tiistai 11. joulukuuta 2012

Kotiäidin kontrollifriikkeys-testi




Oletko kenties kotiäiti, -isä, tai muuten kotiorientoitunut ihminen? Vastaatko siitä että "huusholli pyörii" ja hommat tulevat tehdyksi? Lapset ovat ajoissa koulussa, kaikilla on sopivat vaatteet oikein päin päällä, tiski- ja pyykki koneet pyörivät pari kertaa päivässä, kaikki syövät järkeviä ruokia oikeisiin aikoihin, ulkoilevat, niistävät nenänsä ja siivoavat jälkensä?

Kuinka helppoa on antaa ne ohjat muille? Varsinkin joulun alla, kun on yhtä ja toista puuhaa ja muistettavaa, juhlaa, viemistä ja poikkeuksen poikkeusta arkeen?


Kas, tässäpä loistava kontrollifriikkeys testi:
Hankkuidu leikkaukseen 12 päivää ennen joulua. Heittäydy saikulle. Kieltäydy nostamasta mitään kiloa painavampaa ennen helmikuuta.
(operaatiosta avauduin aiemmin tunnustus-postauksessa)
(ei mitään vakavaa, kuten syöpää, muttei mitään hauskaakaan, kuten uusia tissejä.
Kunhan korjaillaan raskauksissa mäsäksi menneitä sisälmyksiä)

Nyt otetaan nimittäin naisesta mittaa:
kuinka kestää nuppi ottaa rennosti ja olla osallistumatta ja ressaamatta ja huutelematta lakkaamatta ohjeita sohvan nurkasta siitä miten MUN mielestä asiat kannattaa tehdä.
Mutta olen päättänyt.
Mä niin oon saikulla enkä tee mitään,
nostan jalat pöydälle ja ryystän glögiä ainakin seuraavat pari viikkoa.

Olen jopa ajatellut että opettelisin jonkun uuden taidon. Pelaamaan pleikkaa tai kutomaan kenties? Tai ehkä vaan lueskelen ja laitan albumit ajan tasalle ja luen rauhassa kaikkia ihania blogeja. 
En suunnittele liikoja, enkä ota paineita. Kunnon ja fiiliksen mukaan mennään.
Annan miehen, isovanhempien ja kodinhoitajienkin (jollaisia meille on kanssa tulossa muutamana päivänä) kantaa vastuun enkä päsmäröi. Ainakin lupaan yrittää.























Vielä pieni check-list:
lanttu-, maksa-, peruna-, porkkana -laatikot tehty pakkaseen: check
taatelikakut, tortut jne leivottu pakkaseen ja jääkaappiin: check
lahjat hankittu, pakattu, toimitettu: check
piparitalo kasattu ja koti joulukoristeltu: check
lasten joulujuhlavaatteet hankittu: check
kortit postitettu: check (lähes valmiina, mies saa viedä)

Näillähän se joulu saa tulla, eikös?
Koristelussa meidän perheellä on hieman erilaisia käsityksiä. Mä voisin tykätä sellaisesta kahden ekan tai vikan kuvan kaltaisesta meiningistä: vaaleaa, hillitysti tähtiä, ledejä, sointuvia värejä...
Mies tykkää alla olevan kuvan tyylisestä: perinteistä joulun symboliikkaa ja väritystä,
mutta hillittyäkin saa olla.
Lapset sen sijaan kannattaa juuri sitä less is less- linjaa: kaikki mahdollinen esille, punaisen ja vihreän ollessa ne parhaat joulun värit riippumatta siitä miten ne äidin mielestä sopii sisustukseen.
Mahdollisimman paljon tonttu-ukkoja, joulupukkeja ja saduista tuttua joulu-teemaa.
Yllä oleva lasten koristelema tv-taso on tästä malli esimerkki.
Mutta koska tämä on kaikkien KOTI eikä mikään äidin sisustusnäytös mahtuu tänne hyvin kaikkien näkemykset sulavana sillisalaattina.
Tärkeimpänä kaikille tietysti ne lasten tekemät askartelut.
Saa pidellä peukkuja että leikkaus menee hyvin ja pääsen jo seuraavana päivänä kotiin ja toivun super-vauhtia ja oon taas kohta vauhdissa.
Jos on hiljaista niin älkää olko millänsäkkään. En meinaa ottaa ressiä tästä bloggailustakaan! :)
Blogeja olen käynyt kurkkimassa ja ystävien ja tuttavien kuulumisia ja juttuja lukemassa,
mutta tässä  - kuin ohimennen - samalla pahoittelen laiskaa kommentointia.
Täs on ollu ajatukset vähän hakoteillä....
Mutta kyllä se tästä taas!
Mukavaa ja rentoa joulun odotus aikaa kaikille! :)

