sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Toipuilua, omppuruusuja, maalattuja syyslehtiä


Leikkaus on takana ja olo alkaa olla siedettävä.
Kiitos paljon teille tsemppauksista!
Viikko leikkauksen jälkeen tuli vielä takapakkia toipumiseen
mutta entistä ehommilla lääkkeilllä siitä selvittiin
ja nyt jo porskutellaan ihan ok tolkuissaan.

Toisinaan kunnollinen pysähtyminen tekee hyvääkin.
Kun kaikki suorittaminen, pärjääminen, ehtiminen ja muu ruuhkavuosihössötys karsitaan pois
on aikaa pysähtyä ihan oikeasti kuuntelemaan ja järjestelemään omia ajatuksiaan.

Minun toipumiseen kuuluu myös se etten SAA tehdä oikein mitään.
Siis nostaa, ponnistaa, juosta, touhuta.
Pientä liikuskelua vaan, sen verran ettei veritulppa iske.

Minulle on yllättävän vaikeaa se ettei voi kotona huseerata ja kokata
(tai voi jos joku muu nostelee kattilat ja muut "painavat")
ei tanssia ja urheilla
(en laske puolen tunnin rauhallisia kävelyitä urheiluksi)
tai tehdä kotona muutakaan järkevää.


Vaikka omasta mielestäni olen oppinut olemaan aika rento ja suurpiirteinen
ei muulla perheellä ole ihan sama käsitys riittävän siististä kodista
- ja se heille suotakoon.
En todellakaan ole luonnostani mikään sohvalla pötköttelijä tyyppi.
Ainakaan muutamaa tuntia enempää kerrallaan.
Olisi paljon kivempaa potea ja toipua niin
että saa tsemppata ja yrittää jaksaa vaikka hampaat irvessä.

Mutta hyvää elämänoppia tämäkin.
Leikkaus oli kertaluontoinen jos jaksan ottaa nyt iisisti.
Nyt todella muistaa taas arvostaa omaa ja lähimmäisten terveyttä
ja kunnioittaa ja tukea niitä joille terveys ei ole itsestäänselvyys.

Serkukset "vaarin huvipuistossa"

Toistakseksi olen pyrkinyt keskittymään hetkeen.
Lukenut runoja.
Miettinyt elämää.
Seuraillut luontoa.
Suunnitellut tulevaa.
Ollut kotona kun lapset tulee koulusta.

Kun pää alkaa olla vähemmän puuroa lääkkeistä ja olo vähemmän uupunut
ajattelin lukea pari hyvää kirjaa.
Ideoida vähän työhön liittyviäkin asioita. 
Pyrkiä olemaan läsnä. 


Kun on aikaa pysähtyä, huomaa arkista olotilaa vahvemmin
ne kaikki pienet, oikeasti merkitykselliset asiat ympärillään.

Lapset. Kuinka onnellinen olenkaan noista ihanista tenavista.
Ja siitä että niiden mielestä on kiva tulla koulun jälkeen kotiin kavereiden kanssa
leipomaan, puuhaamaan ja tekemään läksyjä
kun äiti on kotona.
Ja niiden kavereista.
Että olen saanut ja ehtinyt tutustunut noihin kaikkiin mahtaviin tyyppeihin joita täällä pyörii.


Oma ukko. Joka hoitaa lapset ja huushollin,
ja jaksaa passata sohvapottua päivästä toiseen.
Kantaa vastuun arjesta ja lepyttelee rouvaa jos pinna meinaa kiristyä.
Tuo kirjastosta kirjoja ja kauppareissulta ruusuja,
 uuden kännykän vanhan reistailevan tilalle,
Chisun uuden levyn kun tietää että kuluu lemppari laulajiin.
Ja käskee levätä.
Muutaman viikon päästä on hääpäivä.
Taisinpa sanoa ihan oikeassa kohdassa "tahdon" 12 vuotta sitten.

Kaikki seuraa ja apua tarjoavat frendit ja siskot.
Ei joudu eikä jouda himassa arkenakaan yksin masentumaan.
Yksi tuo lounasta ja toinen tulee kaivamaan kukkasipuleita pihaan.
Puhelin kilkattaa kuulumisten ja vointien kyselyitä.

Omat vanhemmat.
Joiden luokse voi kutsua itsensä ja perheensä milloin vaan,
jossa lapsille on omat hammasharjat että voivat jäädä mummolaan yöksi koska haluavat.
Ja käyvät kotonakin auttelemassa.

