sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Herkku viikko


Viimeinen viikko on tullut keskityttyä hyvään ruokaan ja seuraan.

Ensin mies oli työmatkalla jolloin meidän lasten kanssa tulee aina 
herkuteltua kotona vähän normaalia enemmän.
Haetaan hamppareita ja leivotaan.
 

Viime sunnuntai alkoi neidin yökyläsynttäreiden merkeissä pannari-aamiaisella.
Nyt alkaa olla vihdoin synttärit tältä kuulta juhlittuna.



Koristeita en tosin ole raaskinut vielä ottaa pois,
on niin iloisen näköinen huusholli,
ja muksut viihtyy.



Oman työreissun yhteydessä tuli syötyä ja viihdyttyä hyvin Turussa.
Tässä elämänvaiheessa työreissut silloin tällöin on kyllä mukava lisä,
pääsee kouluttautumaan, rauhassa jumppaan ja salille,
hyvällä tuurilla vielä rentoutumaankin hyvässä seurassa.
Mul on niin huippuja työkavereita - kiitos vielä! 

A'la Cartea Wanhan Paronin Kellarissa Turussa

Viikonloppuna lapset oli mummolassa ja me aikuiset omalla reissulla ihan kahdestaan.
Laatuaikaa, aikuisten aikaa. Hyväähän se teki!

Tampereen Suomalaisen Klubin brunssi




Näkymät Hilttonista Helsinkiin ja merelle olivat kauniin talviset. 
Helsinki näytti parhaita puoliaan lumisena ja kauniisti valaistuna.
Tutuista kaupungeistakin näkee aivan eri puolia kun on joskus liikkeellä ilman lapsia.


Minä tykkään stand upista, live-musiikista ja tanssimisesta.
Loistavat puitteet noille kaikille tarjosi Apollo Live Club
jossa pääsi seuraamaan sellaista hassua lajia kuin Roastia suomalaisittain
- Tauski Peltosen istuessa kettuilun lomassa Sakari Kuosmasen syliin laulamaan "Sinä vain"
tavoitettiin kyllä kaikki koomisuuden osa-alueet samaan aikaan!



Ensi viikolla vielä yhdet koulutukset ja kekkerit,
sitten voikin kotihiireillä taas hyvän tovin...
Josko se remottikin lähtisi vihdoin edistymään!
Gastonen ruuat ei petä
Mutta vaihtelu virkistää, 
ja vaikka tällaisen viikon jälkeen vyö kiristää ja väsymyskin painaa
on hyviä muistoja, maku-kokemuksia ja monenmoisia elämyksiä keräilty
mieltä piristämään pitkäksi aikaa!
ja ruusuillakin mua hemmoteltiin

Oikein mukavaa ja riemullista alkavaa viikkoa sullekkin!
Taina

14 kommenttia:

  1. Välillä pitää päästä tuulettumaan... sit jaksaa taas :))
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ihanainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vierivä kivi ei sammaloidu, tai jotain.. :)
      Samoin sulle ihanaiselle! <3

      Poista
  2. Ihana viikko, mutta kyllä varmaan arkikin maistuu taas hyvältä tuollaisen jälkeen! Oikein ihanaa ja mukavaa tulevaa viikkoa! Minä täällä kuolaan näppäimistölle, kun katselen noita ruokakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli istua illalla muksut sylissä sohvan mutkassa lukemassa kirjaa ääneen. :) Ne arjen pienetkin onnen pipanat näkee aina selvemmin kun käy välillä pois. Ja on hetken muutakin kuin äiti. :)
      Kyllä hyvä ruoka on aina hyvää ruokaa, varsinkin toisten laittamana! ;D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Vähän toisenlasta kivaa vaihteeksi :)

      Poista
  4. Olipa sulla ihana viikko! Ah mitä ruokakuvia! Vesi kielellä, laiharilla tietty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No laiharia tässä kyllä alkaa kaivata itse kukin, ja tää ulkonasyömis tahti ei sitä juuri vähennä.. ;P

      Poista
  5. Kyllä se on niin että vaikka arki on ihmisen parasta aikaa niin kunnon juhlat välillä saa sen samaisen arjen suorastaan kimaltelemaan;D Ihania tunnelmia siellä, niin kotona kuin "maailmallakin":)

    Olipahan eilen tavallisen pitkäveteisen maananain piristys kun käväisin postin kautta,ihana yllätys odotti siellä,kummasti vaan nous suupielet kohti korvia joten kaunis kiitos Tainuskainen ihanainen ♥ Laittelen "haasteen" omalta osaltani eteenpäin tällä viikolla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä jos piristi, olisin halunnut keksiä jotain aivan superin hianoo ja päräyttävää, mutta jos tuollakin sain yhden maanantain muuttumaan hymyksi niin sehän riittää. :)

      Nyt tuntuu lasten kanssa kinaaminenkin melkein hauskalta kun kun on vähän aikuisten rentoutunut. Kaikkea sopivassa suhteessa! :)

      Poista
  6. Voi mikä ihana viikko sulla on ollut!! Nälkä tuli näitä kuvia katsellessa, herkullisen näköisiä annoksia! :) Kyllä ne irtiotot arjesta tekee niiiin hyvää! Mulla on vieläkin viime viikonlopun Helsingin reissulta ihanan rentoutunut olo päällä, jaksaa taas näitä peruspäiviä lasten kanssa. Ihanaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, ihana olla hetki pois, ihana olla taas takaisin arjessa! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!