keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Lapin lomailua ja äitienpäivä askarteluja


Pääsiäsen jälkeen vietimme viikon Ylläksellä vanhempieni kanssa.
Joka päivä lasketeltiin ja hiihdettiinkin välillä,
kyllä Lappi on kevättalvella parhaimmillaan!


Rinteet oli hyvässä kunnossa
ja aurinkoisiakin päiviä osui onneksi viikkoon.
 
Maisemia jaksettiin ihastella,
kaikki pienintä myöden!


Loma oli oikein onnistunut
lasten, perheen, mummin ja vaarin yhteistä aikaa,
ulkoilua, rentoilua, herkuttelua, 
joka ilta saunomista pitkän kaavan mukaan.
 
Juha Tapion keikailla miehen kanssa pyörähdettiin,
ja oli se kyllä just niin hyvä kuin odotinkin.
Minä olin totuuden nimissä enemmän liekeissä kuin mies
mutta tulipa käytyä ainakin yhdessä iltariennolla pitkästä aikaa.
 

Mennen tullen kyläiltiin,
kummimurun perheen luona synttäreitä viettämässä,
miehen mumman luona kahvittelemassa,
ja siskon luona Oulussa yövyttiin.


Siskolassa on niin kaunista
että tulee aina intoa ruveta laittamaan omaakin huushollia kuntoon
(ja siivota..)


Siskon koti on täynnä kauniita yksityiskohtia,
kuten tämä keittiön kulmaus.


Ja onhan tuo kyläily mukavaa!
Serkukset saa touhuta keskenään,
ja aikuiset istahtaa iltaa ja rupatella kuulumiset lasten mentyä nukkumaan.


Olgan puodissa piipahdin katsastamassa Creamin kevään uutuudet
kun synttärihulinaviikoilla oli lempi vaatemerkin edustajakin paikalla.
Ei pettänyt tälläkään kertaa Olga eikä Cream,
mm. tämä mekko lähti mukaan.

 
 Viikonloppuisin on on ollut vilskettä,
viime viikonloppuna oltiin työkavereiden kanssa
peliä katsomassa ja keilaamassa 
(ja totuuden nimissä venähtihän se ilta yöksi tanssien..)


Ensi viikonloppuna pitäisi päästä
kevätlajileirille Långvikin kylpylään,
mutta saapas nähdä kuinka käy,
olen nimittäin jäätävässä flunssassa
kuten 4/5 perheestä tällä hetkellä..

Eli todellakin on ollut aikaa nyt pysähtyä,
nukkua ja pällistellä.
(Muutamat työ Skype-palaverit olen kuitenkin kotoakäsin kuunnellut.)


Nuorimman kanssa ruvettiin myös aikamme kuluksi askartelemaan.
Kaikki romunhävitys-intoilijat olisivat varmasti kauhuissaan askartelukaapistani(kin),
mutta kaikkea jännää sieltä taas löytyi työstettäväksi.
Poitsu ihastui taannoin Lildistä löytämiini glitter-kuumaliima puikkoihin,
ja niitä päätettiin käyttää korurasioiden koristeluun.


Poika sai suunnitella ja toteuttaa
(no sormethan siinä taas vähän paloi, kuinkas muuten, 
vaikka kuinka koitetaan olla varovaisia...)
 koristeet päikyn tätien kevätlahjoihin.

Vaan saattaa se olla että äitienpäivänä
saa myös mummi ja isoäiti uudet korurasiat..


Onkos siellä selvitty ilman kevätflunssia?
Täällä mennään vielä ainakin huominen tällä
teetä ja sympatiaa -osastolla.


  Kauniita kevätpäiviä toivotellen,
Taina

22 kommenttia:

  1. Lapin keväthanget kinnostais, vaikken laskettele enkä hiihdä 😉

    Ihanat korurasiat 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ratsastus, lumikenkäily, läskipyöräily.. terassit! ;)
      Suosittelen! :)

      Poista
  2. Pikaista paranemista sinne!
    Mies oli flunssassa jonkun aikaa ja nuhaa ja yskää hiukan kummallakin. Vähällä on selvitty, kun lepoon pääsee eka oireista ilman töihinlähtö pakkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Lepo heti olisi varmasti ollut paikallaan, itse en osannut pysähtyä ennenkuin flunssa kirjaimellisesti kaatoi petiin. :P

      Poista
  3. Tänään kävin täällä aamusella kurkkimassa, että mitä kuuluu ja nytpä tiedän. Aivan käsittämättömiä nuo Ylläksen kuvat! Kaunis koti siskollasi ja aivan huikean hieno huonekorkeus.

