sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Taitotaulut


Varmasti emme ole ainoa perhe jossa väännetään lasten kanssa, milloin mistäkin asiasta.
Ja kun ei jaksaisi komentaa, nalkuttaa ja uhkailla, 
meillä koitetaan aina keksiä erilaisia palkitsemisjärjestelmiä.
Milloin on kerätty helmiä, milloin tarroja...

Nyt on otettu käyttöön taitotaulut. 
Yhdessä sovitaan taito jota opetellaan ja lapsi saa itse päättää palkinnon.
Vain yksi taito kerrallaan voi olla "opettelun kohteena" 
ja epäonnistumisista ei saavutettuja merkkejä menetä.
Iän mukaan myös kerättävien merkkien määrä lisääntyy mutta palkinto pitää kuitenkin siintää näköpiirissä.

Harjoiteltava asia on olla vaikkapa reippaan aamulähdöt, syömiset, omista tavaroista huolehtimiset 
tai mikä vaan vaikeuksia tuottava juttu 
- aikuisillekkin tätä voisi varmasti moneen juttuun soveltaa mutta toistaiseksi merkkejä kerää meillä isot lapset. :)

Palkinnoksi lapset saavat valita mm. peliaikaa, yhteisiä kohtuuhintaisia herkutteluita (pullakahveja tai pikaruokaa), uimahallireissua tai muuta "extraa" joka toteutetaan samana päivänä tai viimeistään viikonloppuna.

Toistaiseksi tuntuisi motivoivan mukavasti,
suosittelen kokeilemaan jos teilläkin halutaan kääntää kinaaminen positiivisiksi onnistumisiksi! :)


Viikonloppu on mennyt taas ihan kotihommiin ja lasten kanssa ulkohommiin (luistelut ja pulkkamäet), 
ensi viikonlopuksi on vihdoin aikaa ja intoa taas jatkaa remonttia! 
Toivottavasti pitkään suunniteltu on tässä kohtaa puoliksi tehty!

Oma lauantai meni oikein lupsakkaissa ja rennoissa merkeissä työkavereiden kanssa 
- koulutusta, keilaamista, syömistä ja illanviettoa.
Mun oma hassu "työperhe"! <3
Mukava joskus olla noin vapaamuotoisemmin ja rentoutua porukalla.


Lunta ja leutoa luvassa, saas nähdä pääsisikö ensi viikolla hiihtämään!
Mukavaa alkavaa viikkoa sullekkin!

Terkuin Taina

19 kommenttia:

  1. Meillä otettiin viikko sitten käyttöön taulu, johon pitää tulla joka päivä rasti jonkun kotityön tekemisestä - tää mamma sai tarpeeksensa "yksin puurtamisesta" :) Ja turha olla vailla rahaa tai muutakaan, jos ei rasteja tuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isojen lasten hommiin kuuluu mm puhtaiden pyykkiensä laittaminen kaappiin (minä kyllä viikkaan ne valmiiksi omiin koreihin), tiskikoneen tyhjäys ym, ja välillä kotitöiden tekemisellä ja pikkuveljen hoitamisella voi tienata karkkia tai rahaa. Olen kanssa ilmoittanut että minä en ole mikään piika täällä, yhteisen kodin yhteiset hommat kuuluu kaikille jotka täällä asuu! :)

      Poista
  2. Hyvä idea! Toivottavasti tehoaa ja arki helpottuu :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koitetaan nyt tosiaan jos tämä taas hetkeksi motivoisi! :) Kaikkeahan voi koittaa :)

      Poista
  3. Nuo ajat ovat vielä jossain edessäpäin meidän perheessä. Meidän junnu kerää vain käsivoimia ryömimällä ympäriinsä, eikä älyä kauheasti jaloilla auttaa, vaan vetelee käsillä itseään jo melko vauhdikkaasti eteenpäin. :)

    Mun veljen lapsilla on/ oli rastilistat kotitöitä varten. Kaikenlaiset pikku askareet oli arvotettu tietyn rastimäärän arvoiseksi (roskien vienti=1 rasti, koiran lenkitys 5rastia, astianpesukoneen tyhjennys... jne.. 20 rastia ja sai muistaakseni 2e) ja silloin noin 12 vuotias veljen tytär oli laskenut, mitä hommia kannattaa tehdä, että saa helpoiten rahaa.. Nyt tämä tyttö on jo 17 ja opiskelee kaupallista alaa.. eli ilmeisesti oikealla alalla.. ;)

    Hohtokeilaus on ihan mukavaa. Pitäskin mennä joku kerta. Tässä "omalla kylälläkin" on tuo Keilaamo, jossa olis helppo pistäytyä. hyvä kun muistutit tämmösenki aktiviteetin olemassaolosta. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa aikanaan olleesta kotityö-systeemistä:
      http://kotomolla.blogspot.fi/2013/01/laminointi-huumaa-ja-avaus-lasten.html
      lapset heti hoksasi ettei kannata koko kerrosta imuroida kun oman huoneen siivoamisesta sai saman palkan! :D
      Tampereella on molemmissa hohotokeilapaikoissa muuten lastenkin kanssa ihan kivaa kunhan teidän juniori vähän kasvaa! Laidat saa ylös ja kenkiä löytyy pienillekkin: Kaatopaikalla pienin taisi olla 27 ja Space Bowlingissa 25. :)

      Poista
  4. Jos mulla olis taitotaulu, ensimmäinen opettelukohde kuuluisi: "En hermostu kassajonossa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo eiköhän sitä löytyisi kaikille meille aikuisille yhtä sun toista taitoa opeteltavaksi! :D Mä voisin ottaa vaikka "ajan rauhassa enkä hermostu toisille kuskeille vaikka ne olisi ihan tyhmiä eivätkä osaisi ajaa niitä autojaan" ;D

      Poista
  5. Heh! Ehdit ensin, mulla on samasta aiheesta tulossa kanssa juttua... Taitaa olla jokaista perhettä liippaava asia. :) Tosin meillä olis kyllä äipänkin omalle taululle tilausta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kirjoitellut myös lasten kotitöistä täällä:
      http://kotomolla.blogspot.fi/2013/01/laminointi-huumaa-ja-avaus-lasten.html

      Ja arvannet että rakas mieheni olisi kyllä keksimässä mullekkin yhtä sun toista merkkien keräämis taulua.. :D

      Poista
  6. Palkitsemisjutut on kivoja.

