torstai 10. heinäkuuta 2014

Mega-pitkä reissupostaus kuvin ja kartoin

Borgholmin linna, Öölanti
 Kuten aiemmassa postauksessa kerroinkin,
olimme lähemmäs kolmen viikon reissulla Ruotsissa ja Tanskassa.

Koska meiltä on paljon matkavinkkejä kyselty ajattelin kirjailla tähän 
muutamia mukavia paikkoja Google Mapsin muotoon.

Oheiseen karttaan on merkitty hyviä leirintäalueita
sekä meidän mielestä mukavia matka- ja vierailukohteita.



Isompana versiona voit katsoa karttaa tästä linkistä.

Tarkempia matkakuvauksia joihinkin kartan kohteisiin 
sekä juttua lasten kanssa telttailusta löytyy vanhemmista postauksista,
tässä postauksessa kuvapläjäys tämän vuoden reissusta.


Tänä vuonna reissu alkoi juhannuksen vietolla Ruotsissa High Chaparralin länkkäri- ja inkkari teemaisessa
huvipuistossa- ja leirintäalueella siskoni perheen kanssa.


Näytelmiä esitettiin niin "höyryjunan ryöstössä" kuin ulkoilmateatterissa,
ja pienessä lännenkaupungissa lapset saivat leikkiä nallipyssyjen kanssa kattoja pitkin juosten.


Sieltä jatkoimme matkaa laivalla Göteborgista Frederikshavniin.
Tanskan kärjessä nautimme dyyneistä useamman päivän ajan.


Piknik Råbjerk Milellä
 Pääsimmepä viettämään Tanskalaista juhannusta Sankt Hansiakin,
ja keikuttiin päivä Fårup Sommerland huvipuistossa. 

Tanskalaisessa "juhannuskokossa" poltettiin noitaa esittävä nukke roviolla
 
Seuraavasta kohteesta, Fynin saaresta on pakko antaa leirintäalue suositus:
Todella siistit isot suihku-, wc ym. tilat joissa otettu hyvin huomioon lapsiperheiden tarpeet
sekä paljon kivaa aktiviteettia ja puuhaa lapsille.
Silti paikka ei ole meidän makuun "liian iso" vaan tunnelma on ystävällinen ja kodikas.

Muksut ilta-ajelulla Sandager Naes Campingillä

Eläinten kanssakin pääsi leikkimään vapaasti - ja leikkisiä nuo pikku kilit olivatkin!

Pienet kylät vanhoine taloineen ja puutarhoineen ovat ihastuttavia, 
ja Den Fynske Landsby ulkoilmamuseossa käytiin ihastemassa "vanhaa Tanskaa".

Den Fynske Landsby
Mönin saari upeine luontoineen ja kalkkikivikallioineen jäi
ehdottomasti "tänne tullaan takaisin" listalle.

Møns Klint
 Matkalla tutustuttiin taas linnoihin joita Ruotsissa ja Tanskassa piisaa.
Minä rakastan linnoja ja olen kiinnostunut historiasta,
joten linnat kuuluu meillä "pakollisiin" reissu tekemisiin.
Usein niissä on myös hienoja leikki- ja seikkailupuistoja ja labyrintteja
eli ovat kivoja päiväretkikohteita kyllä koko perheelle.
Seuraava kuvapläjäys Egeskovin linnasta ja sen pihasta.









 Kööpenhaminassa käytiin tällä kertaa Ripley's Believe It or Not! - museossa,
koska kyseinen kirja on meidän tulevan tokaluokkalaisen lemppari lukemisia.
Pienimmän mielestä se oli turhan jännä sekä vähän tylsä,
joten kameran sijaan kannoin 3-vuotiasta..

Öölannin rannalla nautittiin hiekkaleikeisä ja rantaelämästä
Loman lopuksi vierailtiin siskoni perheen mökillä Öölannin saarella Ruotsissa.
Taidan rakastua Öölantiin vuosi vuodelta enemmän!
Luonto lumoaa ja leppoisat rantapäivät rentouttaa,
ja siskon perheen kanssa on aina yhtä mukava viettää aikaa.

