lauantai 27. huhtikuuta 2013

Maalailua ja muuta puuhaa

Kaikkihan lähti siitä että askartelin kodinhoitohuoneeseen tällaisen pyykkipäivä-henkisen taulun tytöltä lainatuista Barbin vaateista ja askartelukaapista löytyvistä tilpehööreistä.
Sitten se raksa-aikana maalarinvalkoiseksi sutimani seinä alkoi näyttää aivan liian tylsältä taustalta.

Meillä ei kodinhoitohuoneessa kukaan aikaa vietä,
pyykit viikkaan ja silitän olkkarin sohvalla jotain kivaa telkkarista katsellen
- äiskän omaa laatuaikaa, tai jotain..

Ajattelin siis toteuttaa ajatuksen vähän reippaammasta kodarin seinästä 
jonka näimme kerran miehen kanssa jossain sisustuslehdessä.

Siinä oli sellainen raikas reipas omenanvihreä,
ei tällainen neoni mitä mä nyt sudin seinään,
mutta katsellaan tuleeko tästä vielä jotain postauskelpoista.. :)

Kaikki 3 lasta lähtevät yökylään mummolaan,
toista kertaa meidän viisi henkisen perheen aikana.
Meidän omat bile-menot peruuntui,
joten taidetaan vaan nauttia rauhasta,
ja siitä että kerrankin ehtii tehdä kotona juttuja joita lasten kanssa ei arjessa ehdi
- maalata seiniä, laittaa autoa, nukkua pitkään..

Me ei olla sellaisia kynttilän valossa silmiin tuijottelija tyyppejä,
mutta eiköhän me jossain käydä illalla syömässä,
ja on tuossa varattuna hyvää viiniä, leffaa, suklaata...

Eiköhän se tee ihan hyvää olla joskus kaksinkin,
ei vain iskänä ja äitinä. :)
Tällä viikolla kuvailtiin meillä ikkunanpesukuvia
(minä kuvailin, muut pesi)
- tämä tuli kreivin aikaan, sainoisin!
Olikin jo aika saada lumihiutaletarrat pois lasiovista ja ikkunat puhtaaksi!

Mikäli asut pirkanmaalla suosittelen ulkoistamaan kotitöitä
Koti Puhtaaksi - siivousfimalle.
Jää sitten itselle enemmän aikaa vaikka maalailla niitä seiniä hassunkurisilla väreillä! ;)

Nyt toivottelen kaikille oikein mukavaa ja rentoa viikonloppua!

Terkkuloin Taina



22 kommenttia:

  1. Heiii, ihanaa iltamaa! <3

    Ähpyh, toi kynttilänvalossa silmiin tuijottaminen onkin yliarvostettua! :D
    Me yleensä heitetään noppaa tai pelataan aliasta ja parannetaan muuten vaan maailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiits, kivaa olikin.
      Huomattavasti helpompaa kyllä toi maailman parantaminen kun ei ole pikku kyselijät paikalla.. :)

      Poista
  2. Hihi, ihana et joku (muukin) uskaltaa kirjoittaa sen blogiin, ettei tuijottele toista silmiin, ei se tarkota ettei ois kivaa yhdes tai jotenki huonompi suhde muuten (yrittää todistella itelleen ;))

    VastaaPoista
  3. Hups piti viel toivottaa huippushauskaa laatuaikaa teille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli! :D
      Kohta tässä on oltu 10 v naimisissakin, eiköhän ne silmät oo nähty, kivampi tehä jotain yhdessä :)

      Poista
  4. Meidänkin yhteiset illat on tooooosi kaukana silmiintuijottelusta :D Eipä niitä iltoja muutenkaan usein oo.
    Voi ikkunanpesu. Mä törmään aiheeseen nyt joka blogissa ja ahdistus kasvaa. Meillä on 6 pestävää pintaa joka ikkunassa. En kestä.

    VastaaPoista
  5. Ihana taulu! Voi juku, mulla on samantapainen pienistä huonekaluista, eikä oo tullut mieleenkään, että tollasenhan vois tehdä itse. Huh!

    Ihanaa erilaista laatuaikaa, nautiskelkaa - mikä se toteutustapa sitten onkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ajatus on muhinut jo hetken mielessä, sit olivaan pakko kattoo mitä siitä tulisi. Ja noita vaatteita voi sit vaikka mielen mukaan vaihdellakkin. :)

      Poista
  6. Ihana taulu! Mä olen pyöritellyt tyttöjen barbien kenkiä sillä silmässä, jos niistä tekis jotain kiva.. en vaan vielä oikein tiedä että mitä. :) Kuten joku jo sanoikin - ihanaa että tunnustat ettette tekään kuulu silmiintuijottelijoiden kastiin. Ei mekään. JOskus tuntuu että onkohan sitä jotenkin viallinen, tekeminen on paljon kivempaa! .. vaikka kai sitä joskus hulluks luullaan kun kuskataan lapset mummolaan ja aletaan siivota varastoa tjsp. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta molemmat on paremmalla tuulella kun saa jonkun ärsyttävän rästityön tehtyä, ja parempi mielihän on laatuajan tarkoitus! :D
      ja kyllä me käytiin syömässä ja muuta, mutta ei nyt KOKO vuorokautta viitti semmoseen taivasteluun hukata ;D
      Näin ihania barbin kengistä tehtyjä korviksia, mutta saisi kai niistä jonkun eteisen talunkin sommiteltua.... vois olla ihan hienokin!

      Poista
  7. Kiva taulu!

    Täälläkään ei olla silmiintuijottelijoita. Kyllä kai tämä parisuhde muutenkin pysyy kunnossa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos se tuijottelu olisi molemmille luontaista niin mikäs siinä! :)
      kiitos, taulu on jo muuttanut muotoaan eikä ole vielä seinässä....

      Poista
  8. Ompas söpö taulu! :) Ja luksusta tuo ikkunanpesu!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, ja juu, sopivaan aikaan tuli tämä "kuvauskeikka" :)

      Poista
  9. Arvaa, meillä on kodinhoitohuoneessa turkoosit seinät,
    siis ihan muuta kuin muualla talossa. Ajattelin aikoinaan,
    että jos se väri piristäisi pyykkäyshommien keskellä ; )

    Ihanaa vappua teille!
    Meillä se taitaakin mennä risuhommissa ja niitä ikkunoita pesten : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä jossain huoneessa vähän räväyttää! :D
      Kiitos samoin sinne! <3

      Poista
  10. Tuo ikkunan pesu on kyllä niin luksusta, antaisin sen homman koska vaan jollekin muulle tehtäväksi. Oikein mukavaa ja aurinkoista vappua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuuluu tiskauksen ohella munkin inhokki-kotitöihin. :P
      Kiitos samoin sulle! :)

      Poista
  11. Oi miten mukava odottaa kuvia maalatusta seinästä. Mukavaa Vappua! Blogissani on sinulle jotakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tunnustuksesta! <3
      maaalatussa seinässä on vielä vähän fiksattavaa mutta ehkä joskus sen saan kuvattua tänne... :)

      Poista
  12. Kiva taulu! Minuakin kiinnostaa kuva valmiista seinästä. Mukavaa vappua!

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!