Terkuin Taina

44 kommenttia:

  1. Kovasti tsemppiä leikkaukseen ja siitä toipumiseen! Kunnioitettava projekti ennen joulua, varsinkin tuo päsmäröimättä oleminen. Ei onnistuis multa, ikävä kyllä.. :) Hyvin se menee, ota rennosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! en mäkään tiedä miten menee, mutta lupaan yrittää, ja parhaansa kun yrittää niin enempäänhän ei kukaan pysty! ;)

      Poista
  2. Tsemppiä leikkaukseen <3 Pikaista paranemista ja muista ottaa rennosti, pari kuukautta menee kyllä vaikka tavarat onkin väärissä paikoissa :D
    Ihanaa joulun odotusta!!!

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan!
    Kun laitan kohta kädet ristiin maate mennessäni niin muistan sinua ja perhettäsi!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä matkaan!! ja muistakkin ottaa rennosti, jouluja tulee vielä vielä monta,monta ja jouluun mahtuu kaikkien mieltymykset-sitähän se joulu on;)) ja hirveesti olet jo tehnyt-mutta sellasia me äidit taidetaan olla;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taitaa olla äitien helmasynti tämä hössötys, mutta nyt on osattava lyödä hetkeksi laakereille lepäämään!
      ja tosiaan, jouluja tulee ja kaikki on erilaisia, nyt mennään näin :)
      kiitos tsemppauksista!

      Poista
  5. Onnea operaatioon ja pikaista paranemista! Ja vautsi sullahan on valmiina, vaikka mitä, kummarrus ja pokkaus.
    Äitini kuoli vuosia sitten just ennen joulua. Siihen aikaa oltiin töissä oli mitä oli ja poikakin sairasti koko ajan.Yhtään korttia en laittanut, mies kuulemma laittoi, mitään en leiponut tai paistanut. Kaikki ostettiin, tai nuo osti ja koristeli muistaaksi jotain. Mä vaan itkin, olin töissä ja puuhailin pyykkiä ja muuta kotona. Mutta hei se joulu tuli ja meni.Sen jälkeen olen yrittänyt muistaa, että elämä jatkuu.
    Voimia sinne, olet ajatuksissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kun jaoit tämän. Sulla on ollut todella raskas joulu. Mutta tosiaan, elämä rullaa eteenpäin ja joulu tulee kyllä vähemmälläkin säätämisellä. Ja jokainen joulu on erilainen - onneki!
      kiitos, ja toivottavasti tämä joulun aika on sinulle jo mukava <3

      Poista
  6. Onnea leikkaukseen ja varsinkin siihen leikkauksen jälkeiseen aikaan! Muista malttaa levätä ja kirjoitella meille kivoja juttuja glögin ryystämisen lomassa;) Kaikki tuntuu olevan jo valmista joulun tulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksista, saattaahan se olla että pötkötellessä tulee hilattua tämä läppäri syliin... :)

      Poista
  7. Tsemppiä! <3
    vitsi että oot ollut ahkera! Nyt saa kyllä ihan hyvällä omatunnolla "laiskotella" helmikuulle asti :)
    Nauratti toi kaikkien koti eikä äidin sisustustalo.
    Meillä taitaa aika paljon sitä äidin sisustustaloa.
    Otin muuten ttuossa muutama viikko sitten vastaan päätöksen etten käskyttele lapsia siivoamaan omaa huonetta ollenkaan. Et katson miten sotkuiseksi se menee ennen kun ne itse tajua siivota.
    Näiden viikkojen aikana ainut mitä he ovat omaaloitteisesti tehnyt on vaatekaappien siivoaminen. Ilmeisesti ku ei enää löytynyt päällepantavaa eikä ovi mennyt kiinni. :D
    Muuten huone on juuri siinä kunnossa mitä yks 3 viikko siivoamatta huone onkin.
    Monesti olen meinannut luovuttaa mutta sitten olen saanut pidetty kielen hampaiden takana.
    Kovasti toivon että tää kun joskus tule keskustelunaiheeksi niin sillä olisi joku opettavainen vaikutus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää meneekö tämä sun ihaitavan aikuismainen kasvatus-yritys läpi ja lapset tajuaa pointin, vai onko ne vaan tyytyväisiä että kerrankin mutsi vähän relaa! :D

