maanantai 8. huhtikuuta 2013

Matkasuunnitelmia

Herra A ja Siskon koirat Öölannissa 2011
 Meillä on kesäksi suunnitteilla automatka.
Tarkoitus olisi ajella ensin Kolmårdeniin,
muutamaksi päiväksi siskoni perheen mökille kyläilemään Öölantiin,
siitä Tanskaan telttailemaan sekä Legolandiin.
Takaisin ajeltaisiin toista kautta Ruotsin halki ja
käytäisiin kyläilemässä Tukholmassa siskon muksujen luona
 ennen risteilyä Grecella kotiin.
Kolmårdenissa on nykyään tämän autosafarin tilalla köysirata-kondoli hässäkkä joka me halutaan nähdä
Tarkoitus olisi yöpyä kyläilyitä lukuun ottamatta pääasiassa teltassa.
(toki jos keli on aivan surkeaa on aina mahdollisuus mennä mökkeihin tai hotelliin)
Eräs ystävämme, neljän lapsen isä totesi tämän suunnitelman kuullessaan että 
lomailuhan on vaikeutettua arkea, tuo varmasti tuntuu siis lomalta!

Mutta me ollaan vähän sellaisia hassuja
että halutaan reissata nimenomaan lasten kanssa
ja tehdä juttuja perheenä.
Onhan tuollainen reissu ikimuistoinen elämys ja
varmasti mahdolliset kommelluksetkin naurattaa ainakin sitten parin vuoden kuluttua!
Öölanti, keskiaika kylän seikkailurata 2011
Olen alkanut hahmotella pakattavien asioiden listaa josta on muodostumassa aika pitkä.
On  5x makuupussit, rantavehkeet, vaatteet sateelle, helteelle ja kylmälle,
trangia ja muut ruuanlaitto / ruokailu vehkeet,
matkajääkaappi (koska jonkunlainen allergiaruoka-välipalavarasto täytynee kuljettaa mukana),
puutarhakalusteet, rattaat nuorimmaiselle päiväunia varten,
ja kaikki lääkkeet, viihdykkeet jne sälä.

Matkavalmistelut aloitettiin farmari-auton vaihtamisella tila-autoon.
Kyllähän se vähän kirpaisee tällaista henkisesti urheiluautoilijaa / motoristia
tulla tila-autoilevaksi keski-ikäiseksi täti-ihmiseksi,
mutta tässä elämäntilanteessa mennään nyt näin. :)
Ei muuta ku kukkahattua syvemmälle kohti korvia ja telttaa ostamaan!
Pyöräretkeilyä Öölannissa
Mielellään kuulisin teidän vinkkejä 
telttailuun lasten kanssa sekä 
hyvistä leirintäalueista ja 
kiinnostavista retkikohteisista Etelä- Ruotsissa ja Tanskassa.

Terkuin Taina,
oikein hyvin nykyään liikeenteeseen sulautuva ;)


16 kommenttia:

  1. Hih... nostan hattua ja toivottelen oikein ihanaa kesälomareissua :D
    Meillä kaikki ollut päin vastoin! Mahdollisimman helpolla kun pääsee, niin silloin onnistutaan lomallamme :) Lasten kanssa ollaan tosin haluttu reissata, mutta hotelli (muutaman kerran tuttavat) on ollut se meidän majoitus "juttu".
    Autolla reissaamista olen joskus miettinyt, mutta tuo toinen osapuoli ei siihen ole innostunut... minä taas en niin tykkää lentämisestä, mutta sillä me ens kesänä taas mennään ja Tanska on meilläkin kohteena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä mekin hotellilomailla tykätään, mutta jos haluaa pari viikkoa olla pois kotimaisemista se on tälleen hoitovapaalla aikalailla pois suljettu vaihtoehto... :)

      Poista
  2. Oi miusta toi kesäretki kuulostaa just OIKEALLE kesäretkelle. Vähänkö voisin tehdä samanlaisen jos budjetti antais myöten. Me käytiin Kolmårdenissa just kun safari oli vielä viimeistä vuotta. Se oli kyllä ihan huippu. Tuttavaperhe kävi köysiradalla toissa kesänä ja olihan sekin elämys!
    Ihan parasta muuten retken suunnittelu - kaikki kiva vielä edessä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on just kivaa, listata kaikki mitä tarvii pakata ja paikat joissa voisi käydä sun muuta :)
      Mahdollisimman pienellä budjetilla meilläkin on tarkotus liikkua, siksi mm tämä telttailukin :)

      Poista
  3. oih..varmasti ihana reissu teillä tiedossa. itse en kyllä osaa vinkkejä tuolle suunnalle liikkumiseen antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, ainakin jos ei sada kuin esteristä koko aikaa.... :D

      Poista
  4. Kuulostaa tosi hyvältä! Telttailimme paljon poikien kanssa kun he olivat pieniä ja niitä reissuja muistellaan vieläkin, parinkymmenen vuoden päästä.
    Jos ette ihan välttämättä halua ostaa telttaa, meillä saattaisi olla lainata sellainen, joka teidänkin porukalle riittäisi (jos se nimittäin löytyy jostain vintin nurkasta)

    VastaaPoista
  5. Voi että, kivaa! Mekin tykätään autolomista, mut telttailu on ainakin toistaseksi jäänyt. Oltiin 2010 kesällä autolla Tanskassa, ja yövyttiin 2 yötä sellasella leirintäalueella, kuin Danhostel Randboldal. Aika lähellä Legolandia, oiskohan peräti ollut Billundia? Kiva leikkipaikka lapsille, siistit huoneet aika uudehkossa rakennuksessa, ok kauppa. Oli ainakin pieniä mökkejä, asuntovaunuilijoita ja sitten tää rakennus, mis me oltiin. Etelä-Ruotsissa yövyttiin tullessa Höörissä semmosella "kivikautiseksi" paikaksi rakennetulla leirintä-alueella kuin Hotell Grottbyn. (Nauru pääsi kun asumus nähtiin, mutta hauskaa oli!:)) Ja sit viel pitää mainostaa Astrid Lindgrenin teemapuistoa Vimmerbyssä, se oli ihana!

