keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Vaatteista

Minä olen ollut viimeisen 10 vuoden aikana melko montaa kokoa.
Kolmessa raskaudessa on tullut aina yli 20 kiloa joiden lähteminen on kestänyt vuodenpäivät.
Imettänyt olen kaikkia yli 1,5 v joka on asettanut tiettyjä haasteita paita-osastolle.
Kotiäiteilyä ja raksailua on ollut vuosikausia jolloin ei aina olla ihan tiptop 
- mukavuus, käytännöllisyys ja huolettomuus on tupannut mennä edelle.

Nyt vihdoin olen päättänyt että about tätä kokoa tulen olemaan - 
pari kiloa pienempi olisi vielä kivempi mutta realistinen luontainen paino on tässä.

Niinpä olen tässä käynyt KOKO vaatekaapin sisällön läpi.
Aika paljon vaatteita on lähtenyt kierrätykseen tai ihan loppuun käytettyjä roskiin.

Naistenlehdistähän saa aina lukea näitä listauksia mitä kuuluu naisen perus vaatekaappiin:
jakku, trenssi, suorat housut, siniset farkut, valkoinen kauluspaita,
yksivärisiä t-paitoja, pikkumusta, pari kashmir-neuletta...

pitsihelma (alus-)mekkoja
Ihailen ihmisiä jotka pystyvät tuohon, 
mutta mun vaatekaapin perusta näyttäisi koostuvan hieman toisenlaisista asioista:

  • maksamakkara-lookin uhallakin: beesseistä mekoista ja tunikoista
  • punaisista ja violeteista mekoista ja tunikoista
  • pitsihelmoista tai kynähameista
  • kimmeltävistä, tai pitsisistä, tai kimmeltävistä ja pitsisistä neuletakeista
  • pillifarkuista ja legginsseistä
  • täysin sekatyylisestä ja sekavärisestä kasasta paitoja
Beessejä mekkoja ja tunikoita
Luotto paikkojani löytää vaatteita ovat:
  • äidin, siskojen ja ystävien kierrätyspussit
  • seppälän ja hennesin poistorekit
  • housuissa Vero Moda
  • vaatekaapin "herkut", ne laatukamat ja luottovaattet joihin panostan tulee hankittua Olgan Puodista Lielahdesta, yleensä merkkinä Cream tai Masai.
Arki- ja trendi kamat voi hankkia mielestäni alesta ja käytettynä, 
mutta onni on löytää myös se oma luotto vaatekauppa, ihan niinkuin kampaaja tai lääkäri. 
Se, josta tiedät että löydät aina jotain sopivaa, 
jossa myyjä sanoo rehellisesti mikä näyttää hyvältä,
ehkä pyöristää loppusummaa.
En ole mikään kaupoissa kiertelijä tyyppi, haluan tietää mistä saan kerralla juuri omanlaiset jutut.
Mulla (ja äidillä ja siskoilla) se on tuo Olgan puoti, ja esimerkiksi siskoni kävi juuri Oulusta Tampereella ja hankki Olgalta asut kaikkiin kesän juhliin ja menoihin.

punaisia ja violetteja mekkoja ja tunikoita
On hauska huomata kuinka usein pukeutumistyyli ja sisustustyyli mukailevat toisiaan.
Modernissa kodissa asuva pukeutuu selkeisiin graaffisiin, mustavalkoisiin hyvin leikattuihin vaatteisiin,
ranskalaistyylisen kodin asukki suosii pellavamekkoja, vanhoja pitsejä ja pientä rönsyilyä,
räsymattokodissa viihdytään kuluneissa farkuissa.

No, nämä nyt ei ole ehkä parhaat esimerkit mutta joku sama linja usein löytyy
vaatekaapin sisä- ja ulkopuolelta.

Huomaatko itse pukeutumisessasi tällaista yhteyttä sisustusstyyliin ja vaatemakuun?

Pitsisiä, tai kimmeltävilä, tai pitsisiä ja kimmeltäviä neuketakkeja





Oma pukeutumistyyli mukailee myös sisustusta:
neutraaleiden, pastellisten ja reippaiden värien yhdistelyä,
täysin epämuodikasta, uutta ja vanhaa,
vähän rönsyilevää ja hörhöä.
Selkeyttämisen ja karsimisen varaa olisi,
mutta ainakin on oman näköistä.