Ja nämä netti-ystävät kanssa.
Blogi-ladyt jotka kuskaavaat toipilaan ovelta ovelle naisten iltamiin,
välillä pötköttämään muualle sohvalle kotisohvan sijaan nauruterapiaa saamaan.
Jotka tuovat goodie bagejä päivän bloggari kierrokselta sohvapotulle iltamiin.
Kiitos Dammenberg ja Decoro! Piristitte bloggarin päivää ihanilla tuotteilla!

pyjamasankari maalaushommissa

Instagramia olen selaillut
ja toki muutama siellä näkynyt idea on pitänyt lasten avustuksella toteuttaa.

Syksyllä on aina mukava tehdä jotain pientä askartelua lehdistä.
Nämä maalatut lehdet ovat helppo ja hauska kausikoriste.

Kuivaa lehdet kirpapinon alla, maalaa molemmin puolin.


 Kotoa sattui löytymään harmaata ja vaalean violettia maalia.
Lehtien kaveriksi päätyi Tallinnasta ostettu keramiikka ruttupussi-ruukku ja pari talolyhtyä
ja niillä askartelukaapin päällinen sai syksyisen ilmeen.


Omenaruusut


Helppo ja hauska resepti on nyt tämän syksyn "some-hitti" omenaruusut.
Hyvä ohje mm. täällä.
Voitaikinaa, mikrossa 3 min. sitruunavedessä pehmitettyjä omenasiivuja,
aprikoosihilloa, kanelia
- rullaus ruusuiksi, muffinssipaperivuokiin muffinssipellille,
uunissa 180 asteessa 40 min.


Gluteenittomasta pakaste voitaikinasta ei ihan tullut priimaa 
(vaikea käsitellä, mutta vika saattoi olla tekijöissä 
kun lasten kanssa tätä säädettiin ja ehti ehkä lämmetä liikaa koko taikina..),
mutta on muuten todella hyvää!
Samaan vauhtiin muksut teki vielä openapiirakan.

 (Karkiton ja tipaton lokakuu on pitänyt mutta eihän lasten leipomusten maistamista lasketa..)


Loppun vielä hauska keskustelu meiltä.
Laitoin uuteen luuriin sormitunnistuksen näppäinlukon avaamiseen.
Neidin yökyläilemässä ollut kaveri totesi heti näppärästi,
että juu, meidän iskälläkin on,
lisäsin siihen salaa oman sormeni kanssa!

Turha visiin enää edes yrittää olla näitä diginatiiveja näppärämpi.
(Ja ko. iskällekkin oli asia kuulemma sittemmin kerrottu.)
 

Nyt ehtii aamuisin hipsiä hakemaan lehden
ja lukea sen rauhassa.
Nurmikko on ollut jo välillä kauniissa huurteessa.
Tulisipa kunnon talvi!

Leppoisia syyspäiviä
ja oikein mukavaa viikonlopun jatkoa
Toivottaapi Taina

43 kommenttia:

  1. Ihana kuulla noin hienoja kuulumisia! <3 Pysähtyminen tosiaan tekee välillä hyvää. Ehtii ajatella, mieli rauhoittuu, saa aikaa pysähtyä tarkastelemaan sitä kaikkea hyvää, joka tässä ympärillä on. Mä voisin kirjoittaa ihan samoin mun miehestäni - ja taidan sen tässä piakkoin tehdäkin. Kulta-aarteita nämä tällaiset on. Jaksamista sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ja kiva oli lukea että sinäkin olet toipunut hyvin! <3 (Palaan kommentoimaan blogeja tässä lähipäivinä, padillä en jaksa näpyttää vaikka sillä blogeja selailen). ;)
      Paljon jaksamisia sinne myös! <3

      Poista
  2. Kiva kuulla sinusta. Ihania kuulumisia. Toipumista sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3
      Kiva olla taas tokuissaan että jaksaa koneellekin! :)

      Poista
  3. Oikein hyvää jatkoa paranemiseen! Pian olet taas vauhdilla mikana arjen askareissa! ieni pysähtyminen on vain hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon että se arkinen aherrus maistuu taas kummasti mukavammalta tämän pysähdyksen jälkeen, sitten kun taas pystyy! :)

      Poista
  4. Hyvältä kuulostaa tuo sinun toipumislomasi! Ihanaa syksyn jatkoa teidän perheelle! Sattuipa samaan aikaan nämä meidän some-omppuruusujen leipomiset! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hauska oli bongata instassa että sielläkin ruusuillaan! :)
      Oikein mukavaa syksyä teillekin! <3

