekana iltana miehet lähtivät elokuviin,
ja me vietettiin lasten nukkumaanmenon jälkeen "tyttöjen iltaa"
herkutellen ja höpötellen.


Siskonpetejä oli huoneessa jos toisessa.
Rehellisyyden nimissä sanottakoon että on näitä meillä arkenakin..


Aamupalan odottelijoita.


Viikonlopun puuhiin kuului mm poliisimuseossa käynti.
Se on mukavaa kohde monen ikäisten lasten kanssa,
ja sisäänpääsykään ei maksa mitään.



Lasten vonkauksen tuloksena riemuksi koottiin tramppa.
Tekonurmi trampan alla tuntuu yhä hyvältä ratkaisulta, ei mene aivan mutavelliksi koko alue.


Mukavan viikonlopun jälkeen jaksaa taas valmistautua arkiviikoon.
Ensi viikonloppuna meillä juhlitaankin sitten 8-vuotis kekkereitä.


Me on tällä viikolla muutettu uuteen makuuhuoneeseen
ja eilen miehet porailivat uuden työhuoneen verhoille tangot seinään.
Josko siis sisustuspainotteisempaakin postausta saisin aikaan lähiaikoina
vaativat vaan vielä aika paljon viimeistelyä nuo huoneet...
Mutta kaikki ajallaan. :)


Mukavaa alkavaa viikkoa sullekkin!

Toivottelee Taina


36 kommenttia:

  1. Ihanaa, että lapsilla ja aikuisilla on kivaa! Yhdessä ja erikseen :)
    Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaatii tosiaan koko viikonlopun että ehtii olla yhdessä ja erikseen, jutella aikuisten juttuja, naisten juttuja ja touhuta muksujen kanssa. :)
      Iloa sullekkin! <3

      Poista
  2. Kivan vauhdikkaalta kuulostaa teidän viikonloppunne. Poliisimuseo on meillekin tuttu paikka.
    Hampurilainen suodatinpussissa on hyvä idea, täytyy seuraavan kerran kokeilla. Meilläkin usein syödään tortilloja tai tacoja, kun meillä on vieraita. Jokainen saa valita täytteet omien mieltymysten mukaan.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi suodatinpussit on käteviä myös mm. hodareiden kanssa, ja grillimakkaralle voi ruutata sinapit ja ketsupit mukaan ja lapset saa silti syötyä mahdollisesti itseään täysin sotkematta. :)
      Mukavaa viikkoa sulle myös! :)

      Poista
  3. Usein tuleekin mieleen vauhdikkaiden viikonloppujen jälkeen että hyvä on päästä töihin lepäämään :). No aivan sekään ei aina toteudu kun pakkaa nuo oppilaat häiritsemään opea (hih hih). Mutta tuota lasten iloista kilkatusta todellisuudessa kaipaan viikonloppuisin kun silloin en juuri lapsia näe. Mutta onneksi huomenna taas! Kivoja ruokia tosiaan allergisille ja lapsenmielisille....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, noi on semmosia ruokia joita aikuiset saa helposti "säädettyä" mausteilla aikuisempaan makuun sopivaksi ja muksut tykkää. :)
      Kyllä sitä kieltämättä välillä odottaa sitä töihin lepäämään pääsyä, mutta se on sitten toisenlaista raskasta se. Molempi parempi. :) Mulla taas ei oo töissä lapsia (jos ei parikymppisiä koltiaisia lasketa) niin on hyvää vastapainoa. :)

      Poista
  4. Jo on ollut iso porukka kasassa :)
    Tule ihan mieleen ajat kun meilläkin lapset oli pieniä. Ei niitä kyllä ollut yhteensä ku 4 mutta oli siinäkin vilinää :)
    Ja hei, meillä syödään aina hampparit suodatinpusseista. Jopa mä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä taas moneen kertaan mietin viikonlopun aikana että ei voi kuin hattua nostaa suurperheiden äideille! Toisaalta, oppiipa muksut neuvottelutaitoja kun ei aina ehdi olla aikuiset höösääämässä joka tilanteessa ja isot pitämään huolta pienemmistään - onneksi tekevät sitä kyllä mielellään. :)

      Poista
  5. Pirteetä menoa :D ja just kivoja ruokia tarjottavaksi perhevierailuille - noita meilläkin suositaan :)
    Ja tuo tekonurmi trampan alla vaikuttaa kyllä tosi kätsylle. Niiiin ärsyttävää ruohonleikkauskin trampan alta kesällä... Iloa tulevaan viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, helpottaa sitä kevään ja syksyn savivelliä ja kesän nurmikon leikkaamista kun on suosiolla tuommoinen keinovihreä. No, me on saatu se ilmaiseksi jämäpaloina että sikäli oli helppo päätös sellainen laittaa.
      Iloa sulle myös! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. hih, joo, itelläkin tais jäädä vähän herkuttelu päälle... :)