Tavoitteena olla jotain omaan ikään, kropaan ja olemukseen sopivaa.
Ei enää teinipissis vaatteita muttei ihan täti osastoakaan.
Ei puristavia ja epämiellyttäviä vaatteita,
vaan sellaisia joissa on hyvä ja varma olo.

Vero Modan pillifarkkuja

Haluan myös pukea asuun sopivat korut ja kengät.
Ei välttämättä mitään ylenpalttista tai kallista,
mutta kokonaisuuteen sopivaa.


 Olisi hauska kuulla muidenkin vaatekaapin luottokamoista.
Löytyykö sinulta ne joka naisen tai miehen "vaatekaapin perus klassikot",
seuraatko muotia vai hiihteletkö ihan omia latujasi?

Terkuin Taina
*Seppälän lastenosaston poistotangosta 7 €:llä ostetuissa lökäreissä ja siskon vanhassa paidassa*


20 kommenttia:

  1. Pukeutumis tyyli on joo niin kuin mein sisustus... tosi sekalaista :))
    Jakkupuku, farkkuja monija, pari tunikaa ja neuletta, t-paitoja ja hihattomia, sekä huiveja "tsiljoona"... siinä se, pääpiirteittäin :D

    Ihana postaus!
    Mukavaa viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, kiitos!
      Ei musta muotibloggaria saa, mutta joskus vaan on käytävä vaateläjät läpi...

      ihailen ihmisiä jotka osaa käyttää huiveja! Ne on niin hienoja, mutta ei vaan pysy mulla menossa mukana! :)

      Poista
  2. Siulla on kauniita vaatteita :) Farkut ja tunikat ovat miun luottovaatteet + joku villatakki..
    Pitäisi oikeasti tehdä vaatehuoneen perusteellinen putsaus taas. huh.
    Ja kesän kynnyksellä on yhdet häät, johon jotain kivaa uutta haluaisi löytää. En vaan jaksaisi etsiä.. t. Peppi *päällään pinkki-tunika kirpparilta 2e ja lidlin leggingsit jalassa*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saman tyyppistä vaatetta siis :)
      Sun pitää löytää joku putiikki johon voit kävellä ja sanoa mitä tarviit, jossa myyjä tuntee ja muistaa sut ja antaa sopivat releet - naps. :)

      Poista
  3. Ihania vaatteita!!!
    Mä oon kans huomannut että kauniimmat vaatteeni sopii sisustukseen. Voi olla et sen takia ne olenkin ostanut.. Ku en osaa sanoa et sopiiks ne mun päälle ihan oikeesti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mut jos ne passaa sisustukseen niin eiköhän ne sit sovi :D

      Poista
  4. Vau mikä leidi siellä : )
    Ja upeaa, oot järjestänyt kaikki vaatteet!
    En oikeastaan edes muista mitä vaatteita mulla
    on, kun se meidän vaatehuone on vielä tekemättä.
    Lasten vaatehuoneet on sentään jo kunnossa, mutta
    sielläkin pitäisi taas pientä päivitystä tehdä.

    Nyt sitten vaan nautit järjestyksessä olevista
    vaatekaapeista, ihana ajatus : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten vaatteet tuntuu tarviivan koko ajan päivitystä - kaudet vaihtuu ja lapset kasvaa..
      ei se vieläkään ihan järjestyksessä ole, mutta nyt edes tiedän mitä siellä on. suunnilleen. :)

      Poista
  5. On meikäläisenkin vaatekaappi melko kaukana noista naistenlehtien listoista :)
    Kauniita vaatteita sulla on. Ja vielä nätisti ripustettuna.
    Meidän vaatehuone on melko kaukana kuvauskelpoisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      eikä se munkaan vaatehuone enää siisti ole... :)

      Poista
  6. siis aivan ihania vaatteita ja niin värikkäitä mie vaan aina sitä samaa mustaa tungen päälleni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut jos on tyylinsä löytänyt niin mitäs sitä hyvää muuttamaan! :) mulla ei kokomusta toimi, näytän ruumiilta. :)

      Poista
  7. ♥ vau,mitä ihanuuksia! Myös ekassa kuvakoosteessa :)