      Poista
  5. Kuulostaa siltä, että olet osannut ottaa pakollisesta pysähdyksestä ilon irti. Minullekin himmailu olisi perusluonteen vastaista.
    Nuo ruusuleivonnaiset ovat ihania. Kälyni oli niitä tehnyt ja maku oli yhtä hyvä kuin ulkonäkö.
    Rentoa toipumista jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en edes ole mikään voitaikina leivonnaisten suuri ystävä mutta toi oli kyllä hyvää!
      Päätin tosiaan ottaa tämän pakko pysähdyksen siltä kannalta etten jää voivottelemaan kohtaloani vaan hyödynnän ajan niiltä osin kuin mahdollista.
      Kaunista leppoisaa syksyn jatkoa sinne! :)

      Poista
  6. Pysähtyminen tekee välillä hyvää ja sinä olet osannut ottaa siitä kaiken irti. Toivottavasti toipumisesi etenee hyvin eikä tule takapakkeja ♥ Mukavaa sunnuntaita Sinulle, Taina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, takapakkeja ei enää toivota! :)
      Lasten syysloma loppuu juuri joten nyt taas on paremmin mahdollista ottaa iisisti. ;)
      Oikein mukavaa syksyn jatkoa sinne myös! <3

      Poista
  7. Pysähtyminen tekee hyvää ja hienoa, kun osaat ottaa siitä nyt pakollisena kaiken irti. Minulta on mennyt someomenaruusut täysin ohi, nyt tuli olo, että noita pitäisi kokeilla.

    Mukavaa sunnuntaita teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa noi omput kyllä testata jos leivotuttaa.
      Olisi aika hukkaan heitetty 5 viikkoa jos vain makaisi voivottelemassa. ;)
      Oikein mukavaa lokakuun jatkoa teille myös! :)

      Poista
  8. Kyllä sinä semmoista haipakkaa olet hyvän aikaa mennytkin, että hyvää tekee tämä pakkolepo sulle :) - vaikka tiedänkin, että se on niin kamalan vaikeeta! Mutt sinähän kestät sen kuin nainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan totta, vauhtia on ollut vähintään riittävästi viimeinen vuosi. Ehkä tämä tulee tavallaan tarpeeseenkin juuri tähän väliin.
      Ja kiitos vielä ihanasta illasta, ja systerilles kanssa, kyllä olit hyvän setin bloggari-köörille taas järkkäillyt! <3

      Poista
  9. Pikaista paranemista ja yritähän malttaa vielä pyöriä fyysisesti hitaammilla kierroksilla sairauslomasi ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, ei se valitettavasti auta muu kuin ottaa iisisti.
      Mukavaa syksyn jatkoa teille! <3

      Poista
  10. Tuollainen pysähdys tekisi kyllä hyvää itse kullekkin, toki mieluusti ilman niitä tabuhuuruja... :) Toipumisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kun vielä olis 5 viikkoa lomaa niin että sais räjäyttää kodin puhtaaksi, kaapit siisteiksi, pihan kuntoon, ja ja ja.... no, mutta pysähdys kuitenkin. ;)

      Poista
  11. Ihana postaus! Nyt vaan maltat olla paikoillasi ja otat ihan rennosti... On kyllä mahtavaa, kun ympärillä on ihanat ystävät, vanhemmat ja perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taas sen huomaa kuinka onnekas sitä onkaan näistä kaikista läheisistä. Tänään sisko oli siivoamassa 5 tuntia meillä - mistä noita enkeleitä riittää?
      Autoa en vielä kärsi ajaa mutta jos joku kävisi ostamassa mulle sudenkorento ainekset niin tekisi kyllä mieli kokeillä niitä sun ihania heijastimia askarrella.. onhan tässä vielä onneksi aikaa!
      Mukavaa alkavaa viikkoa Marrulle! <3

      Poista
  12. Kauniisti kirjoitat!
    Miehesi on suloinen, kun auttaa sinua noin:)
    Kiva kuulla, että leikkaus meni lopulta hyvin, nyt vain toivut rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näissä hetkissä sen taas huomaa mitä on kun on elämänkumppani. <3 Mitenkään en tästä selviäisi itse vaikkei lapset mitään vauvoja enää olekkaan.
      Kiitos, koitain toipuilla täällä rauhassa ja ottaa iisisti. :)
      Mukavaa lokakuun jatkoa sinne! <3