      Poista
  7. Teillä ollut taas ihanan kuuloinen viikonloppu! Joskus olisi ihanaa kun omassakin kodissa olisi enemmän tilaa isommalle väelle. Nyt tuntuu välillä että jo muutama tytön kaveri saa kodin tuntumaan liian pieneltä.
    Onpas näppärä tuo suodatinpussi hamppareissa! Ehdottomasti otetaan se käyttöön, kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, onhan meillä tilaa, mutta pakko tunnustaa että oli kyllä mukavaa että oli kivat kelit viikonloppuna ja sai varsinkin nuo 8-10 v pojat ulos pelaamaan ja purkamaan energiaa.. :)
      Tuo kakku oli muuten se sun mutakakku muunneltuna allergiaversioksi - kananmunan tilalta oli banaani ja desi omenasosetta ja jauhoina fin mix. :)
      Että kiitos vaan sulle superista muuntuvasta reseptistä! :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Äskeinen lähti keskeneräisenä :D Kiva että puolin ja toisin on resepteistä iloa! Meillä ollut muffinssi ohje moneen kertaan korvaamaton. Nykyään teen mokkapaloja (kun vanhin jo halusi vaihtelua) ja niistä ei eroa normaaleihin huomaa juuri lainkaan. Mutakkakku olisi mullakin odottamassa kokeilua. Sellainen missä ei ole munaa eikä sitä ole korvattu millään soseellakaan. Vaikka vihdoin onkin isommille jo yksi Omena/päärynä kiisseli (tarpeeksi käsitelty, raakana ei vielä kokeilla) sopivaa.

      Poista
    4. No huippua että on ollut hyötyä resepteistä! Niistä harvemmin mitään kommenttia tuleekaan. :)
      Tsemppiä allergiahommiin sinne! <3

      Poista
  8. Näinhän se menee, että nykyään vauhdikas viikonloppu tarkoittaa ihan muuta kuin nuoruusvuosina :). Ja hyvä niin. (Tuli mieleen, kun yks ystävä justiin sanoi, että "Ennenvanhaan kun pyysi vaimoa tuomaan Reiskat, niin tuli aurinkolasit, mutta nyt kun pyytää, niin tulee Reinot :D".)

    Eli eletään hyviä aikoja. En vaihtais enää takasin :)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nykyään myös tekstari perjantaina töihin että "tuo tärpättiä" tarkoittaa tosiaan että tuo sitä tärpättiä. :)
      Ja lauantaina naureskeltiin puolen yön aikaan unohtuneita pyykkejä levitellessä että ennen oli illan viimeiset hitaat, nykyään on illan viimeiset koneelliset! ;)

      Mutta tosiaan - hyvä näin! :)

      Poista
  9. Mahtavia herkkuja, nälkähän tässä tulee... ja suloisia nuo siskonpetiläiset :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on niin helluisia ja viattomia, tytöt ja pojat yhdessä siskonpeteilee ja illalla nukkumaan mennessä pelaa lautapelejä pyjamissa. :)

      Poista
  10. Meillä kans oli vähän samanlaiset sörsselit viikonloppuna... mutta vaan tortillalettuversiot muille, mutta mulla oli taco taskuja (vehnäjauhon välttelyYRITYS). Meillä ei kyllä ollut lapsivieraita, mutta miehen reilu parikymppinen sisko poikakavereineen kyllä. Taas on ihania kuvia sulla täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsempit vehnättömyydelle! :) Oli meilläkin vehnätortilloja halukkaille, ne gluteenittomat hajoaa tosi helposti ja noi taco-veneet on lastenkin helppo syödä. Ja noi eväät toimii kyllä tosiaan kaiken ikäisille. :)
      Kiitos ja kumarrus kivasta kuva kommentista myös. :)

      Poista
  11. Kivannäköistä ja kuuloista viikonloppua olette viettäneet! Pitääkin muistaa tuo suodatinpussikikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on lasten kanssa aika jees :)
      Mukavaa viikkoa teidän poppoolle!

      Poista
  12. Mukavan oloinen viikonloppu teillä ollut! :) Varmasti tuollaisella porukalla riittänyt menoa ja meininkiä.
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, oli kyllä mukavaa kun seuraa ja puuhaa riitti lapsille ja aikuisille. :) Ainahan se on sellaista hallittua kaaosta ja kaaoksen hallintaa kun pientä väkeä on paljon koolla, mutta hauskaa kun ottaa löysin rantein! :)

      Poista
  13. Kaikkia kivuuksia siellä taasen,mukavien viikonloppujen voimin jaksaa ne vähän tylsemmät ja kiireisemmät arkipäivät,akkujen latausta parhaimmillaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, arki on taas sitä kuskaamista ja kaurapuuroa. Mutta kaikkea onneksi aika sopivassa suhteessa. :)

      Poista
  14. Teillähän on ollut oikein railakas ja kivan kuuloinen viikonloppu :) Omasta lapsuudesta muistan, että tuo siskonpeti ja pitkään kikattelu on sitä parhautta :)
    Meillä laitettiin kans tramppa pari viikkoa sitten, ja kyllä se on ollut ahkerassa käytössä sen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskonpetiläiset on tosiaan melkoisen helluja! <3
      Alkukesästä tuo tramppa innostus on tosiaan aivan huipussaan, heinäkuussa sitten tehdään jo välillä muutakin.. ;) Meillä tytöt tekee trampalla koreografioita ja pojat pelmuaa jotain pallo-hommiaan. Se on vähän sellainen isojen leikkikehä. :)

      Poista
  15. Kiitos viikonlopusta! Toivottavasti kukat jaksavat vielä kukkia ja viikonlopun naurut lämmittävät mieltä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne, kukat on vielä ihanat! <3
      Naurut, suunnitelmat ja kummipätkän hymyt lämmittää mieltä vielä pitkään! :)

      Poista
  16. Teillähän on ollut touhukas viikonloppu! :) Ihania herkkuja! Lapset nauttii, kun on kavereita kylässä, ja miksei aikuisetkin ;) Ihanaa viikkoa sulle Taina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oli siinä vilskettä ja vipinää :) On noissa yökylä-hommissa aina oma viehätyksensä, niin aikuisille kuin lapsille. :) Mukavia oloja sullekkin! <3

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!