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggailu on tosiaan aika laiskanlaista nykyään, onneksi on ista! ;D
      Siskolla on korkea olkkari ja parvikäytävältä sitten makkarit. Aivan ihana koti! <3
      Kivaa viikkoa sinne myös! <3

      Poista
  4. Upeita Ylläksen kuvia. Onpa ihanat rasiat. Miten minulta onkin mennyt ohi nuo Lidl:n klitterikuumaliimat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaostosten yhteydessä bongasin, oisko ollut noin kuukausi sitten?
      Kiitos, ylläksen maisemat on kyllä upeat! <3
      Ja rasiat oli tosi extempore mutta ihan kivat niistä tuli. :)

      Poista
  5. On kyllä upeat maisemat!!! Ja kaikkea muuta kaunista... niin mekko, kuin teidän askartelemat korurasiat <3
    - Mukavaa loppuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo maisemat on upeat kyllä kaikkina vuodenaikoina, muutama sata kuvaa jäi koneelle, vain pari tänne blogiin päätyi. ;D
      Ja kiitos, mekko on kyllä ihana ja monikäyttöinen, ja korurasiat söpöt ja tekijänsä näköiset. Rakkaudellä päikyntädeille <3

      Mukavaa loppuviikoa sinne myös! :)

      Poista
  6. Ihania maisemia! Täälläkin oli flunssaa vielä viime viikolla, mutta nyt on tauti selätetty, onneksi. Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ällön sitkeää flunssaa, mietin jo pitäisikö sitä ensi vuonna ottaa influenssa rokotukset..

      Poista
  7. Tuo Lapin kevät pitäisi kyllä päästä kokemaan, näyttää niin ihanalta! Kauniita korurasioita olette askarrelleet.

    Minulla ei tänä vuonna ole ollut flunssaa (kop,kop), otin loppuvuodesta rokotuksen, liekö sillä sitten tekemistä asian kanssa...

    Toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me päästään välillä tuonne Lappiin mökille kylään, siksi siellä tulee käytyä uudelleen ja uudelleen. Kevättalvi ja ruska on parhaat!
      Itse jo harkitsin tässä sairastellessa että pitäisikö ensi vuonna ottaa rokotus, yleensä en niitä niin kovasti ole ollut hinkuamassa..
      Kiitos, tänään oma olo tuntuu jo paremmalta, muu perhe vielä köhii.

      Poista
  8. Lappi, kaunista <3. Enpä ole tuollaista Lapin reissua vielä päässyt perheen kanssa tekemään. Vaaka kallistuu meillä aina etelän suuntaan. Mutta joskus pitäisi kokea myös rinteet. Ja jos JT vielä sattuisi keikalle, niin avot!
    Tyylikästä on teidän siskolassa ja kyläily aina mukavaa. Ihanaa, että on paikkoja missä kyläillä koko sakilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuolla Lapissa aina tuo mökillä kyläilyn mahdollisuus, eli jos ei raaskita lähteä etelään niin sitten ainakin lappiin.
      Ja tulee vierailtua siskolassakin kun sopivasti siinä melkein puolessa välissä matkaa.
      Sesonki viikoilla siellä on aina hyviä artisteja, nyt olisi ollut Jari Sillanpäätä jne, mutta yksi hummailu ilta riitti hyvin. :)
      Etelään ei raaskittu tänä talvena, ehkä sitten taas ensi vuonna.

      Poista
  9. Ooooo mitkä korurasiat <3<3<3. Voisin hankkia itselleni koruja ihan vaikka vaan tollasen rasian takia :).

    Ja voi tota kuvaa, missä pieni lautamies on huipulla <3. Tuli ihan haikeus noitten aikojen perään, kun meilläkin oli pari pientä kiitäjää. (Joskaan en koskaan olis pystynyt ottamaan itse tollasta kuvaa, kun en uskaltanut mennä muihin kuin lastenrinteisiin ja -hisseihin :D.)

    Koittakaahan parantua siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuollaiselle rasialle aina jotain käyttöä keksii. :)
      Meillä on koko perhe kyllä tasapuolisesti kiitäjiä, ukon kanssa vuorotellaan kumpi saa laskea hurjapäisimmän lapsen kanssa mustia rinteitä. ;D Hulluja mitä hulluja! :D
      Oli kyllä harvinaisen sitkeä flunssa, mutta vihdoin onneksi selätetty!

      Poista
  10. Huikeat maisemat! Kelpaa ulkoilla ^^
    zemppii flunssan karkoitukseen, onneksi on vähän glitteriä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä pieni glitteröinti auttaa vaivaan ku vaivaan! :D

      Poista
  11. Oi mitkä maisemat. Ja kerrassaan hienot nuo korurasiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo rasia-askartelut on helppoja toteuttaa pienenkin kanssa, ja tulee ainakin persoonallisia kun antaa lapsen valita koristelut! ;D

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!