      Poista
  13. Voi sua pientä kirppua ja sun kauniita ajatuksia <3. Mua niin vieläkin mielessä naurattaa se, kuinka ketterästi kiepsahdit sieltä Tiinan sohvalta alas. Ihan kuin joku pikkuruinen mannaryyni tai keiju :D

    Pakkopysähtyminen on välillä hyvästä. Ja sitten se on ohi, riittää taas virtaa vaikka muille jakaa. Niin fyysistä kuin henkistäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketterä kuin mannaryyni! :D Ehkä se suoritus oli enemmän sellainen notkea kuin norsu tyyppinen! Mutta kiitos! <3 Ja kiitos seurasta taannoin! Se ilta tuli niin tarpeeseen. <3

      Toivon tosiaan että tämän kokemuksen jälkeen olen taas entistä ehompi! :)
      Kivaa alkavaa viikkoa sinne! <3

      Poista
  14. Mukava kuulla että toipuminen edistyy ❤️Lepoa ja rentoa meininkiä vain kehiin ❤️ Kiva idea maalata lehtiä ;) Leppoisaa sunnuntai iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä noi lehdet on ihan hauskoja, ja maalinjämiä saa mukavasti hukattua noihin.
      Kiitos, koitan ottaa rennoin rantein. :)
      Oikein kivaa lokakuun jatkoa! <3

      Poista
  15. Täälläkin on kokeiltu noita omenaruusuja ja hyviä olivat...
    Mukavaa toipumista sinulle, kiva kuulla että se edistyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyviä olivat. :)
      Kiitos, kyllä täällä toipuminen edistyy kun jaksaa tosiaan ottaa vaan iisisti..
      Kauniita syyspäiviä teille! <3

      Poista
  16. ♥oi nam miten ihania omenaruusuja! Pikaista toipumista,♥-Taina!

    VastaaPoista
  17. Kauniita omenaruusuja ja mahtava idea noille syksyn lehdille.
    Kyllä sitä saa olla onnellinen kaikista läheisistä jotka välittää.
    Hyviä vointeja.

    VastaaPoista
  18. Kauniita omenaruusuja ja mahtava idea noille syksyn lehdille.
    Kyllä sitä saa olla onnellinen kaikista läheisistä jotka välittää.
    Hyviä vointeja.

    VastaaPoista
  19. Nuo maalatut lehdet ovat niin kauniita ja omppuruusuja on tullutkin tehtyä, kauniita nekin. Mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekin tykkään noista lehdistä, ekaa kertaa moista kokeilin tänä vuonna.
      Samoin mukavaa viikkoa sinne! :)

      Poista
  20. Hyvä, kun toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin! On niin mukava lukea sun ajatuksia herättävää tarinointia. Tulee itsekin rauhalliselle ja hyvälle mielelle.. jotenkin niin kiva tapa kirjoittaa sulla on, kotoisa... kappas ku blogin nimiki on Kotomo. :D

    Munkiin on tarkotus kokeilla nuita omppuruusuja. kivan simppeleitä ja nättejä. Ja niin kivoja tunnelmakuvia täällä. Pitäisköhän munkin maalailla lehtiä.. näyttävät hauskalta. :)

    Kiitos vierailusta meikäläisenkin höpinöitä lukemassa. :) Tahtoo se olla aika välillä kortilla, mutta tekee niin hyvää välillä päästä kirjotteleen blogia.. se on sitä kuuluisaa omaa aikaa... tai no, joskus roikkuu vauva kainalossa/tissillä kirjoittaessa.. :D Mutta nyt neiti on väläyttänyt ekat hymyt, niin eihän sitä passaa mitään ruutua tuijottaa ku pikkunen on sylissä. <3 Hemmetin aikasyöppö älypuhelin välillä vaan meinaa liimautua käteen ikävästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria <3
      Kyllä mä teidän kuulumisia käyn kurkkimassa, kun on koneella (eikä sen puhelimen varassa) niin saan jopa aikaiseksi kommentoida. :)
      Kyllä tää bloggailu on just sitä omaa aikaa, jos onkin vaikka vauva sylissä tai tissillä niin "oma juttu" kumminkin. :)

      Poista
  21. Kerrassaan MAHTAVAA!!!!! Kopioin joitakin juttuja surutta <3

    VastaaPoista
  22. Ompa ihana idea tuo lehtien maalaaminen! Täytynee laittaa toteutukseen :)

    VastaaPoista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!