    Nyt haaveilen Etelä-Norjan reissusta, tai Gotlannin reissusta.. mut toi meijän Severi ei tykkää istua autossa, höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me on kanssa kerran käyty siellä Vimmerbyssä mutta vois mennä uusiksikin, täytyykin kirjoittaa listaan nää kaikki paikat! KIITOS!
      Me oltiin Gotlannissa kun isommat muksut oli 2,5 v ja 3 kk, se oli tosi kiva paikka, ja siellä pepin maassa vesipuistoineen menee helposti pari päivää.
      Siinähän ei periaatteessa edes kauhean pitkiä autopätkiä tuu ja lauttakin kestää vain 4 h.
      Yövyttiin sellaisessa isoista asuntovaunuista tehdyissä "mökkikylässä", harmi kun en nimeä muista, oli oikein fiksu leirintäalue.

      Poista
    2. Ääh, me vaan mökkeillään tää kesä nyt sitte. Mut Gotlantiin on kyllä ihan pakko päästä ens kesänä! Kiitos suosituksesta :) Pojat ois sillon 8 ja 3, varmaan just sopivan ikäsiä :)

      Poista
  6. Tanskassa nähtävää: Nordsjömuseum Hirtshalsissa (iso "akvaario"), Århus (vanhakaupunki), Esbjerg (isot ukkelipatsaat meren rannalla), Givsgud-zoo (Legolandin lähellä), Kööpenhamina (mm.Tivoli)
    Ruotsissa: Göteborg (mm.Lisebergin huvipuisto ja Universium), Astrid Lindgren's värld, Parken-zoo(Eskilstunassa?-alueen vieressä maa-uimala)
    tässä joitain meijän hyviks toteamia..
    käy VisitSweden sivuilla sieltä voi tilata Ruotsin leiri-alue oppaita yms. (niistä näkee hyvin tähtiluokituksista mihin leirialuelle vois mennä)
    Tanskasta on joku samanlainen VisitDanmark tms. suosittelen :)

    halipus!

    Outi R.

    VastaaPoista
  7. Oi, kuinka ihanan kuulloista! Itse en tosin telttailemaan lähtisi, joten sille nostan hattua :) Miehen kanssa ollaan autoreissuja tehty ja haaveena olisi joskus lähteä perheellä. Leirintäalueita en Tanskasta ja Etelä-Ruotsista oikein muista, joten en niistä nyt voi antaa vinkkejä.
    Kolmårdenissa ollaan käyty pari kertaa. Gondolihissi on kyllä todella hieno! Eläintarhan läheisyydessä ollaan oltu leirintäalueella mökkimajoituksessa. Oli kyllä hyvä alue, mutta en muista onko siellä telttapaikkoja.
    Öölannissa on Djur&nöjespark. Samalla alueella on vesipuisto, tivoli ja eläinpuisto. Se on kyllä kans tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä!
      En minä tiedä kannattaako hulluudelle varsinaisesti hattua nostaa, katotaan sit loppukesästä oliko kuinka fiksu idea.... :D

      Poista
  8. Voi tuollaiselle lomalle minäkin voisin lähteä! Kiva lukea näistä teidän suunnitelmista. Alustavissa kesälomafiilistelyissä on ajatuksissa käväissyt juuri Kolmården, mutta ei ole ollut vielä aikaa selvitellä mitään. Kunhan nyt ensin selvitetään tuo Ranska, lähtö torstaina :) Sehän voipi olla, että kesäbudjetti rakentuukin yllättäen kotimaan matkailulle ja Kolmården vaihtuu Ähtäriin. Ei tosin huono sekään! Ootteko muuten tehneet tämäntyyppistä automatkaa jonkun lapsen vauvavuoden aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta teillä on niin ihana Ranskan setti tiedossa että oksat kuuseen!
      Kolmården on kyllä kiva paikka, siellä on niin mahtavat ne puistot että lapset niissäkin renkuttaa vaikka päiväkausia - mutta eipä se ähtäri tosiaan huono ole sekään. :)
      Me ollaan just ne hullut jotka rehaa lapset joka paikkaan, on siis autoiltu kaikkien vauva / taapero aikana ympäriinsä, mm tukholman ja lapin reissuja. 2011 oltiin Vmmerbyn kautta Öölantiin reissulla ja perillä vajaa viikko siskon mökin mukavuuksissa. Jos meinasi tulla kitinää pysähdyttiin tauolle, muut sai jaloitella ja pienin tissitellä ja suoristaa selkää kaukalosta.
      Hyvin on aina mennyt reissut kun ei tee minutti aikatauluja ja kattelee pidemmän tauon ja ruokailun paikan aina 3-4 h välein. riittävästi sit vaan rusinoita, satu cd:itä ja sen tyyppistä settiä mukaan. :)

      Mutta ihanaa Ranskan reissua nyt teille!

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!