perjantai 10. toukokuuta 2013

Mukana Lego Duplo Buzzador kampanjassa

Duplo Starter paketti

Monen bloggaajan ja muunkin tuttavan tavoin olen Buzzador, 
eli toisinaan pääsen testaamaan ja kertomaan tutuille mukavista tuotteista.
Viime kuussa testailimme Decubal-tuotteita, 
ja nyt saimme mahdollisuuden tutustua Duplo Starter pakettiin.
Kuka vaan voi ilmoittautua buzzaajaksi, 
kamppanjoihin saa sitten kutsuja jos osuu kohderyhmään.
 Buzzadoriksi pääset rekiströitymään esimerkiksi täältä:  

uudet palikat rekan nokkana

Saamamme Starter paketti sisälsi ihanan raikkaan värisiä ja hauskan muotoisia palikoita.
Yllä olevassa kuvassa uudet vihreät pyöreämuotoiset palikat päätyivät rekan nokaksi
jonka isoveikka rakensi onnelliselle pikku rekkakuskille. 

Meillä on Duploja kertynyt aika reilusti: 
kaikki lapset ovat saaneet niitä joskus lahjoiksi, 
äitini on toiminut perhepäivähoitajana vuosikymmeniä 
ja vanhemmilta serkuilta on peritty kivoja juttuja.
Ja nämähän eivät mene miksikään.

Meillä suositaan ja toivotaan lahjoiksi juuri tällaisia "ikuisia juttuja",
kirjoja, puuleluja, Lego tuotteita jne.
Niistä riittää iloa sukupolvelta toiselle, kirjaimellisesti,
sillä meillä lapset leikkivät minun ja mieheni vanhoilla Legoilla ja Duploilla.

Peseminen on helppoa ja meillä nuo on heittetty joskus jopa pienen pussilakanan sisällä pyykkikoneeseen (hiuslenksulla umpeen, allergia pesuainetta, kevyehkö ohjelma)
kuten tiedän että joissakin päiväkodeissa ja sairaaloissa tehdään.
(viralliset Legon hoito-ohjeet eivät tätä suosittele, mutta hyvin on meillä silti toiminut)

 Duploleikki on myös niitä juttuja joihin isommat sisaruksetkin innostuvat mukaan
ja kivaa yhteistä tekemistä "lapsenvahtivuoroilla".
Erityisesti tässä paketissa suosion saavuttivat nuo isot luukku-kopit.

Duplothan ovat "taaperoiden legoja",
mutta tiesithän että ne ovat yhteensopivia myös
pienten Lego-palikoiden kanssa isompia rakennelmia varten?

Kun omat muksut ovat kasvaneet Lego-iästä ohi on näillä myös hyvä jälleenmyyntiarvo.
Ellei sitten säästä omille lapsenlapsille... :)
Ja nyt kutsu:
Buzzador paketin mukana sain muutamia  -25% Duplo-alennuslappuja
Citymarkettiin ja Anttilaan
Eli toivotankin ystävät ja tutut tervetulleiksi meille
Duploihin ja Startter pakettiin tutustumaan ja oman ale-lappunsa Duplojen ostamiseen noutamaan!


Kesälomareissulle ajattelin pakata meidän  2,5-vuotiaalle
mukaan Duploja tuossa Starter paketin laatikossa, siihen mahtuu juuri leikissä tarvittava määrä palikoita ja kansi on kätevästi iso rakennusalusta.

Muropaketista saa muuten nyt Legolandin lastenlippuja,
ollaan siis askelta lähempänä meidän kesäreissua!

Saas nähdä millanen Duplo tarjonta Legolandissa on...

Mukavaa aurinkoista viikonloppua toivottelee
Taina



ps. alla kuva meidän olkkarista tässä eräänä päivänä..




14 kommenttia:

  1. Meidän legot on kanssa pyörähdelleet pyykkikoneessa ja hyvin kestäneet. Anoppi sen sijaan pesi omiaan astianpesukoneessa, ilmeisesti melko kuumalla ohjelmalla ja värit eivät olleet enää ihan entisensä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä olen kanssa kuullut että tiskikoneessa jotkut onnistuneesti noita pesee, itse olen ajatellut että vielä helpommalla pääsee pyykkikoneen kanssa :)

      Poista
  2. Meillä pojat isoja jo, mutta empä ole aatellut lego-tuotteista koskaan luopua... menköön perintönä sit eteen päin :))

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania palikoita ja meilläkin niitä on pari ison isoa saavillista, vaan duplot ovat jo tallessa tulevia aikoja varten, sillä poju oikeastaan enää leikkii legoilla ja hänellä jo isojen poikien juttuja. Aikas hauskaa tuo buzzadorointi :) Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. isojen legoilla meilläkin keskimmäinen leikkii, mutta pikkuveljen kanssa vielä intoutuvat välillä näilläkin rakentamaan :)

      Poista
  4. Just tänään kattelin meidän dubloja, jos vaikka laittaisi jo kiertoon, kutta en sitten malttanut... Jäänevät pojalle muistoksi, tai anakin lasten lapsille leikkeihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kanssa että duplot on niitä juttuja jotka meillä jää jemmaan vaikka lapset kasvaa :)

      Poista
  5. Legot ovat ihania...
    Meillä on tukilapset ja aikuinen tyttäreni antoikin juuri omat legonsa heille...
    Viikon päästä lapset ovat meillä - saapa nähdä kiinnostaako legot... aihoupsou!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi teidän tukiperhehomma on kyllä niin hatun noston arvoinen juttu!
      luulisi että heillekin duploleikit maittaa :)

      Poista
  6. Nuo legot on kyllä parhaita!!
    Mun pikkuveljen (24 v) legoilla lapset leikkii nykyään mummulassa. Ei ne mene miksikään, värit ehkä vähän vaihtelee "muodin" mukaan :)

    Mä olen joskus pessyt oksennuksen peittämät legot ihan tiskikoneessa. Eka vaan huuhtelu ja siten koneeseen. Hyvä tuli :)
    Täällä päiväkodit pesee ne kans pesukoneessa, ja ei niissä näy mitään moitittavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli tosiaan kiva saada noita "muodikkaita" uusia palikoita, kauniit värit ja muodot :)

      Poista
    2. Ihanaan kampanjaan olet päässyt mukaan. Ja tuo kuva olohuoneesta näyttää varsin tutulta.. Mä olen välillä pessyt legoja ammeessa tai isossa vadissa. Yleensä lapset osallistuvat pesuhommmiin. Nyt voisikin pestä legot ennen uuteen kotiin muuttoa. Kiitos muistutuksesta!

      Poista
    3. No reipas oot jos jaksat kaiken muuttohässäkän keskellä legojakin pestä! :) mutta totta, siinä menee mukavasti yksi kylpykeikka jos oottaa legot pesuu! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!