 
Öölannin suosikki tekemisiä ovat mm. pyöräretki Lammet & Grisen ravintolaan
sekä päivä laatikkoautomaailmassa.


"Leivän heittoa"

Öölannin satumaiset metsät ja kiipeilypuut

Telttailu meni taas hyvin kun kelitkin suosivat,
mutta kyllä tuo pari viikkoa teltassa kerrallaan on aika maksimi mulle.
Telttailusta lasten kanssa enemmän viime heinäkuun postauksessa,
sekä pakkauslista-ideaa pari postausta taaksepäin.


Tämän vuoden "telttalook"
(heti leirin pystytyksen jälkeen kun kaikki ei ole räjäytetty ympäriinsä..)


Syötyä tuli hyvin ja paljon...



Reissu oli onnistunut ja telttailu tekee matkustamisesta kohtuullisen hintaistakin.
Muksujen kanssa ehdittiin puuhailla ja oleilla ilman arkisia kiireitä,
ja taas ollaan monta kivaa kokemusta ja muistoa rikkaampia.

Toivottavasti tuosta kartasta on iloa reissun suunnittelijoille!

Iloista aurinkoista heinäkuun jatkoa!

Toivotteleepi Taina

Rubjerg Knude



22 kommenttia:

  1. Todella ihanat lomakuvat upeista maisemista! Kiitos tästä "kuvamatkasta" :)

    VastaaPoista
  2. siis aivan ihanan oloinen reissu. ihan jotenkin satumainen tunnelma näissä kuvissa..tuo länkkäripuisto on varmaan ollu poikien mieleen..vaikka kyllä se miuta meidän perheestä varmasti eniten ilahduttais. ketäs ei komeet cowboyt viehättäs?? XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pojat sai nallipyssyt joiden kanssa siellä heiluivat, neiti valitsi mielummin matkamuistoksi hiuskoristeita. :D
      Ja siis cowboyt - toimii. XD

      Poista
  3. Ihan luksus-telttalook. Tekis kyllä mieli kokeilla ulkomaisiakin leirintäalueita, mutta vaunun kanssa yli meno laivalla ei kyllä innosta... Teillä on kyllä ollut sopivasti kulttuuriakin reissussa. Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi "kuttuurimmat" paikat joissa käytiin on siitä kivoja että niissä on aktiviteettia myös lapsille. Kovin pitkästi eivät jaksaneet odotella kyllä linnoissa kun äiti luki jokaista historiikki kylttiä.. ;D
      Paljon tuolla kyllä laivoilla porukka vaunujen kanssa kulkee, mikä jottei?
      Ja juu, ihan ei jaksaisi tällä sakilla missään sopu-teltassa könnätä. ;)

      Poista
  4. Kiva reissu teillä. Meille eräs majatalon rouva suositteli tuota linnaa, me emme sinne ehtineet. Kiva nähdä teidän kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainahan tuonne pääsee takaisin.. ;) Meillä jää aina jotain saaria ja paikkoja joista mennään vaan ohi sille -tuolla olisi kiva vielä joskus käydä- asteelle. ;)

      Poista
  5. Mahtavia kuvia! Piti miehellekin tämä postaus näyttää. Ps. Myös meillä on yksi "Pärnun tuliainen" aiemmalta reissulta. ;) Siinäpä sinulle myös vähän liikaa infoa... =) Mukavaa heinäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Voi pyhä Sylvi!! ♥ Siis aivan ihana reissu! Ihania kuvia!! Ja voisin uskoa, että tuo on just sellanen loma, mistä meidänkin lapset tykkäis :)
    Meillähän oli tarkoitus lähteä tuonne Tanskaan tänä vuonna -kiitos sun viime vuotisen postauksen ;) ja tulla just tuota rannikkoa myöten ylös. Me ei vaan saatu asuntoautoa vuokrattua sille ajalle, mitaä olis tarvittu (tai sitten se yksi jolla oli, päätti että nyt kiskotaan loputkin rahat jos kerran olen ainut). Ens vuonna, ihan sata varmasti, lähdetään tuonne! Mä vaikka ostan se saakelin auton, jos ei muuta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Me kanssa on mietitty ensi kesäksi asuntoauton vuokraamista, jos kokeiltaisiin sitä kerran. Omat puolensa siinäkin, ehdottomasti! :) Tosi kiva kuulla että reissupostauksista on ollut inspistä! Tuo kartta kyllä kannattaa pistää talteen, siinä on hauskoja paikkoja joissa kannattaa poiketa, tai tehdä vastaava itselle. Meillä oli enenmmänkin tuossa kaikkia paikkoja etukäteen merkittynä, esim sade päivien varalle, mutta noi on nyt sellaisia joissa on tullut käytyä. :)

