sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kesäinen haaste ja telttamatkan pakkaus-suunnitelmia



Sain Sadulta Sadunhohteinen-blogista kesäisen haasteen.
hyvä että Satukin on vihdoin perustanut blogin, uskomaton nainen tekemään kaikkee ihanaa!

Kysymykset olivat seuraavanlaiset:

1. Kaunein kesäkukka?
Kaikki kukat on toki kauniita, joskin olen surkea niitä pitämään hengissä.
Oman pihan muutamat sinnikkäät kukkijat jaksavat ilahduttaa,
mutta yhtälailla ilahdun luonnon villeistä ja vapaista kukkijoista, niittykukista lupiineihin.
Äidin puutarhasta saan onneksi kauniita kimppuja vaikkei oma kukkamaa kovin tuottoisa olekkaan!


2. Mieluisin paikka kuumana kesäpäivänä?
Järven läheisyydessä kauniin luonnon ympäröimänä.
(ei sillä että olisin talviturkkia kastellut moneen vuoteen, enkä lupaa kastaa tänäkään vuonna..)
Idylliseen mielikuvaan yhdistyy linnunlaulua, hyväntuulisia lapsia, löhöpaikka ja hyvä kirja.
Juuri nyt tosin uusin lempi kesäpaikkani on tämä parvekkeen keinu,
tällaisesta olen jo muutaman vuoden haaveillut ja eilen se laitettiin vihdoin kiinni.


3. Lempi juomasi helteellä?
Olen kaikki ruokainen. Tilanteen mukaan kahvi-vesi-skumppa.... 
itse tehty mehu jäillä tai lasi kylmää valkkaria passaa aika kivasti hellepäivään.

4. Jos pihassasi olisi tilaa vain toiselle, kumpi: kasvimaa vai kukkapenkki?
Tyttärelle olen luvannut jo useamman vuoden kasvimaata, toistaiseksi sen on hoidettu mummolassa koska
A. äitini osaa homman B. me ei olla kesäisin riitävästi kotona.
Mutta ehdottomasti olisi mahtavaa jos omakin piha tuottaisi kunnon satoa,
muutakin kuin ne vadelmat joita saadaan pihan perälle jätetystä villivadelma ryteiköstä.
(tosin kyllä meillä omenapuu jo kukki keväällä, katsotaan joko saataisiin satoa!)
Kyllä se olisi kasvimaa.

Pakko laittaa tähän väliin aihetta kevyesti liipaten kuva neidin
isoisän kanssa nikkaroimista uima-altaasta ja rantatuoleista,
on se hyvä että meillä on lähipiirissä näitä isovanhempia tekemässä lasten kanssa juttuja
joihin itsellä ei riitä aika tai taidot..


5. Viikon loma kaksin miehen kanssa Venetsiassa vai koko perheen kanssa kanarialla?
Koska 2/3 lapsista osaa jo lukea ja odottavat kovasti uutta Kanarian reissua vastaan tähän jälkimmäisen. ;)

Tähän kohtaan kuuluisi laatia omat kysymykset ja heittää haaste viiteen blogiin eteenpäin.
Sen sijaan heitän tähän pahoittelut etten ole ehtinyt paljon blogeissa pyöriä,
kun on tätä kesä puuhaa ja matkavalmisteluitakin pitäisi aloitella..
Silti: ota ihmeessä matkaasi ja jatka hauskaa haastetta! 
Kerro toki kommenttiboksiin jos tätä jatkat, mielellään käyn lukemassa! 


Tänä viikonloppuna on pelattu Särkkä cuppia ja muutenkin lasten puuhat täyttää elämän.
Yötä päivää on vieraita, ilmapatjaa ei ole tarvinnut tyhjätä moneen viikkoon,
aina tulee joku lasten kaveri peittomytty kainalossa, tai oma lapsi pelmahtaa yöksi naapurin telttaan,
tai siskonpeteilevät ihan omalla porukalla,
ja onpa itselläkin ollut ilo saada oma yövieras ja nauttia valoisasta kesäillasta ystävän kanssa höpötellen.

Muutaman illan oli hämmentävän hiljaista kun isot lapset olivat isovanhempien kanssa veneilemässä.
Pian se elämä kyllä palasi taloon kun saapuivat ja kohta jo olohuoneessa oli kööri hoilaamassa Singstaria.
Ukon kanssa naureskeltiin että hyvä kun vielä kotinurkissa pyörivät
eivätkä oikeasti ole kaljaa juomassa auringon nousuun kuten lauloivat...

Tanska, Bunken 2013

Vielä on töitä jonkun aikaa, mutta ajatukset ja suunnitelmat alkavat kääntyä jo lomareissua kohti.
Paljon on tuosta meidän perheen telttailusta kyselty niin sähköpostilla kuin livenäkin.
Viime kesänä postailin aiheesta ja Ruotsin ja Tanskan kohteista lapsiperheelle
täällä, täällä ja täällä.