    VastaaPoista
  8. Oi, mä voisin ottaa oikeastaan kaikki sun vaatteet mun vaatekaappin :)
    Mä en tosiaankaan käy kaupoissa vaateostoksilla. Yleensä mun äiti tai isommat tytöt toteaa, että laita nyt tuo jo pois. Mä olen varmaan viimeks käyny vaateostoksilla Eveliinan rippijuhliin, kun oli pakko saada uus mekko. Nyt on sama edessä Essi "takia" tänä kesänä.
    Mulla on tällä hetkellä sellanen kausi, että en ole painanut näin paljoa 15 vuoteen (ellei raskauksia lasketa) ja elättelen koko ajan toiveita, että saisin nämä läskit pois. Uusia vaatteita en kyllä hae, ja jos sen teen niin mä tiedän, että luovutan.

    Mun lemppariostos paikkoja on kans alerekit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut nythän sulla on sitä ihana Tinaa, siitä vaan siirtelet omaan kaappiin! :D

      Poista
  9. Kiva postaus tämä! Mulla onkin näköjään taas ollu näkymättä sun muutamat uusimmat postaukset...

    Mutta tosiaan kiva kirjoitus vaatteista. ja sullahan on vaikka mitä kivaa!! Minkä kokoinen sä muuten olet - mietin joskus lukeneeni että olet lyhyt kuten minäkin (olen 149cm...). Mun on tosi vaikea löytää kivoja vaatteita, mun mielestä mulla ei istu mikään. Kaikki on hihoista pitkiä, samoin lahkeista. Ja kun olen tällanen keskivartalopullukka niin mikään ei sit senkään takia näytä kivalta. Se on välillä tosi ärsyttävää... Mä siis ihailen ihmisiä, jotka pukeutuu just niin kuin haluavat, ajattelematta näkyykä mahamakkarat tms (niin kuin mä ite aina vaatteistani ajattelen).

    Mun vaatekaappi on todella onneton, ja mun jokapäivän vaatteet onkin lähinnä musta hennesin trikoopaita, talvella se on pitkähihainen ja kesällä kenties sitten lyhythihainen... Ja sellaset joustofarkut, onko ne nyt treggingsit vai mitkä, farkun näköiset mutta trikoiden malliset, ohutta ja joustavaa farkkukangasta kuitenkin. Tosin kotona ollessa pidän vaan jotain vanhoja kalsareita taikka leggareita.

    Mä niin haluaisin päästä kunnon stailistille, sellaselle joka OIKEESTI osaa ohjeistaa vaatetuksen kanssa. Nää suomalaiset ohjelmat on ihan syvältä, mutta joku Trinny ja Susannah olis tosi jees. Tai sitten Gok ♥ jota rakastan, siinä on mies joka saa jokaisen naisen tuntemaan itsensä Prinsessaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on ollu tallessa jopa 20 v vanhoja vaatteita, kun päälle menee... :D
      Mulla kanssa on lasten teosta jäänyt sellainen integroitu vyölaukku, joka ei sitten yhtään stemmaa tän 155 cm varren kanssa. Kun on lyhyt niin pitäisi olla tosi laiha - kaikissa housuissa on noin puolimetriä liikaa punttia.
      Oon huomannu että tommonen kietaisumalli ja rinnanalta istuva malli sopii mulle ehkä parhaiten.
      Mutta mä olen kanssa haaveillu että joku paikallinen Trinny ja Susannah tulisi ja pistäisi mun vaatekaapin uusiksi! Ne muutos ohjelmat on niin pop, crosserin selästä on tullut aika paljon niitä katteltua. :)

      Poista
  10. Nuo sun kaikki luonnonväriset vaatteet on juuri minun makuuni. Olen huomannut saman sisustuksen ja vaatetuksen suhteen. Nuorena koti oli moderni ja vaatetuskin, ei tosin graafista koskaan. Viime vuosina on löytynyt romantiikkaa ja maanläheisyyttä molempiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olen hillinnyt värien käyttöä molemmissa :D jota ei ehkä meidän kotia katsoessa uskoisi... mutta tuonne maanläheisempiin ja romanttisempiin oon kanssa siirytynyt. :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!