keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Loma kuulumisia


 Pääsiäiset oli ja meni, kaikenlaista mukavaa puuhaa on ollut 
ja suklaamunia ja mämmiä vedetty vuoden tarpeiksi.
Ollaan kyläilty miehen mummalla härmässä jossa lapset pääsivät uudelleen trullaamaan sekä ihmettelemään pääsiäisvalkioita joita ei meilläpäin Suomea olekkaan.
Vaasan suunnnalla kyläiltiin rakkailla ystävillä ja kummipojan 1 v synttäreillä. <3
Lisäksi on ollut kaikkea lähimummolassa yökyläilyä, kaverisynttäreitä, omia 7-v synttäreitä, pienimmän kanssa on pidetty pikkuisten liikkaria, pyörät otettiin esiin (kun kaikilla muillakin on)
perheellä ja vanhempieni kanssa käyty laskettelu-, uimahalli-, hiihto ym reissuilla.
Ei oo paljon ehtinyt sisustella, kuvailla tai koneella käydä, mutta täällä vielä ollaan! ;)

Mä en vieläkään ymmärrä missä kohtaa kotiäitiyttä tulee se vaihe kun seinät alkaa kaatua päälle,
edelleen musta tuntuu että vielä enemmän olisi kivoja menoja ja ystävien tapaamisia 
kuin me ehditään!
 Pääsiäiskorttejakin läheteltiin. 
Mielestäni lasten askarteluhommat on onnistuneita kun ei tarvitse erikseen lukea kuka työn on tehnyt vaan jokainen saa luoda omanlaistaan "taidetta" ja omaan tyyliinsä. 
Mulla onkin tapana antaa tarvikkeita pöytään ja olla liikaa ohjailematta, 
toki auttaa voin ja ideoidaan yhdessä.

Ystävä toi kyläilleessään aivan ihanan ruusun sinkkiämpärissä 
-saisikohan tämän suloisuuden pidettyä hengissä kesään saakka että voisi istuttaa pihaan?
Lasten kanssa tehtiin myös "tieteellinen koe":
miltä näyttää "puhdas lumi" kun sen sulattaa.
Kannattaakohan sitä syödä jos kaveritkin syö?
Illalla vielä tutkitaan tätä herkkuvettä mikroskoopilla, 
josko se viesti menisi perille! ;)
Huomenna vihdoin pitäisi päästä postiin:
postittaamaan oman blogin arpajaisvoitot (malttia siis,tulossa ovat)
noutamaan voittamani blogi-arpajaisvoitot ja hakemaan buzzador paketti.
Viikonloppuna juhlitaan meidän 7-vuotiasta niin kavereiden kuin kummienkin kanssa, 
eli josko jotain kakkku kuvia silloin 
(ja on mulla ajatuksissa postausaiheitakin, josko joku yö sitten naputtelisi...).

Tällaisia kuulumisia meille,
lapsiperhe arkea ja kevät aurinkoa!

Alimmassa kuvassa 2 v ottaa ensi tuntumaa hiihtoon.
Tästä se lähtee!

Mukavaa viikkoa piipahtajille,
Taina


8 kommenttia:

  1. Oli kiva, kun kävitte. Loruteltu on jo kovasti pienimpien kanssa ja isommat taas ovat päristelleet autoilla pienintä naurattaen. Nähdään taas! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähdään taas murut <3
      ja kiitoksia ihanista kemuista ja herkuista ja kaikkee. :)

      Poista
  2. Ugh, melkoiselta tuo lumi näyttää, mitä lapset arvelivat? Jatkuva kotona oleminen (kesälomalla) aiheuttaa minulla intoilua kaikenlaisiin muutoksiin. Välillä hyvä olla töissä "väsymässä". Mutta lapset tärkeitä ja nuo vuodet menevät nopeasti ja sitä aikaa ei saa takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on 5 kk kotiäiteilyä jäljellä, sit saa painaa töissä vielä 20-30 v. Tuskin tulee myöhemmin mietittyä että olinpa aivan liikaa kotona kun lapset oli pieniä! ;)
      Lapset oli silleen "joo joo" asenteella, mutta ehkä se hetkeksi muistuu mieleen mitä siinä "puhtaassa" lumessa piilee...
      ja innolla odottavat mikroskoopilla tutkimisia! :)

      Poista
  3. Ihana tuo teidän tieteellinen koe!
    Sellainen pitäis kyllä tehdä itsekin : )
    Ihan totta, kyllä niitä työvuosia on vielä rutkasti edessä.
    Nauti siis edelleenkin kotiarjesta lasten kanssa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuskin se oppi kauan päässä pysyy, mutta jos nyt hetken... :)

      Poista
  4. Haa, pääsiäiskokko! Meillä meinattiin semmoinen väsätä tuohon pihalle. Tosin semmoinen pienenlainen. Mies on kotoisin tuolta pohojanmaan puolelta, niin sille noi pääsiäiskokot on tuttu juttu. Ois voinu kyllä naapurusto vähän ihmetellä täällä moista touhua... Vaan jäi tänä vuonna tekemättä kun puuhaa riitti sisähommissa riittämiin.

    Meillä tuota lumen sulatusta on kans harrastettu edellisinä vuosina. Tuo meijän ekaluokkalainen pikkuherra on se, joka lunta mutustaa. Ja joo, mutustaa sitä siitäkin huolimatta, että on usseemman kerran nähny miten likasta se on sulaessaan. Hetken ehkä rajottaa lumen mussuttamista vaan sitten unohtaa tai ei välitä. Siinä sit ihmettelee, miksi mahaa kipristää ja sattuu..

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joukossa se tyhmyys tuntuu tiivistyvän, välillä istuvat rivissä lunta haukkaamassa...
      Mukavaa viikonloppua sinnekkin! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!