    Silloin kun mun pojat oli pieniä (tai siis silloin olevinaan jo isoja) ja saivat ekan (yhteisen) kännykän, en halunnut laittaa liittymään mitään saldorajaa, koska ajattelin, että niinkauan kuin on saldoa jäljellä, se käytetään loppuun.
    Sen sijaan määrittelin summan, joka kuukaudessa on käyettävissä (olisko ollu peräti kymmenen markkaa :D), ja jos pojat ei tuhlaa sitä kokonaan, maksan erotuksen heille rahana. Toimi loistavasti.

    Ja sitten muistan sellaisen, että kehittelin järjestelmän, jolla viikossa pystyi tienaamaan 0-5 euroa. (Vai olisko nekin ollut markkoja, en muista). Tavallaan viikkorahaa, mutta niin, että kotitöistä ei makseta.

    Mulla oli kummallekin oma viiden kohdan ruudukko jääkaapin ovessa ja siinä oli otsikoina mm. "läksyjen teko", "sängyn petaaminen" ja jotain muuta. Ja aina jos oli mun mielestä hoitanut kyseisen osa-alueen hyvin viikon aikana, sai rastin ruutuun ja jokainen rasti oli euron (tahi sen markan) arvoinen. Sekin toimi hyvin, mutta jossain kohtaa sitä sitten vissiin oma pitkäjänteisyys unohtuu ja järjestelmät jää käyttämättä.
    Vaan eipä tarvinnu kinata mistään, kun palkinnot oli ihan poikien omissa käsissä :)

    Että tosi kivalta kuulostaa toi teidänkin järjestelmä. Paljon parempi kuin se ikuinen uhkailu ja kiristys ja lahjonta, jotka on jo niin nähty. Ai että mun menee hermo kaupassa, kun vanhemmat hokee sitä "Ens kerralla et kyllä pääse mukaan kauppaan, kun et kerran osaa olla kunnolla". Ja kumminkin ollaan taas seuraavallakin kerralla lasten kanssa liikkeellä. Tai "Nyt saat kyllä mennä autoon, kun ei näköjään tää ostosreissu oikein suju". Ja silti kukaan ei vie autoon ketään. Välillä tekis mieli niin puuttua peliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla kanssa on äiti ollut koko mun iän pph ja isot siskoni on erityisopettajia joten sellainen tietty napakka ote tähän lastenkasvatushommaan taitaa kulkea vähän verenperintönäkin. Mä olen kanssa vähän huono jaksamaan niitä lapsilleen lässyttäviä vanhempia silloin kun on toiminnan aika. Vastaanhangoittelevalta räkänokalta ei kysytä "niistettäisiinkö nenä" vaan sanotaan että nyt niistettään nenä, ja sitten tehdään se.

      Meillä on kanssa aina välillä erilaisia palkitsemis- ja tsemppaus järjestelmiä käytössä, jonkun aikaa kaikki jaksaa olla motivoituneita ja sitten ne unohtuu.. mutte tämän kanssa on nyt ainakin alku mennyt hyvin. :)

      Poista
  7. Toi taitotaulu kuulostaa hyvältä ja kätevältä systeemiltä, vois kokeilla itsekin! Meillä on keskimmäisen kohdalla harjoiteltu kovasti pottailua, se on alusta asti takunnut.. On kokeiltu tarroja ja muuta pientä. Tää vois toimia paremmin :) Ihanaa viikkoa sulle Taina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi meidän muksuista aikanaan keräsi potta-onnistumis tarroja just niin kauan että sai haaveilemansa lelun ja alkoi sitten taas sontia housuunsa. Helepompaa kato. ;D

      Mutta yrittänyttä ei laiteta! :D
      Ihanaa viikkoa sullekkii! <3

      Poista
  8. Kaikenlaisia tarra- ja rastitauluja on meilläkin aina ajoittain käytössä. Nyt näytin tuota kuvaa teidän taitotauluista meidän lapsille. Josko tulisi taas uutta motivaatiota meillekkin... Kaikenlaisia uusia juttuja olisi opeteltavana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niit opeteltavia aina, itse kullakin. ;) Ja hetken jaksaa motivoida milloin mikäkin tällainen systeemi, mutta toivottavasti toimii teilläkin. :)
      Mukavaa viikkoa teille!

      Poista
  9. Tuo taitotaulu on hieno. Olen nähnyt, että systeemi toimii, kun kaikille on selvää, mistä se rasti tai hymynaama tulee: mitä tarkoittaa, että joku "meni hyvin"? Ja nuo palkinnot on ihan parhaita, ei sen tarvitse olla mikään kallis lelu, kun yhteinen tekeminen oman vanhemman kanssa on tärkeämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista. :) Meillä annetaan usein lahjoiksikin "aikaa", siis pieniä reissuja tai tekemisiä perheen kesken tai esim. kummilasten kanssa. Tavaraa taitaa nykyään olla joka huushollissa melko riittävästi.:)

      Poista
  10. Tuo vois ottaa meillä kokeiluun siivouksen kannalta ;) Meidän lapset on niin laiskoja siivoamaan omat jälkensä :/

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!