      Poista
  8. Onnea Taina operaatioon ja voimia olla aloillaan ja toipua :)
    sulta on kyllä nyt stressi pois kun chek-lista on noin hienosti hoidettu:)
    ja hei mieki opettelin uuden/vanhan taidon , virkkasin pannunalusen , se on kyllä vielä vähän kesken, katotaan mitä siitä tulee. mutta on mukava tehdä sitä , erilaista .
    Rauhaisaa Joulunodotusta koko teidän poppoolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pannunalusen virkkaaminen olis mulle todella extremeä, ajattelin lähnnä jotain jättipuikoilla kaulahuivia! :D Mutta sellaisia pieniä "itsenäs ylittämisiä" on kiva välillä tehdä :)
      ja kiitos samoin sinne rauhaisaa joulun odotusta! :)

      Poista
  9. No nyt alkoi hengästyttään! Sullahan on kaikki jo valmiina, että sen puolesta ei niin paniikkia vaikka nyt joudutkin sitten huilaamaan! Toista se on täällä, kun kaikki on vaiheessa, mutta ehkä tämä tästä vielä valmistuu. En oo edes alkanut ressaamaan, enkä ajatellut alkaakaan =). Paljon paljon tsemppiä huomiseen ja tietysti myös siitä eteenpäin, hyvä on yritys ainakin sulla olla pätemättä, mutta multa ei onnistus...jäädään kattoon kuinka sun käy ;)! Hyvin kaikki menee, ollaan yhteydessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaansa ku yrittää niin enempäänhän ei kukaan pysty, vai kuin se meni :)
      teilläkin on jännää, joulu uudessa kodissa, varmaan pojista ainakin ihana lattaa koristeet ja jutut!
      ollaans kuulolla! :)

      Poista
  10. Tsemppiä! Malta sit levätä. Tiedän, ettei se ohjeitten huutelu sohvalta ole aina helppoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ohjeiden huuteluhan käy näköjään ihan työstä! :)

      Poista
  11. Kovasti vaan tsemppiä ja kaikki menee varmasti hyvin. Itselläni alkaa 10 päivän työputki ja kaikki on valmista antaa joulun tulla. Olen myös tehnyt jo kaiken valmiiksi, mitään ei enää puutu. Sitten kun 10 päivää töitä on mennyt, hengähdän hetken ja nautin joulusta viikonloppuna ja menen jouluksi töihin. Rentouttavaa sairaslomaa. Psst. Minä nautin omastani 2 viikkoa täysin rinnoin. Sain olla yksin kotona, puuhata, tehdä, nautin siitä todella paljon. Viihdyn yksin ja se on moottorini. Sitten taas jaksaa.

    mä voin vaikka opettaa sut kutomaan. Se on todella rentouttavaa, ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Terhi tarjouksesta. :) ehkä saat tosiaan joskus vielä opettaa :)

      Poista
  12. Tsemppiä leikkaukseen ja toipumiseen myös täältä! Ihan oikeesti varaudu siihen, että et ihan heti nousekaan... Mun tuttu kävi saman operatsioonin ja oli useamman viikon aika pipinä. Tosin sä olet urheilullinen, uskoisin että nopsemmin toivut. Mutta ole kuitenkin sitten pilkuntarkka niiden ohjeiden kanssa; älä tosiaankaan nostele mitään!!

    Ja hei huhhuh mikä tehomama sä olet jo ollukin - eihän sulla oikeesti ees oo enää mitään tehtävää ennen joulua muuta kun maata ja nauttia kun kaikki on valmista! Ihan vaan tiedoks, että mulla ei oo mikään valmiina... ja jos yhtään itteeni tunnen, ei valmista tulekaan... Kortit ja pari pakettia on postitettu, mut kaikki oman perheen lahjat on vielä... keksimättä... talo siivoomatta, koristelematta jne. Ja mä kun kuvittelin TÄNÄ VUONNA aloittavani kyllin ajoissa. Aina tässä käy näin! =)

    Mä taidan ehkä napata ton Maanvaivan tyylin meille kans... lasten huoneiden kanssa siis. Oppiskohan ne vai katoaisko ne lopulta jätevuoreen huoneisiinsa?? =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pari päivää leikkauksen jälken on kyllä pakko todeta että yllättävän huonossa hapessa sitä on, ei paljon urheilullisuus tässä kohtaa auta mutta ehkä parin viikon päästä voi olla jo eri fiilis...