Tänä vuonna jonkunmoisia reissupostauksia on taas tulossa.
Tällä hetkellä on laivalippuja varailtu ja olen laatinut pakkauslistan.
(mulle on varmaan joku ihan oma ihmis-rotunsa: listaihmiset)
Tämä on silti mulle ainoa tapa pysyä jotenkin kärryillä pakkaamisista
kun sitä pikkuhiljaa arjen ohessa tekee.
Autolla reissuun lähtiessä täytyy miettiä aika tarkkaan että kaikkea tulee kaikille tarpeeksi
mutta silti mahdutaan vielä matkustamaan.
Kaikille on oma vaatelaatikko
johon alan jossain vaiheessa suoraan pyykistä pakkailla mukaan lähteviä kamoja ja ruksailen ne tuosta listasta. 
Linkkasin sen tähän jos joku haluaa hyödyntää.



Mutta tällä hetkellä taidan vielä vähän keräillä voimia uuteen työviikkoon uudessa keinussani. ;)
Napatkaahan ihmeessä kesähaaste matkaan,
ja vietelkää oikein ihanaa kesäkuuta!

Aurinkoisin terveisin,
Taina

21 kommenttia:

  1. Sitä lomaa odotellessa... oikein ihania hetkiä keinussa ja töissä :)
    Kyllä noissa telttaretkissä on hyvä listoja pitää, kun tuntuu että pitää kirjata ylös vaikka lähtis yksin ja ois vaan yhden yön poissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, siis ihan mistä vaan voi pitää listaa, ja se hirveen kätsy tapa on myös ohjeistaa muuta perhettä. :) Esim. kotiin jääville kesälomaileville koululaisille; saatte olla kavereiden kanssa kun on tehty... ;)

      Poista
  2. siis lista ihminen olet sinä. minä? en todellakaan.
    Meillä harrastetaan hirveen paljon äkkilähtöjä. Alusvaatteiden, sukkien, pitkien kalsareiden kanssa teemme yleensä niin, että otetaan mukaan ja läntätään roskiin likaisina. Teemalla:paskasia ei kotiin kuletella. Tietty paremmat vaatteet kuletetaan takasin kotiin, mutta kaikki semmonen mikä ei päälivaatteiden alta näy, jää hotellin roskikseen :D
    Hammasharjat ja hiusharjat ostetaan yleensä reissusta koska ne aina unohtuu :D

    mukavaa pakkailua siis sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. peeäs: Et kuitenkaan vihrekasveja hilaa mukanas niinko mein muori teki?
      Olin kuolla nauruun penskana moneen kertaan kun teltassa saatto olla kaktus tahi joku muu viheryrtti mukana :D

      Poista
    2. Hih, no en raahaa! :D Onneksi meillä on tunnolliset talovahdit jotka hoitaa mun viherkasvini ja pihani paremmin kuin minä ikinä! ;D Mä oon sellainen oman elämäni sulo vileeni että en viitsi ostaa mitään turhaan enkä kallilla, siksi hamstraan kaikkea mukaan kotoa ja paikallisista halpahalleista - laivan hammasharjahinnat x5 vaan on liikaa mun piheydelleni.
      Toki noi vaate määrät on myös laskettu niin että kaikkea pyykkäillään ja pariinkin kertaan, ollaan nääs reissussa varmaan taas tovi.
      Meillä toki toi lasten allergisuuskin on opettanut tietyn pakkaamis-pakollisuuden, kun on hyvin oletettavaa (ja nyt tietonakin että Tanskasta ei gluteenitonta/riisimaitoja jne saa) niin on vaan pakko varautua.
      Me tehdään kyllä kanssa ex-tempore reissuja, mutta niin että pakkaan auton täyteen kaikkee ja sit mennään johonkin ja ollaan niin kauan kuin viihdytään. Ostamiset vaan minimoidaan. ;)
      Ehkä opin relaamaan kun joskus reissataan vähän pienemmällä sakilla, vaikka vanhana kahelleen.... ;)

      Poista
  3. Mä olen myös listaihminen. Viimisin lista tuli tehtyä just tällä viikolla ja niinkin pitkälle reissulle kuin päiväksi linnanmäelle :D
    Mutta koska olin itse aamun poissa ja miehen piti valmistella lapset ja koiran hoitotarvikkeet, oli senkin helpompi lukea listasta mitä pakata mukaan ;)
    Ja mä vaan tykkään listoista! :)
    Ihanaa reissua teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, sä ymmärrät! :D Listat vaan tuo ryhtiä elämään. ;) To do - lista vaan tuntuu olevan sellainen loppumaton, mutta ainahan siitä voi valkkailla mitä huvittaisi tehdä tai istahtaa riippukeinuun suunnittelemaan missä järjestyksessä hommia tekee kun joskus viittii alkaa... ;D

      Poista
  4. Hihii! Täälläkin yksi NIIN lista-ihminen, tosin en oo koskaan tehnyt niitä koneella... Mutta käteväähän tuo olisi, kun kuitenkin lähes samat kamat on aina pakattava... :) Täytyy siis ottaa opiksi! Kiitos haastevastauksista, osan arvasinkin... ;)! Rentsaa loppuiltaa siellä keinussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa pakkauspohjaa voi kato kätsysti pyörittää excelissä vähän eri määrillä tapauskohtaisesti, ja ei tarvii aina muistella mitä kaikkee tarviikaan... ;) Nyt sai onneksi jo lopullisesti poistaa sellaiset asiat kuin vaipat, tutit jne.! :)