      Ja kyllä mekin taas johonkin reissuun ensi kesänä lähtedään, toivottavasti. :) Vaikka lentsikka-hotelli matkatkin on kivoja niin on tuossa kiertely-matkailussa ihan oma henkensä ja meillä tosiaan ainakin lapsetkin tykkää. :)

      Poista
  7. Ai että, on teillä ollut kiva reissu. Ihania lomakuvia. Tuo teltta on aivan super hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, 1500 kuvaa tuli reissussa otettua mutta paljon on tietenkin lapsia tullut kuvailtua ja niitä ei viitsi täällä niin kovasti julkaista. ;)
      Teltta on ollut kyllä hyvä investointi - 350 € maksoi Englannista tilattuna kotiovelle ja leirinäalue maksut on n. 50 € / yö. Hotellilomailuun verrattuna haukkuu siis hintansa aika nopeaan! :)

      Poista
  8. Varmasti oli mukava reissu...ja iso telttakin teillä on..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, viidelle hengelle ihan riittävä että jaksaa reissata pidempäänkin kuin pari yötä kerrallaan. :)

      Poista
  9. Mahtiteltta :). Vähän toista kuin ne vanhan mallin soputeltat :D

    Me reissattiin joskus Tanskassa asuntovaunulla, kun pojat oli pieniä. Se oli aivan ihana matka (paitsi että ekan viikon tuuli niin että lähti tukan lisäksi järki) ja noita sun kuvia katsellessa tuli ihan haikeus sitä aikaa kohtaan.
    Tanska oli jotenkin semmoinen kodikas minimaa, jossa kaikki oli pientä. (Tai sitten se meidän romisko vaunu oli liian suuri, koska sillä teki tiukkaa mm. kurvailla liikenneympyröissä, joiden mitoitus tuntu paljon sopivammalta lego-autoille :))

    Kivoja kuvia ja hyvin voisin kuvitella sut linnanneidoksi, jonka pitkää punaista palmikkoa pitkin prinssi kiipeää ylös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vai linnanneidoksi! :D Linnan Justiinaksi korkeintaan! :D
      Ihanat muistelot sulla. <3 Kyllä mäkin uskon että nämä on niitä reissuja joita muistellaan vielä vuosien ja vuosikymmentenkin jälkeen. Kiva touhuta näiden pienten kanssa nyt, tuskin enää teininä ihan tällaisille reissulle ovat edes kiinnostuneita lähtemään. Tai mistäs tuon tietää!

      Poista
  10. Huikeen hienoja kuvia. Ootte kyllä aika seikkailijoita kun lasten kanssa lähette moneks viikoks telttaileen. Vähän kyllä täytyy myöntää, että tekis mieli koklata paria yötä teltassa ku tuo napero on vähän isompi. :) Ja hienoja paikkoja ootte matkalle löytäneet.. mä en tienny tommosista ollenkaan! Kävin lukeen myös aikasemmat reissupostaukses ja pakotin miehenkin kattomaan.. :D Tiiä kuule, minkä matkakuumeen vielä saat aikaan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, reissuun vaan! Kyllä irrottaa arjesta ihan toisella tapaa kuin könnätä loma kotinurkissa jos vähänkin saa talvella sukan varteen kääräistyä. Suomessa on kanssa todella kivoja leirintäalueita, monet kaverit lomailee viikonloppuja niissä. On puistot ja systeemit. Meilläkin olisi tarkoitus vielä tänä kesänä vähän kotimaan matkailla teltan kanssa. Katsotaan nyt miten viikonloput riittää.
      Mutta ei muuta kuin reissuun vaan! ;)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!