      Ehkä lapset keksisi tuohon siivoamattomuus-tyyliin jonkun hyvän porsaanreiän, esimerkiksi polun huoneen poikki sängylle että voisivat elää kuukausi kaupalla tavarat pitkin lattioita? :)

      Poista
  13. Nyt kun tuosta kirjoitit niin tuli mieleen, että olin aika samanlaisessa tilanteessa 5v sitten. Tosin se oli meidän ensimmäisen lapsen ensimmäinen joulu enkä oikein osannut siitä stressata. Appivanhempien vierailusta ajattelin muutenkin, että jos ei kelpaa niin tänne ei ole pakko tulla.
    Sen vaan muistan kun mies vei minua jouluostoksille. Makasin kyljelläni auton takapenkillä matkan. Marketissa iski kauhea paniikki. Ihmisiä ja kärryjä oli joka suunnassa. En pystynyt katselemaan mitään tavaroita kun koko ajan piti jännittää, että törmääkö joku kärryillään minuun. En muista ostettiinko me edes mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mikä kauppareissu! Jälkikäteen jo ehkä naurattaa ;)
      mutta tulee se joulu tosiaan vähemmälläkin säätämisellä :)

      Poista
  14. Tsemppiä toivottelen minäkin leikkaukseen ja etenkin siihen leikkauksen jälkeiseen toipilasaikaan!

    Kyllähän se joulu ihan itelläänkin tulee, että ota ihan rennosti vaan. Etenkin kun sulla on jo noin hyvin kaikki jouluhommelit hallussa ja valmiina. Täällä on jo aloiteltu joulun valmisteluja, kortit postissa ja paketit myös kauempana asuville sukulaislapsosille. Mutta muuten hommat tehdään tänä(kin) vuonna viime tipalla ja ostetaan muiden äitien tekemiä laatikoita jne.

    Joka tapauksessa toivottelen rauhallista ja rentoa joulun odotusta koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos!
      muiden äitien tekemät laatikot syötäisiin mekin jos ne vaan koko perheelle sopisi. Mutta allergialaisten takia tarvii kokata munatomat-maidottomat-vehnättömät versiot ite jos haluan että kaikki niitä maistaa.
      ja joulua kannattaa laittaa just sen verran että tulee itelle mukava joulufiilis! :)

      Poista
  15. Stemppiä tähän mystisestä "ap" leikkauksesta toipumiseen! :)

    Alun kysymyksiin: Kyllähän sitä aikas pitkälti tulee arki ptöritettyä.Välillä ehkä vähän turhankin paljon, koska saan paljon kysymyksiä esim siitä missä miehen työvaatteet sijaitsee :D (ota silmä käteen ja kato, ne on eteisessä) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, ap leikkaus suoritettu ;D
      nyt ehkä tulee näkyväksi edes osa siitä "näkymättömästä" työstä jota tulee päivät pitkät huushollattua....

      Poista
  16. Tsemppiä leikkaukseen ja toipumiseen!

    VastaaPoista
  17. ♥ halaus ja paljon lämpimiä ajatuksia ♥

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea ja kärsivällisyyttä toipumiseen! Ihana postaus ja kivasti kirjoitettu!

    VastaaPoista
  19. Kadehdittavaa suunnitelmallisuutta! Ei onnistuisi minulta! Olet leposi ja glögisi ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nyt kyllä sohvanpohjalta huomaan että vielä paremmin olisi voinut suunnitella, mutta kiitos! :)

      Poista
  20. Tsemppiä minäkin toivottelemassa! Ihana kirjoitus. Itse olen saikkuilut jo 1,5vuotta. Mun on ollut pakko antaa joissakin asioissa periksi. Uusia taitoja ja juttujakin olen opetellut. Minä joka inhosin ennen käsitöitä olen nyt opetellut kutomaan.

    Rauhallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan, käsitöille, saikkuiluille ja uusien oppimisille. Ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan.
      Kiitos Marru <3

      Poista
  21. Tsemppiä toipumiseen, voimia olla vaan ja olla motkottamatta ja puuttumatta. Ei ole helppoa -tiedän sen. Halipus ja terveisiä 5-hampaiseltakin. <3

    VastaaPoista
  22. Oi, tuollainen pakkolepo olisi minullekin tuskaa. Mutta toisaalta, olet kaiken jo tehnyt ihailtavasti, kyllä joulu saa tulla!! Mulla kaikki ruokapuoli ja kortit vielä tekemättä, huoh. Ihanata joulua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mäkään ruokia olisi edes tehnyt jos ei olisi noita allergialaisia, mutta kun haluan että maistavat joululaatikot niin pakko on ite tehdä. Mutta jouluhan tulee just niillä tekemisillä joita aikaiseksi saa! :)

      Poista

Kiitos paljon käynnistä ja kommentistasi!