      Poista
  5. Kiva haaste ja kivat kuulumiset! :) Ihanaa reissua! Oispa kyllä kiva lähteä itekin johonkin autoilemaan, mutta njääh, tässähän tää menee laiturillakin. Pakkaaminen aiheuttaa mulla tosi kova stressiä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutku meillä ei oo mitään omaa ihanaa mökkiä, tarvii sitten käydä kuokkimassa, niinku siskon mökillä Öölannissa. ;) Pakkaaminen on kyllä ihan hanuria, tarvii vaan aloittaa niin ajoissa ettei tulisi mahdoton ressi. :)

      Poista
  6. Minä nappasin haasteen blogiini. Viittä uutta kysymystä en kyllä(kään) jaksanut miettiä.

    Mihin olette menossa telttailemaan? Ja ihana tuo parvekkeen keinu. Kelpaisi minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa että jatkoit haastetta! <3 Mulla on sun kirja-haastekkin vastaamatta, en oo unohtanut, on vaan niin pitkät piuhat... kyllä mä vielä siihen vastaan, ehkä kesällä on aikaa, tai syssymmällä. ;)
      Samoihin suuntiin mennään mutta vähän eri kohteisiin, tarkat matkapäivitykset laittelen sitten aina jälkikäteen (vaikka meillä hälytysjärjestelmä onkin talossa en tämän enempää reissuista tai niiden ajankohdista tykkää huudella etukäteen. Kesämmällä sitten mennään.) :)
      Keinu on ihan Biltemasta, ei ollut kallis, mutta suunnitelmasta siihen että oikeasti se on katossa meni se perinteinen pari vuotta. ;)

      Poista
  7. Mukavia kuulumisia ja kuvia myös!
    Teille kivaa juhannusviikkoa ja kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja sitä samee sinne, oikein onnellista juhannusta! <3

      Poista
  8. Mahtava lista! Huvittavia juttuja siellä oli jääkaappi (tuli heti mieleen sellanen iso kaappi mitä työnnätte autoon...) ja aseita (mitkä tietty tarkoitti haarukoita yms, mutta siitäkin tuli mielleyhtymä että sinne työnnetään pyssyt mukaan...). Aivan hitsin paljon kyllä tarvii kamaa mukaan, kun lasten kanssa lähtee pidemmälle, olet ihan superhyvin varustautunut. Mutta kyllä tuolle tavaramäärälle oikeesti tarttee jo tosi ison autonkin. Onko teillä katolla boksi lisänä vai miten suuri auto teillä on?

    Mä olen kans aina tehnyt listat, kyllä sitä neljän lapsen ja parin koiran kanssa aina oli hyvä olla joku runko minkä mukaan pakattiin, kun lähdettiin sukuloimaan vaikkapa viikonlopuksi. Toisaalta muistan kun laitoin lapset ite pakkaamaan kamansa; tein niin, että huusi aina alakerrasta että "ota kolmet pikkarit" ja sitten kaikki otti ja laittoi kassiinsa, sitten seuraava juttu ja taas seuraava... siinä meni siis monta settiä samanaikaisesti pakettiin kun ne laittoivat itse. =)

    Teen kyllä listoja edelleen, ihan asiasta kuin asiasta. Uusin työn alla oleva lista on Ikean kamoista, kun mietin miten meidän tuleva keittiö rakentuu... hirveesti mun mielestä helpottaa suunnittelua, kun ihan todella laittaa listaan mitä kaikkea tarvii - etenkin Ikeasta, koska sieltä tarvii kaapin lisäksi ovet, hyllyt, saranat, vetimet, jalat..... (joista muuten sitten kertyykin yhtäkkiä ihan muikea hinta sille "halvalle" kaapille...)

    Oikein ihanaa reissua teille, milloin sitten olettekin reissuun lähdössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä sitä tavaraa kertyy.. :) Meillä on tila-auto + suksiboksi. Jääkaappi on sellainen matkamallinen. :D
      Meillä kanssa lyhyemmille reissuille lapset pakkaa itse vaatteet listan (tietysti) ;) mukaan, mutta nyt halusin että on mukana kivoja yhteensopivia vaatteita, ja vielä piti miettiä että ovat helposti pyykättävissä leirintäalue olosuiteissa. Siksi isot reissut haluan pakata itse.

      Reissuun lähdettiin jo heti juhannukseksi mutta ajankohtia en viitsi etukäteen tarkasti huudella.
      Kiitos, oli kyllä mukava reissu, mutta mukava on päästä välillä kotiinkin!

      Poista
  9. Ihanaa, että tuon listan sai ladattua omalle koneelle! Hyvä pohja, jonka voi muokata itselleen sopivaksi. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiva kuulla! :) Ihanaa reissua teille! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!